Helsingin yliopisto

Suomen ensimmäinen tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistoon

31.1.2013 10:53:11 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Jaa
Humanistiseen tiedekuntaan on perustettu Suomen ensimmäinen tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professuuri, jonka myötä alan tutkimus ja opetus vahvistuu merkittävästi. Professorin tehtävän täyttö on käynnistetty, ja haku avataan lähiviikkoina.

Uuden pysyvän tehtävän mahdollistavat lahjoitukset, joita Helsingin yliopistolle ovat tehneet Tietokirjallisuuden edistämiskeskus, Suomen tietokirjailijat ry, Tieteen tiedotus ry ja Lauri Jäntin säätiö.

– Tietokirjallisuuden tutkimukselle ja opetukselle on yhteiskunnassa vahva tilaus, perustelee Suomen tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen.

Tähän asti kirjallisuuden alan kaikki noin 25 professuuria Suomessa ovat olleet kaunokirjallisuuden opetukseen ja tutkimukseen liittyviä. Kuitenkin 80 prosenttia suomalaisesta kirjallisuudesta ja 90 prosenttia kotimaisten tekijöiden teoksista on tietokirjallisuutta.

Tietokirjallisuutta ovat esimerkiksi historiateokset, oppikirjat, matkaoppaat, sanakirjat ja tieteelliset monografiat. Ajankohtaista tieto- ja oppikirjallisuutta tarvitaan suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka menestys perustuu vahvasti koulutukseen, opetukseen ja sivistykseen. Tiedon tarve kasvaa koko ajan.

Tietokirjallisuus voimakkaassa murroksessa

Uusi professuuri luo ytimen, jonka ympärille kootaan alan opetusta, tutkimusta ja asiantuntijoita.

Tietokirjallisuuden tutkimuksessa keskitytään muun muassa tekstilajeihin, kerronnan keinoihin, historiaan, kirjailijoihin ja lukutottumuksiin. Monitieteistä otetta tarvitaan, kun tutkitaan esimerkiksi tietokirjallisuuden käyttötapoja, tulevaisuutta tai suhdetta mediaan.

Tietokirjallisuus elää digitaalistuneessa maailmassa voimakasta murrosta. Kehityksessä on uhkia ja mahdollisuuksia, mutta vaikutuksia ei vielä tunneta riittävästi. Myynnit ovat laskeneet, mutta toisaalta sähköinen julkaiseminen etenee usealla rintamalla.

Monitieteistä ja työelämään tähtäävää opetusta

– Uusi professuuri sijoittuu laitoksellemme ja vahvistaa merkittävästi opetusta, jota tietokirjallisuudesta on tähän asti ollut tarjolla, toteaa Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksen johtaja, professori Jyrki Kalliokoski.

– Laitoksellamme on jo järjestetty kustannustoimittajan työhön ja tietokirjallisuuteen liittyviä kursseja. Kursseilla opettajina ovat toimineet laitoksen alumnit, minkä ansiosta opiskelijat ovat saaneet kontakteja työelämään. Suomen kielen oppiaineessa on lisäksi tehty monia tietokirjallisuuteen liittyviä opinnäytetöitä.

Helsingin yliopistossa tietokirjallisuuden opetusta on viime vuosina saanut myös viestinnän oppiaineessa sekä Avoimen yliopiston ja Palmenian kursseilla.

Tavoitteena on, että jatkossa esimerkiksi biologian, lääketieteen, historian, sosiologian tai kielitieteen opiskelijat voivat pääaineensa ohella halutessaan saada tietokirjoittamisen opetusta.

Lisätietoja:

Professori, laitoksen johtaja Jyrki Kalliokoski, Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos, puh. (09) 191 23324 tai 040 753 9256, jyrki.kalliokoski@helsinki.fi

Toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen, Suomen tietokirjailijat ry, puh. 050 543 9891, jukka-pekka.pietiainen@suomentietokirjailijat.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye