Yliopiston almanakka 2016 mobiilisovelluksena
3.12.2015 14:03:26 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Perinteinen Yliopiston almanakka julkaistaan vuodelle 2016 myös mobiiliversiona. Mobile Means Oy:n luoma almanakkasovellus on ollut markkinoilla jo vuodesta 2013, mutta vuosikerrasta 2016 lähtien yhteistyötä Yliopiston almanakkatoimiston kanssa on tiivistetty ja tietosisältöä kasvatettu.
- Aikoinaan almanakka kaivettiin päivittäin esille omalta paikaltaan piirongin laatikosta. Nykyisin ihmisten arki on liikkuvaa, mutta päivittäistä allakkatietoa tarvitaan olinpaikasta riippumatta, sanoo Yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala.
Yliopiston almanakan mobiiliversio sisältää suomalaiset ja suomenruotsalaiset nimipäivät, liputuspäivät, kalenterin merkkipäivät ja tärkeimmät pyhäpäivät sekä kirkollisten pyhien saarnatekstit. Sovelluksesta löytyy tietoa vuoden 2016 auringon- ja kuunpimennyksistä, auringon nousu- ja laskuajat valitulla paikkakunnalla sekä kuun vaiheet. Lueteltuna ovat paperiversiosta tutut ortodoksisen kirkon juhlapäivät sekä juutalainen ja islamilainen kalenteri.
Lisäksi mobiilialmanakassa on tietoa nimenannosta ja liputuksesta, ja myös tori- ja markkinapäivät sekä tapahtuma- ja teemakalenterit on koottu sovellukseen.
Sovellus antaa sääennusteen käyttäjän sijainnin mukaan
Osa almanakkatiedoista, kuten kuun ja planeettojen nousu- ja laskuajat sekä aiempien vuosien säätilastot, löytyy ainoastaan paperiversiosta.
- Mobiilialmanakkaan on pyritty ottamaan mukaan almanakan käytetyin sisältö niin, että tekniset ratkaisut ovat mahdollisimman toimivia. Mobiiliversiossa perinteisen Yliopiston almanakan käyttömahdollisuuksia on laajennettu: sovellus esimerkiksi antaa automaattisesti sääennusteen tuleville päiville käyttäjän sijainnin mukaan. Myös muistiinpanoille on paremmin tilaa, kertoo Mobile Meansin toimitusjohtaja Petri Laaksonen.
Yliopiston almanakka 2016 -mobiilisovellus on saatavilla iOS-, Windows Phone- ja Android-käyttöjärjestelmille. Sovelluksen löytää kunkin mobiililaitteen omasta sovelluskaupasta esimerkiksi hakusanalla "almanakka". Sovelluksen hinta on 3,99 euroa.
Yliopiston almanakan julkaisija on Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, joka palvelee kansalaisia kalentereihin liittyvissä asioissa. Almanakkatoimisto myy kalenterien tekijöille nimipäivien julkaisuoikeuksia, muita kalenteritietoja ja valmiita kalenteripohjia. Lisäksi se vastaa suomalaiseen kalenteriin liittyvästä tiedotuksesta.
Lisätietoja:
Yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala, minna.saarelma@helsinki.fi, p. 02941 22947
Mobile Means Oy:n toimitusjohtaja Petri Laaksonen, petri@mobilemeans.com, p. 040 511 1659
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen-Tenhu, 050 415 0316, @MinnaMeriTenhu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Meriläinen-Tenhutiedottaja
Puh:+358 50 415 0316minna.merilainen@helsinki.fiblogs.helsinki.fi/mmerilai/Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tiedekulma lähtee Poriin – Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoita ja professoreita SuomiAreenaan9.6.2026 14:43:36 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto on hyvin edustettuna 23.–26.6.2026 järjestettävässä SuomiAreenassa. Tiedekulma on ensimmäistä kertaa mukana omalla ohjelmallaan ja yliopisto on järjestäjänä SuomiAreenan Ruokapäivässä. Lisäksi Helsingin yliopiston tutkijat ja professorit tuovat tiedenäkökulmaa useissa paneelikeskusteluissa.
Suomen pesimälinnut vähenevät etelässä ja runsastuvat pohjoisessa9.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa 23 prosenttia.
Kaupunkiympäristö muovaa bakteeristoa, ja sillä voi olla vaikutusta terveyteemme5.6.2026 11:50:13 EEST | Tiedote
Leikkipuistojen keinotekoiset kumimatot, aktiivisesti hoidetut kaupunkien viheralueet ja saasteet muokkaavat bakteeriyhteisöjä. Jo melko pienillä saastepitoisuuksilla voi olla vaikutuksia lasten bakteeristoon.
Digituki auttaa painonhallinnassa, mutta yksi malli ei sovi kaikille4.6.2026 07:14:21 EEST | Tiedote
Valmentajan tukema digitaalinen painonhallintaohjelma pienensi vyötärönympärystä, vähensi masennusoireita sekä paransi syömisen taitoja työikäisillä. Kolmen videotapaamisen lisääminen ohjelmaan ei kuitenkaan tehostanut tuloksia.
Sosiaalinen tuki suojaa nuoria – opettajan rooli korostui pandemiassa3.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset nuoret voivat paremmin, kun he kokevat saavansa sosiaalista tukea perheeltä, ystäviltä, opettajilta ja luokkatovereilta. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että opettajan tuki on covid-19 -pandemian jälkeen erityisen tärkeää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme