Kiinteistöliitto Uusimaa muistuttaa: Taloyhtiöiden kannattaa varautua lumen tuloon
Lumen tuloon on syytä varautua ennakkoon. Pahimmassa tapauksessa voi vastuulle tulla kuolemantuottamus, kuten on käynyt Kuopiossa ja Tampereella toteaa toiminnanjohtaja Kai Haarma Kiinteistöliitto Uusimaasta.
Lumi tulee aina yhtä yllättäen. Viime vuosina lumen määrä on ollut poikkeuksellisen suuri. Vaikka valkea lumipeite valaisee kauniisti, tulee taloyhtiöissä päästä siitä nopeasti eroon. Erityisesti liukastumiset ja katolta putoava lumi ja jää ovat aiheuttaneet paljoa vahinkoa.
Taloyhtiö vastaa rakennuksen edessä olevan jalkakäytävän puhtaanapidosta sekä katolla olevan lumen poistamisesta. Taloyhtiön tulee aurata jalkakäytävät, hiekoittaa ne tarvittaessa sekä poistaa lumivallit erityisesti porttikäytävien ja pelastusteiden edestä. Yleensä nämä tehtävät on sopimuksella siirretty huoltoyhtiölle.
Taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän tulee viipymättä tarkistaa, että talvikunnossapidosta on ajantasaiset, selkeät, kattavat ja molempien osapuolien ymmärtämät sopimukset. Muun muassa kattolumien tarkkailu ja lumenpudotus täytyy olla vastuutettu, Haarma painottaa. Selvää on, että myös tehtävistä maksettavista korvauksista tulee sopia osapuolten kesken.
Taloudellisen riskin minimoimiseksi taloyhtiöllä tulee olla kattava kiinteistövakuutus. Myös kiinteistöpalvelualan yleiset sopimusehdot edellyttävät sopimuksen osapuolilta vakuutusten ottamista.
Talvikunnossapidon muistilista
- hallituksen ja isännöitsijän tulee ilmoittaa havaitsemistaan riskeistä välittömästi
- vaarallisen alueen rajaaminen lippusiimalla tai muuten selkeästi on aina tehtävä
- taloyhtiön keskeinen sijainti saattaa aiheuttaa korostetun turvallisuusvelvoitteen
- tiedossa olevat katon lämpövuodot tms. kannattaa korjauttaa ajoissa
- katon turvavarusteiden on oltava kunnossa
- kattotöissä tulee käyttää vain ammattilaisia ja huomioida työturvallisuus
- nopeasti muuttuvat sääolosuhteet tulee ottaa huomioon
- talvi ei ole meillä koskaan ennalta arvaamaton.
Suomalainen talvi on etuoikeus meille kaikille. Hyvin ennakoimalla siitä voi nauttia sekä taloyhtiön vastuuhenkilöt, että yhtiön pihalla ja jalkakäytävällä liikkujat.
Lisätiedot:
Kiinteistöliitto Uusimaa, toiminnanjohtaja Kai Haarma 050 545 4249
Viestintävastaava Marika Sipilä 040 7417515
etunimi.sukunimi@kiinteistoliitto.fi
Kiinteistöliitto Uusimaa valvoo ja palvelee jo 10 000 taloyhtiön etuja. www.kiinteistoliitto.fi/uusimaa
Aineistoja talvikunnossapidosta ja osto-osaamisesta www.taloyhtio.net
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Uusi laki ei tuo merkittäviä muutoksia taloyhtiöiden leikkipaikoista huolehtimiseen27.6.2025 13:48:39 EEST | Tiedote
Uusi laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta (185/2025) tuli voimaan toukokuussa 2025. Lain noudattamista valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, joka tulkitsee kyseisen lain soveltuvan myös taloyhtiöiden leikkipaikkoihin.
Kiinteistöliitto tuomitsee isännöintialan kartellimenettelyt26.6.2025 11:09:39 EEST | Tiedote
Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä edustava Kiinteistöliitto tuomitsee kartelliin syyllistyneiden isännöintialan toimijoiden menettelyt, jotka ovat olleet selkeästi asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden etujen vastaisia. Isännöintialan maineen kannalta kartelli on ollut haitallinen, ja taloyhtiöiden luottamusta rapauttava.
Kiinteistövero eniten kasvanut kuluerä kerrostaloissa vuonna 202426.6.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Tilastokeskuksen 17.6. julkaiseman Asunto-osakeyhtiöiden talous -tilaston mukaan kiinteistövero nousi kerrostaloissa keskimäärin runsaat 12 prosenttia vuonna 2024. Kiinteistövero oli eniten kasvanut kuluerä kerrostalokannassa. Lisäksi epävarmuus tulevasta kehityksestä on kiinteistönomistajien parissa suurta.
Hoitovastikkeiden keskinousu kolme prosenttia vuonna 202518.6.2025 09:07:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on ollut tänä vuonna kahta edellisvuotta maltillisempaa. Kymmenen suurimman kaupungin kerrostaloissa keskimääräinen hoitovastike on noussut noin 2,3 prosenttia. Viime vuonna lukema oli 4,3 prosenttia, ja vuonna 2023 runsaat kahdeksan prosenttia.
Ikääntyvien asuminen aiheena Kiinteistöliiton keskustelutilaisuudessa SuomiAreenassa 26.6.202517.6.2025 10:35:00 EEST | Tiedote
Ikääntyvässä Suomessa koti on yhä useammin paikka, jonne jää yksin, ja josta ei pääse pois. Muistisairaudet, liikkumisen vaikeudet, yksinäisyys ja turvattomuus koskettavat satojatuhansia ihmisiä. Taloyhtiöt ovat uuden ikäpolitiikan etulinjassa. Miten rakennamme koteja, joissa huomioidaan muistin haalistuminen, arjen esteet ja tarve kuulua joukkoon? Entä jos taloyhtiö ei olisikaan pelkkä rakennus, vaan turvapaikka?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme