Joulukauden kasviksia ovat juurekset
Perinneherkkuina nautitaan tänäkin vuonna niin rosollia kuin porkkana- ja lanttulaatikkoa. Yhä useampi haluaa kuitenkin kokeilla juureksia jollain muullakin tavoin. Juureksia halutaan paahtaa uunissa lajitelmina tai juures kerrallaan. Juureksia myös soseutetaan mausteiden, manteleiden, pähkinöiden ja siementen kera. Juureksista tehdään terriinejä, timbaaleja, pateita ja gratiineja.
Juhlakautena soseutetuista juureksista saadaan juhlavia alkuruokakeittoja mausteiden ja laadukkaiden öljyjen avulla. Porkkanan voi maustaa rakuunalla ja appelsiinilla, punajuuren omenalla ja timjamilla. Kaikki juurekset pitävät pähkinä- tai tryffeliöljytilkasta ja piparkakkumausteista. Juuresten keitinvedestä voi osan korvata joko kivennäisvedellä tai appelsiini- tai omenamehulla.
Punajuuri kuuluu jouluun jo värinsä puolesta. Punajuuri on monen suosikkijuures. Sen käytössä kannattaa muistaa, että punajuuri on syytä kypsentää täysin kypsäksi. Raakana punajuuri ei sovi kaikkien vatsalle. Keitetyt punajuuret voi tarjota etikkapunajuurina. Ne voi myös viipaloida, suikaloida tai raastaa ja tarjota raikkaan viinietikkakastikkeen kanssa. Porkkana, lanttu ja nauris sopivat myös raakaraasteiksi.
Juuresten erityisvaltit
Juuresten valtteja ovat pehmeän täyteläiset maut, hyvä ravintoarvo, saatavuus ja ekologisuus. Juureksissa on runsaasti kaliumia, joka toimii elimistössä natriumin vastaparina ja alentaa verenpainetta. Muitakin kivennäisaineita juureksista löytyy, esimerkiksi rautaa punajuuresta, maa-artisokasta ja mustajuuresta.
Juuresten vitamiineista voi mainita C-vitamiinin. Nauriin ja lantun turvin esi-isämme ovat selvinneet talven yli ilman keripukkia. Porkkana tunnetaan beetakaroteenistaan. Folaatin lähteinä juurekset ovat hyviä, punajuuri erityisesti. Folaatti vaikuttaa punasolujen uusiutumiseen ja aineenvaihduntaan sekä verisuonten hyvinvointiin.
Ravintokuitua juurekset sisältävät 2 – 7 g / 100 g. Kuidut edistävät kolesterolin poistumista elimistöstä ja vähentävät näin veren kolesterolipitoisuutta. Ravintokuitu hidastaa myös energiaravintoaineiden imeytymistä, jolloin veren sokeripitoisuus pysyy tasaisena. Energiaa juureksista kertyy vain 25 – 40 kcal / 100 g.
Joulukauteen sopivia, kokeiltuja ruokaohjeita kuvineen löytyy alla näkyvistä linkeistä:
Jouluinen juuresterriini
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1078916
Punajuurihilloke
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1080772
Karamellisoidut lanttukuutiot
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1078602
Joulujuuresten teemaviikkoa vietetään viikolla 48, 26.11. – 2.12.201
Teksti: Pirjo Toikkanen, kotitalousopettaja, ruokatoimittaja, 0400 894 549
Lisätietoja: Mika Virtanen, kasvinviljelyasiamies, MTK, 0400 544 728
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK ja Sahateollisuus toivat metsien ilmastohyödyt näkyviin Brysselissä – paine LULUCF-päätösten muuttamiseen kasvaa25.4.2025 10:16:33 EEST | Tiedote
Maankäyttösektorin päästöjä koskevaa LULUCF-säädöstä arvioidaan komission työohjelman mukaan tänä vuonna. MTK ja Sahateollisuus perustelivat aktiivista metsien hoitoja ja käyttöä sekä kilpailukykyisen sahateollisuuden merkitystä Brysselissä torstaina pidetyssä seminaarissa. ”Komission on tunnustettava tosiasiat ja todettava, että metsien hiilinieluihin perustuvalta politiikalta on pudonnut pohja pois”, vaati MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Hallitus ottaa vastuuta huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta24.4.2025 11:24:15 EEST | Tiedote
Petteri Orpon (kok.) hallitus sai valtion tulevien vuosien taloutta linjaavan kehysriihensä valmiiksi keskiviikkoiltana. Hallitus on lupaustensa mukaisesti keventämässä elinkeinotoiminnan kasvua rajoittavaa normitaakkaa. MTK pitää tärkeänä, että hallitus nosti riihessään keskeiseen osaan myös Suomen huoltovarmuuden ja ruokaturvan.
MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote
Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.
MTK:n Säätiö myöntää 10 000 euron ympäristöpalkinnon – ehdota saajaa15.4.2025 13:42:08 EEST | Tiedote
MTK:n Säätiö juhlistaa satavuotista historiaansa myöntämällä 10 000 euron ympäristöpalkinnon henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti edistänyt maa- ja metsätalousmaan kunnon ja tuottavuuden parantamista. Esityksiä palkinnonsaajiksi otetaan vastaan 9. toukokuuta 2025 saakka.
Juha Marttila ei hae syksyllä jatkoa MTK:n puheenjohtajana9.4.2025 17:13:34 EEST | Tiedote
MTK:n puheenjohtaja vaihtuu vuodenvaihteessa. Järjestön pitkäaikainen puheenjohtaja Juha Marttila ei asetu enää ehdolle tehtävään. Marttila kertoi päätöksestään järjestön valtuuskunnan kokouksessa keskiviikkona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme