DNA Oyj

Suosittujen mökkipaikkakuntien 4G/LTE -kuuluvuus parantunut entisestään

Jaa
DNA on kevään aikana parantanut kuuluvuutta usealla suositulla mökkipaikkakunnalla. 4G/LTE –kuuluvuuden myötä viihdepalvelujen käyttäminen ja etätyö helpottuvat.

DNA on tehnyt merkittäviä kuuluvuusparannuksia muun muassa Mäntyharjulla, Kemiönsaaressa, Pälkäneellä, Paraisilla, Naantalissa, Kustavissa ja Kalajoella. Monella suositulla mökkipaikkakunnalla kuuluvuus on todella kattava ja esimerkiksi Naantalissa saavutetaan laajennuksen myötä jo 99,5 % peitto.

”On hienoa, että yhä useammalla suomalaisella on mahdollisuus käyttää 4G:tä mökillään. Suurempien nopeuksien ansiosta videoiden ja mobiili-TV:n katsominen sekä myös etätyöskentely helpottuu. Etätyömahdollisuus voi jopa pidentää mökkeilykautta niille, jotka haluavat työskennellä mökiltä käsin”, sanoo DNA:n puheliiketoiminnanjohtaja Cedric Kamtsan.

4G-puhelin on yhä useamman suomalaisen taskussa, sillä 4G/LTE-käyttäjien määrä on vuoden aikana moninkertaistunut DNA:n verkoissa. Tähän on vaikuttanut voimakas kasvu LTE-päätelaitteissa sekä LTE-peiton laajeneminen.

4G LTE -rakentamisen yhteydessä DNA päivittää myös paikalliset 3G- ja GSM-verkot, jotta yhteyksien laatu paranee myös 3G-liittymiä ja -puhelimia käyttävillä asiakkailla. Investoinnit 4G-verkkoon ja -palveluihin jatkuvat merkittävinä, sillä verkkoja laajennetaan jatkuvasti eri puolilla maata. Jo yli 4,5 miljoonaa henkilöä asuu DNA:n 4G-verkon saatavuusalueella. Maanlaajuinen 99 % väestöpeitto saavutetaan vuoden 2016 loppuun mennessä.

Ajantasaisen 4G-kuuluvuuden omalla koti -tai mökkipaikkakunnalla voi tarkistaa peittokartastamme: https://www.dna.fi/verkko

 

Lisätietoja:

DNA:n puheliiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan, puh 044 906 2377, cedric.kamtsan@dna.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2014 oli 833,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 29,4 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,5 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitteristä @DNA_fi ja Facebookista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:lta jopa 120 miljoonan euron valokuituinvestointi – kaikkien asiakastaloyhtiöiden liittymät uudistetaan vuoteen 2028 mennessä18.7.2025 08:32:00 EEST | Tiedote

DNA toteuttaa laajan kuituinvestoinnin, jossa yhtiö tuo valokuidun kaikkiin nykyisiin asiakastaloyhtiöihin vuoteen 2028 mennessä. Päätös on merkittävä investointi suomalaisen tietoliikenneinfrastruktuurin kehittämiseen. DNA arvioi investointitason yltävän kolmen vuoden aikana jopa yli 120 miljoonaan euroon. Päätös heijastaa DNA:n pitkäjänteistä ja johdonmukaista investointilinjaa kuituverkkoihin.

DNA unveils ambitious 120-million-euro investment in fiber – comprehensive upgrades for all customer housing associations by 202818.7.2025 08:32:00 EEST | Press release

DNA is launching a comprehensive fiber investment plan that will bring fiber optics to all existing customer housing companies by 2028. This decision represents a significant investment in the development of Finnish telecommunications infrastructure. DNA estimates that the investment level exceeds EUR 120 million over the next three years. This decision reflects DNA's long-term and consistent investment strategy in fiber networks.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye