E-lasku alentaa tuntuvasti pk-yrityksen laskutuskuluja
Suomen Yrittäjien tekemässä selvityksessä on ensimmäistä kertaa kerätty pankeista tiedot e-laskutuksen ja verkkomaksupainikkeiden hinnoista. E-laskupalveluita tarjoavat myös muut kuin pankit.
Lähetettävien ja vastaanotettavien e-laskujen hinnat vaihtelevat 15–60 senttiin kappaleelta yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Useimmat pankit perivät e-laskupalveluista myös kuukausimaksuja, ja palveluun liittyy käyttöönottomaksuja. E-laskun hinnan vertailukohdaksi voi ottaa postimaksun. Esimerkiksi edullisin toisen luokan postimaksu enintään 50 gramman kirjeeltä (60 senttiä) on lähetettävän e-laskun palvelumaksua suurempi. Tämän lisäksi tulevat muut säästöt, joista suurin on säästyvä työaika.
Suomen Yrittäjien arvion mukaan vielä suuremmat säästöt e-laskusta syntyy, jos e-laskutus kytketään osaksi yrityksen kirjanpitoa ja muuta tietohallintoa niin, että erillistä tietojen syöttöä atk-järjestelmiin voidaan vähentää. Jos kirjanpito ja tietohallinto ulkoistetaan, yrittäjän on syytä huolehtia siitä, että myös hänelle syntyy taloudellista hyötyä automatisoituvasta tietojenkäsittelystä.
Verkkomaksupainikkeen käyttöönotosta peritään useissa pankeissa käyttöönottomaksu. Verkkomaksupainikkeen hinnoitteluperiaatteet ovat samat kaikissa pankeissa. Yleisin kuukausimaksu on 10 euroa. Vastaanotetusta maksusta peritään yleisimmin 34–35 senttiä.Lähtevien maksujen hinnat (0–20 senttiä) ovat matalampia kuin saapuvien (0–50 senttiä) ja viitteettömien maksujen hinnat ovat selvästi (3–5 kertaa) korkeampia kuin viitteellisten. Asiakkaan pankkikorttimaksu maksupäätteellä tuo yritykselle keskimäärin 3 sentin kustannuksen. Päiväkassan laskennasta pankit laskuttavat kertamaksun sekä usein myös setelien ja kolikoiden määrään tai arvoon perustuvan lisämaksun. Useilla pankeilla on myös kiinteähintaisia paketteja.
Yhden henkilön palkan maksusta aiheutuu 0–13 senttiin kustannus. Paperisesta tiliotteesta pankit perivät 1,20–1,70 euroa. Yhdellä pankilla ensimmäinen tiliote on ilmainen. Sähköiset tiliotteet ovat pääsääntöisesti ilmaisia. Joissakin pankeissa ja tietyissä tapauksissa ne maksavat 10–50 senttiä kappale. Verkkopankkien ja pankkiyhteysohjelmien kuukausikustannukset ovat 3–20 euroa.
Vuodesta 2007 listapalvelumaksut eivät ole muuttuneet muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta.
Suomen Yrittäjät on vertaillut pankkien listahintoihin perustuvia palvelumaksuja helmikuussa 2008 tehdyllä kyselyllä. Kyselyssä olivat mukana Nordea, OP-Pohjola, Sampo, Aktia, Handelsbanken ja Ålandsbanken. Selvityksessä esiintyvät listahinnat ovat 2.1.2008 voimassa olleita hintoja. Osalla pankkiryhmistä hinnat ovat ohjeellisia ja vaihtelevat paikallispankeittain.
Suomen Yrittäjien tekemä Pankkien palvelumaksut 2008 -selvitys kokonaisuudessaan on saatavissa http://www.yrittajat.fi/sy/home.nsf/www/pankkien_palvmaksut2008
Lisätietoja:
Suomen Yrittäjät, ekonomisti Harri Hietala, p. (09) 2292 2845, 0500 789 906, harri.hietala@yrittajat.fi ja viestintäpäällikkö Jarmo Hyytiäinen, p. 050 555 99965
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Ulkomainen työvoima saa enemmän tukea kuin vastustusta – suhdanteet muuttaneet asenteita7.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Työelämägallupin vastaajista 44 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, kun vastustajia on 38 prosenttia vastaajista. Kannattajien osuus on laskenut merkittävästi syyskuusta 2023, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia. – Kun talous hidastuu ja työllisyysnäkymät heikentyvät, ulkomainen työvoima aletaan nähdä ennemmin kilpailijana kuin tarpeellisena vahvistuksena, arvioi johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä.
Työelämägallup: Vain joka viides kannattaa jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistoa5.7.2025 07:16:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista 66 prosenttia vastustaa hallituksen esitystä poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus, kun taas 22 prosenttia kannattaa sitä. Vahvin kannatus löytyy yrittäjien joukosta, ja vähäisin tuki työntekijöiltä. Joka kymmenes arvioi, että muutos vaikuttaisi omaan jäsenyyteen liitossa, mutta 68 prosenttia uskoo, ettei vaikutusta olisi. Erityisesti nuoret kokevat vaikutusta. Heistä 14 prosenttia kertoo muutoksen vaikuttavan jäsenyyteensä.
Työelämägallup: Tekoäly on käytössä arjessa vain harvoilla – työkaluna lähinnä johdolla4.7.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö on edelleen kovin vähäistä, selviää tuoreesta Suomen Yrittäjien Työelämägallupista. Vastaajista 26 prosenttia ei käytä tekoälyä lainkaan, ja 20 prosenttia kertoo hyödyntävänsä sitä vain satunnaisesti. Päivittäisiä käyttäjiä on 16 prosenttia, joista useita kertoja päivässä tekoälyä hyödyntää yhdeksän prosenttia.
Työelämägallup: Sdp nousi työelämän ykköspuolueeksi, kokoomus toisena1.7.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Sdp on noussut suosituimmaksi puolueeksi työelämässä olevien keskuudessa 21 prosentin kannatuksella. Vielä tammikuussa 2024 Sdp:n kannatus oli 15 prosenttia. Sdp ohitti aiemmin ykköspaikkaa pitäneen kokoomuksen, jonka kannatus on laskenut 15 prosenttiin. Keskustan kannatus on noussut ja se saa 12 prosentin tuen.
Yrittäjät: Ansiotuloverotus kevenee – toiminimiyrittäjien veronkiristys peruttiin26.6.2025 12:05:18 EEST | Tiedote
Hallitus lähetti tänään lausunnoille veropaketin, joka keventää ansiotuloverotusta kaikissa tuloluokissa. Yrittäjien vaatimuksen mukaisesti hallitus perui aikeensa poistaa kaavamainen työhuonevähennys toiminimiyrittäjiltä. Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto olisi tarkoittanut verotuksen kiristymistä tuhansilla yksinyrittäjille ansiotuloveron kevennyksestä huolimatta. Lisäksi hallitus esittää, että eri järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistetaan, mikä koskee myös Suomen Yrittäjien jäseniä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme