Helsingin yliopisto

Väitös: Jokainen, joka elää pitkään, on joskus vanha

Jaa
Kuka huolehtii vanhuksista, joilla ei ole omaisia? Miten huolehditaan vanhusten arkisista tarpeista, jotka eivät vaadi ammattiosaamista? Onko vanhusten hoivaaminen naisten työtä? Onko hoiva edes oikeaa työtä? Aihetta tutkii valtiotieteiden maisteri Tanja Kuronen Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöksessään.

Hoivapommin purkajat kertoo puolivirallisesta hoivatyöstä, joka on organisoitua mutta vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja jonka tekijät ovat pääasiassa naisia. Nämä naiset auttavat kotonaan asuvia vanhuksia pientä korvausta vastaan. Hoivatyön pitäisi tarkoittaa ihmisläheistä ja järkevää työtä, toimeentulon paranemista lisäansioilla sekä mahdollisuuksia jakaa elämänkokemuksia ja sukupolvien viisautta, mutta useimmiten se tarkoittaa vain epämääräistä työmarkkina-asemaa, toimeentuloon riittämätöntä kulukorvausta, liiallista vastuuta sekä hurjia odotuksia yhteiskunnalta ja hoivantarpeisilta vanhuksilta.

Väitöstutkimus perustuu Kurosen omiin kokemuksiin hoivatyöstä, jonka ympärillä kolmas sektori, hyvinvoinnin sekatalous, yhteisöllisyys ja vapaaehtoistyö muuttuvat lihaksi. Voisiko kansalaispalkattu kansalaistyö purkaa hoivapommin, jonka sytytyslanka palaa jo?

– Hoivatyön tekemisen pitäisi olla luotettavalla ja kestävällä pohjalla, sillä hoivatyö on välttämätöntä työtä, ja hyvä vanhushoiva on edellytys elämisen arvoiselle loppuelämälle niillä, jotka hoivaa tarvitsevat, Kuronen toteaa.

Kukaan ei halua sellaista nykyisyyttä tai tulevaisuutta, jossa itsemurha on vanhenemista suositumpi vaihtoehto.

Tanja Kuronen väittelee 14.11. klo 12:00 valtiotieteellisessä tiedekunnassa yhteiskuntapolitiikan alaan kuuluvasta aiheesta Hoivapommin purkajat. Väitöstilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksen auditoriossa XII (3032), Fabianinkatu 33 (käynti Unininkatu 34, 3. krs).

Väitöstiivistelmä on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN: 978-952-495-368-9

Mediakappaleita voi tilata kustantajalta: outi.kitti@gaudeamus.fi, puh. 050 540 1299.

Väittelijän yhteystiedot:

Tanja Kuronen, puh- 050 445 8202, s-posti tanja.x.kuronen@helsinki.fi


Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye