Ojoisten vangeille omaakin teatteritoimintaa - Elinkautisvangin "Kuningaskahle" Hämeen vankiloissa
Hämeenlinnan vankilan ja Vanajan vankilan Ojoisten osaston vangeille on maanantaina 26.11. tarjolla harvinaista kulttuuriherkkua, kun helsinkiläinen Nälkäteatteri esittää molemmissa vankiloissa elinkautisvanki Juha Heinosen näytelmän "Kuningaskahle".
Lähes tasan kaksi vuotta sitten Kylmäkosken vankilassa ensi-iltansa saanut "Kuningaskahle" kertoo viidestä kahlevangista ja yhdestä vanginvartijasta, jotka ottavat omin päin mittaa väkivallasta, vallasta, syyllisyydestä, tuomiosta ja laista.
Esittelytekstin mukaan absurdissa ja silti kumman todellisenoloisessa näytelmässä vaikuttaa siltä, että mitään muuta maailmaa näiden herrojen elinpiirin ulkopuolella ei ole enää olemassakaan. Heidät on heitetty lopulliseen eristykseen setvimään keskinäisiä välejään. Napakasti kirjoitetun dialogin inhimillinen huumori valaisee synkkää settiä.
Juha Hurmeen ohjaamaan esityksen rekvisiitaksi tarvitaan vain viisi tuolia. Esityksessä ei käytetä valo- tai äänitekniikkaa, ja se voidaan esittää missä tahansa. Sitä on tähän mennessä esitetty seitsemässä vankilassa eri puolilla Suomea. Kesto on tunti ja kymmenen minuuttia.
Ojoisilla vangit itsekin näyttelemään
Ojoisten osastolla näytelmällä on tarkoitus avata tietä myös alkavalle omalle teatterituotannolle. Ohjaaja Timo Torvinen aloittaa teatteriharjoitukset osastolla joulukuussa. Esityksen on määrä valmistua kevääksi 2013.
Ojoisten vankien esitys on osa hanketta, jolla vankien teatteritoiminta on tarkoitus saada osaksi kaikkien Suomen vankiloiden kuntouttavaa toimintaa. Kolmivuotisen pilotointivaiheen aikana teatterituotannot toteutetaan aluksi kuudessa vankilassa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön osarahoittama Taittuu ry:n hanke etenee avovankiloista suljettuihin vankiloihin ja naisvangeista miesvankeihin. Tällä hetkellä hankkeen kolme ensimmäistä tuotantoa ovat jo työn alla tai alkamassa ja tulevat ensi-iltaan ensi keväänä.
Ensimmäinen, Vanajan vankilan naisvankien kanssa maaliskuussa toteutettava produktio on yhteistuotanto Riihimäen Teatterin kanssa. Toinen on Vanajan vankilan Ojoisten osaston miesten esitys, ja kolmas produktio toteutetaan Turun vankilan naisten kanssa.
Vankilateatteritoiminta kehittää osallistujiensa sosiaalisia taitoja ja vastuullisuutta sekä antaa mahdollisuuden käsitellä omien tekojen seurauksia rakentavalla tavalla. Sillä on myönteisiä heijastusvaikutuksia vankien läheisiin ja sen kautta koko yhteiskuntaan.
Vankeinhoidossa on vankilateatteritoiminnan kautta mahdollista myös löytää uusia toimintamalleja käytännön tasolla. Julkiset teatteriesitykset edistävät myös yhteiskunnan avoimuutta.
Lisätietoja: johtaja Kaisa Tammi-Moilanen, Vanajan vankila ja Hämeenlinnan yhdyskuntaseuraamustoimisto, p. 029 56 81710, gsm. 050 3849 117 ja viestintäpäällikkö Usko Määttä, 029 56 88570 ja 050 331 0067.
Tietoja julkaisijasta

Lintulahdenkatu 5
00530 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Rikosseuraamuslaitos saa lisää vankipaikkoja ja henkilöstöä30.4.2025 16:09:21 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitokselle on myönnetty 30.4. julkaistussa kehyspäätöksessä lisämäärärahaa vankipaikkojen lisäämiseksi ja niitä vastaavan henkilöstötarpeen kattamiseen. Oikeusministeriön laskelman mukaan vankipaikkoja saadaan lisää arvioilta noin 400.
Strejk kan föranleda begränsningar i verksamheten vid fängelserna i Vanda och Tavastehus den 15 och 16 april 202514.4.2025 20:13:06 EEST | Pressmeddelande
Fackliga organisationer som representerar fängelsepersonalen har varslat om arbetsnedläggelse, dvs. strejk, i fängelserna i Vanda och Tavastehus den 15 och 16 april. Strejkvarslen har ett samband med förhandlingar om statens tjänstekollektivavtal. Blir strejken av blir är man nödtvungen att begränsa verksamheten i de berörda fängelserna.
Lakon takia Vantaan ja Hämeenlinnan vankiloiden toimintaan saattaa tulla rajoituksia 15.-16.4.202514.4.2025 20:13:06 EEST | Tiedote
Vankiloiden henkilökuntaa edustavat ammattijärjestöt ovat ilmoittaneet järjestävänsä työnseisauksen (lakon) 15.–16.4. Vantaan ja Hämeenlinnan vankiloissa. Lakko liittyy valtion virkaehtosopimusneuvotteluihin. Jos työnseisaus toteutuu, vankiloiden toimintaa joudutaan rajoittamaan.
Riihimäen vankilan vartijoiden irtisanomiset kumottu hallinto-oikeudessa4.4.2025 14:10:44 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos tutustuu hallinto-oikeuden päätöksiin ja perusteluihin ja päättää sen jälkeen valittamisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Invigning av nytt fängelse i Vaala25.3.2025 13:38:08 EET | Pressmeddelande
Invigningen av det nya fängelset i Vaala firades. Nybygget kommer dock att vara klart att tas i drift under våren. Det nya fängelset blir ett slutet fängelse med 100 platser för manliga fångar. Vaala fängelse kommer att ta över verksamheten i Pelso fängelse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme