Helsingin yliopisto jakaa 2,18 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen
19.3.2009 15:33:51 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
HELSINGIN YLIOPISTO
Viestintäosasto
19.3.2009
Helsingin yliopisto jakaa 2,18 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen
- Yliopisto sai vuonna 2008 lahjoituksina lähes 6 miljoonaa euroa
Helsingin yliopisto viettää perustamisensa vuosipäivää torstaina 26.3. Juhlapäivänä yliopisto jakaa rahastojensa lahjoitusvaroista apurahoina ja stipendeinä 223 opiskelijalle ja tutkijalle yhteensä 486 400 euroa ja yliopiston tiedesäätiön apurahoina 40 nuorelle tutkijalle yhteensä 732 000 euroa. Lisäksi vuoden 2008 aikana lahjoitusrahastojen tuottoa ohjattiin yhteensä 969 000 euroa yliopistossa toimivien lahjoitusprofessuurien ylläpitämiseen.
Vuonna 2008 Helsingin yliopisto sai lahjoituksia 5,99 miljoonan euron edestä. Suurimmat lahjoitukset olivat Jane ja Aatos Erkon säätiön 2,92 miljoonan euron lahjoitus ajankohtaisen yhteiskuntatutkimuksen professuurin perustamiseksi, Yliopiston Apteekin 1,6 miljoonan euron lahjoitus farmakogenetiikan professuurin perustamiseksi ja oikeustieteen lisensiaatti Heidi Anderssonin lahjoitus
500 000 euroa ympäristötutkimukseen liittyvää pro gradua kirjoittavien vähävaraisten opiskelijoiden tukemiseksi.
Helsingin yliopiston rahastojen yli 150 nimikkorahastoa perustuvat satojen yksityisten ihmisten ja yhteisöjen lahjoituksiin, testamentteihin ja merkkipäiväkeräyksiin. Vanhin lahjoitus on vuodelta 1745 Kuninkaallisen Turun Akatemian ajalta. Rahastot jakavat varoja Helsingin yliopiston tutkimukseen, opetukseen ja opiskelijoille.
Helsingin yliopiston tiedesäätiö perustuu vuonna 1990 vietetyn yliopiston 350-vuotisjuhlan kunniaksi kerättyihin lahjoitusvaroihin.
Rahastojen yhteenlaskettu pääoma vuoden 2008 lopussa oli 36 miljoonaa euroa ja
Helsingin yliopiston tiedesäätiön 15 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Helsingin yliopiston rahastot
suunnittelija Pia Dolivo
050 595 1209
www.helsinki.fi/rahastot
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Mäntypistiäiset paljastavat, miksi yhteistyö on elämän voima11.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Mäntypistiäisten toukat puolustautuvat yhteistuumin saalistajia vastaan pusertamalla suustaan pihkaista nestettä. Yhteistyö on yksi voimakkaimmista elämää muovaavista tekijöistä, ja ymmärrystä sen perusmekanismeista hyödynnetään jo monilla aloilla antibioottiresistenssin ehkäisystä syövän hoitoon.
Metsästys ja silakan koko muokkaavat olennaisesti harmaahylkeen tulevaisuutta Itämerellä10.6.2026 14:23:24 EEST | Tiedote
Itämeren kantokyky kestäisi jopa kaksinkertaisen määrän harmaahylkeitä, mutta metsästyskiintiö ja silakan koko vaikuttavat siihen, mihin suuntaan kanta kehittyy. Tutkimus tarkentaa harmaahylkeen kanta-arviota ja antaa päätöksentekijöille selkeät raamit metsästyskiintiöiden asettamiseen.
Tiedekulma lähtee Poriin – Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoita ja professoreita SuomiAreenaan9.6.2026 14:43:36 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto on hyvin edustettuna 23.–26.6.2026 järjestettävässä SuomiAreenassa. Tiedekulma on ensimmäistä kertaa mukana omalla ohjelmallaan ja yliopisto on järjestäjänä SuomiAreenan Ruokapäivässä. Lisäksi Helsingin yliopiston tutkijat ja professorit tuovat tiedenäkökulmaa useissa paneelikeskusteluissa.
Suomen pesimälinnut vähenevät etelässä ja runsastuvat pohjoisessa9.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa 23 prosenttia.
Kaupunkiympäristö muovaa bakteeristoa, ja sillä voi olla vaikutusta terveyteemme5.6.2026 11:50:13 EEST | Tiedote
Leikkipuistojen keinotekoiset kumimatot, aktiivisesti hoidetut kaupunkien viheralueet ja saasteet muokkaavat bakteeriyhteisöjä. Jo melko pienillä saastepitoisuuksilla voi olla vaikutuksia lasten bakteeristoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme