
Matti Jämsén Suomen ruokalähettiläänä Pariisissa ja Brysselissä
20.10.2014 13:35:56 EEST | ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö sr. | Tiedote
Syyskuussa 2014 käynnistyneen elintarvikealan Team Finland vientiohjelman tavoitteena on Suomen elintarvikeviennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä.
- On luontevaa ja hyödyllistä, että kokkien maailmanmestaruuskilpailuun osallistuvat kokit ovat maansa ruokalähettiläitä ja vienninedistäjiä. Monet maat hyödyntävät sitä jo, siksi olen täällä SIALissa mieluusti Suomen ruokalähettiläänä. Toki myös itselle on tärkeää oppia uutta ja verkottua Ranskassa ennen Bocuse d'Or finaalia tammikuussa 2015, Jämsén kertoo.
Suomalaisia makuja SIALissa
Pariisin SIAL-messuille osallistuu useita suomalaisyrityksiä, joista pääosa esittäytyy yhteisellä Food from Finland -osastolla. Yhteisosastolla tuotteita maistattaa kansainvälisesti tunnustettu helsinkiläisravintola G.W. Sundmansin keittiömestari Matti Jämsén, joka edustaa Suomea arvostetussa Bocuse d’Or -kokkien maailmanmestaruuskilpailussa Lyonissa 27.-28. tammikuuta 2015.
Suomen maapaviljongissa messuvieraat pääsevät tutustumaan uniikkeihin suomalaisiin tuotteisiin kuten arktisen alueen marjahilloihin, -mehuihin ja -jauheisiin, kurkkusalaatteihin, ruusunterälehtihilloon, sillivalmisteisiin, perinteisellä menetelmällä valmistettuun, aitoon hapanmakeaan limppuun sekä innovatiivisiin, kasviproteiinia sisältäviin härkäpaputuotteisiin. Suomalaista juomateollisuutta ja panimoalan osaamista edustavat oluet, siiderit, lonkerot, retrotyyliset limonadit sekä erityislaatuna gluteeniton olut.
Food from Finland -osastolla nähdään kahdeksan yritystä: Maalahden Limppu Oy, Orkla Foods Finland Oy, Nofu Oy, Herkkumaa Oy, Kaskein Marja Oy, Olvi Oyj, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy ja FP-Kotaja Oy. Maaosaston järjestävät Finpro ry, Suomen suurlähetystö Pariisissa, maa- ja metsätalousministeriö, Topevent Oy sekä Fennopromo Oy. SIAL-messuilla vierailee runsaat 150 000 kävijää 200 maasta. Lisää aiheesta Pariisin suurlähetystön tiedotteessa (linkki: http://www.finlande.fr/public/download.aspx?ID=136301&GUID={0BABAA8D-342A-45C8-8BBF-720E76C71FF1}).
Neljä kättä ja seitsemän ruokalajia
Messujen Suomipaviljongin lisäksi pariisilaisravintola Fouquet's Le Dianessa järjestetään teemailta torstaina 23. lokakuuta, jossa pääkeittiömestari Jean-Yves Leurangueur ja Matti Jämsén valmistavat nelikätisesti seitsemän ruokalajin illallisen. Suomesta tarjoillaan aitoa sammen kaviaaria (Carelian Caviar), muikunmätiä (Arvo Kokkonen Oy), Meri-Lapin karitsaa (Veljekset Rönkä Oy) ja kylmäsavu- ja graavilohta (Botnia Fisk). Tapahtuman on järjestänyt Action Finland vientiyrityksen omistaja Jarna Coadic. Erikoistapahtuman tavoitteena on tutustuttaa Matti Jämséniä ja suomalaisia herkkuja ranskalaisille kulinaristeille ja keittiömestareille.
Fouquet'sin pääkeittiömestari Chef Jean-Yves Leurangueur ja Le Diane Michelin-ravintolan keittömestari Christophe Schmitt järjestävät kuukausittain erikoisillallisen, joka valmistetaan nelikätisesti vierailevien keittiömestarien kanssa. Tällä kertaa esille pääsevät suomalaiset raaka-aineet, maut ja erikoispiirteet.
- Saimme ainutkertaisen tilaisuuden esitellä suomalaisia makuja ja Matti Jämséniä, joka tekee hyvää ennen Bocuse d'or loppukilpailua, Jarna iloitsee.
Ranskassa kiinnostaa suomalainen elämäntyyli, luonto ja raaka-aineet. Kesällä 2014 kymmenen ranskalaista huippukeittiömestaria kävi Suomessa. Päällimmäisenä heille jäi mieleen Suomen kaunis ja puhdas luonto sekä ensiluokkaiset raaka-aineet.
Suomiruokaa ratikassa
Brysselissä on puolestaan käynnissä suosittu Tram Experience -ruokatapahtuma, jossa paikallinen kulttuuriratikka on muutettu suosituksi ravintolaksi. Ravintolaraitiovaunussa tarjoillaan pohjoisia makuja Matti Jämsénin ja Gustav Trädgårdhin (Sjömagasinet, Göteborg) yhteismenulla. Suomesta on tarjolla muun muassa punajuurta, kylmäsavustettua lohitartarta, metsäsieniä sekä mustikkamaitoa. Pohjoisen menu on tarjolla seuraavat kuusi viikkoa ja sen syö yli 3000 vierasta.
Brysselin tapahtuman aloitteentekijänä toimi Helsingin kaupunki, joka kuuluu kansainväliseen Delice-ruokakaupunkien verkostoon. Suomen pääkaupungista on kasvamassa yhä merkittävämpi ruokamatkailukaupunki Euroopassa.
SIAL elintarvikealan messut järjestetään 19.-23.10. Pariisissa. Food from Finland-paviljongissa on mukana kahdeksan suomalaista elintarvikealan yritystä.
www.sialparis.com
www.foodfromfinland.fi
Fouquet's Le Diane nelikätinen Suomi-illallinen valmistuu 23.10. Pariisissa.
Tram Experience -pohjoismainen menu tarjolla 30.11. asti Brysselissä.
http://visitbrussels.be/bitc/BE_en/minisite_tramexperience.do
Lisätietoja:
Finpro Paris, Heli Pasanen-Zentz, vientikeskuksen johtaja
heli.pasanen-zentz@finpro.fi, +33 6 03 81 44 50
Suomen suurlähetystö, Jertta de Mazières, maatalousneuvos
jertta.demazieres@formin.fi, +33 6 32 63 39 45
Action Finland, Jarna Coadic
jcoadic@actionfinland.fr, +33 6 24 32 14 73
ELO-säätiö, Milla Visuri
milla.visuri@elo-saatio.fi, +358 40 124 5161
Bocuse d'Or on maailman arvostetuin ruoanvalmistuskilpailu. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1987. Suomi on ollut mukana 11 kertaa ja saavuttanut kilpailussa kahdesti 5. sijan (1999 ja 2011).
Euroopan osakilpailu järjestettiin Tukholmassa 7.-8.5.2014 ja maailmanmestarin tittelistä kilpaillaan Lyonissa 27.-28.1.2015. Suomen edustaja on kokenut keittiömestari Matti Jämsén ja assistentti
Antti Lukkari. Joukkueen valmentajana toimii Eero Vottonen ja tuomarina Pekka Terävä.
www.bocusedor.fi
www.bocusedor.com
ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö kokoaa suomalaisen ruokakulttuurin tekijät, näkijät ja resurssit saman pöydän ääreen. Tavoitteena on saada ruokakulttuurillemme tunnettuutta myös maailmalla.
Bocuse d´Or -kilpailun lisäksi säätiö vastaa vuosittaisten Vuoden Kokki - ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen järjestämisestä.
Säätiö tekee työtä myös villiruoan ja kouluruokailun hyväksi.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö sr.Pajuniityntie 11
00320 Helsinki
http://www.elo-saatio.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö sr.
Vuoden Kokki, Vuoden Tarjoilija, Bocuse d’Or Academy Finland kilpailutoiminta jatkuu katkeamattomana uusine pääjärjestäjineen31.8.2020 09:58:00 EEST | Tiedote
Tiedote 31.8.2020. ELO-säätiön hallinnoima ravintola-alan kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta siirtyy uusille pääjärjestäjille syyskuusta alkaen. Bocuse d’Or kilpailutoiminta siirtyy Bocuse d’Or Academy Finland ry:lle. Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpailutoiminnan järjestämisvastuu siirtyy Wihuri Oy Aarnio Metro-tukulle. Sekä Bocuse d’Or että Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpailutoiminta jatkuu katkeamattomana uusine pääjärjestäjineen ja nykyisine ammattilais- ja yhteistyökumppaniverkostoineen suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti.
Euroopan Bocuse d’Or -kilpailut siirretään syyskuulle20.3.2020 14:34:39 EET | Tiedote
Bocuse d’Or -kilpailuja järjestävä GL-events ilmoitti tänään, että toukokuun lopulle Tallinnaan suunniteltu Bocuse d’Orin Euroopan-osakilpailu pidetään 3.- 4. syyskuuta 2020.
Päivitetty tiedote: Vuoden Kokki 2020 ja Vuoden Tarjoilija 2020 on valittu13.3.2020 17:23:50 EET | Uutinen
Vuoden Kokki 2020 on Lari Helenius (Ravintola Olo, Helsinki) ja Vuoden Tarjoilija 2020 on Christian Angelov (Ravintola Finnjävel Salonki. Ruoanlaiton ammattilaisten Vuoden Kokki- ja salipuolen ammattilaisten Vuoden Tarjoilija SM-kilpailujen finaalit käytiin 13.3.2020 Messukeskuksessa.
Vuoden Kokki 2020 ja Vuoden Tarjoilija 2020 on valittu13.3.2020 17:02:07 EET | Uutinen
Vuoden Kokki 2020 on Lari Helenius (Ravintola Olo, Helsinki) ja Vuoden Tarjoilija 2020 on Christian Angelov (Ravintola Finnjävel Salonki). Ruoanlaiton ammattilaisten Vuoden Kokki- ja salipuolen ammattilaisten Vuoden Tarjoilija SM-kilpailujen finaalit käytiin 13.3.2020 Messukeskuksessa.
Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -finalistit vuodelle 2020 on valittu - seuraa finaalia suorassa lähetyksessä13.3.2020 10:02:19 EET | Tiedote
Vuoden Kokki ja Tarjoilija 2020 -finalistit julkistettiin Gastro Helsinki -ammattitapahtumassa 12.3. Kahdeksan huippukokkia ja -tarjoilijaa jatkaa finaaliin, joka järjestetään poikkeuksellisesti suurelta yleisöltä suljettuna. Vuoden Kokki ja Tarjoilija 2020 -finaalia voi seurata tänä vuonna suorana Ilta-Sanomien verkkosivuilla Ruokala-osiossa 13.3. klo 10-14.