Novo Nordisk -blogi: Miekkaa vaarallisempi kynä

Mitä vastaisi vastuullinen yritys näin vaatimattomaan pyyntöön? Ensimmäisenä tulisi toki mieleen, että ”hei, meillähän on laatikot täynnä vihkoja ja kyniä, joita ei enää vuoden 2015 alusta ole saanut antaa suomalaisille lääkäreille (koska niissä on jonkin reseptilääkkeen logo). Koska ne menisivät muuten hävitykseen (mikä on epäekologista), niin tokihan ne voi lahjoittaa AIDS-orvoille. Tulisi hyvä mieli kaikille”. Vaan ei voi.

Tuo yllä mainittu pyyntö, jonka vastaanotin sähköpostiini alkuvuodesta, on jäänyt pohdituttamaan. Hieman tuskissani jouduin näet toteamaan, että ensiksikään emme voi lahjoittaa näitä kyniä kyseiselle henkilölle, koska - no, koska niitä ei saa antaa kenellekään, mutta ei varsinkaan hänelle, koska hän ei ollut terveydenhuollon ammattilainen itse. Jollaiselle olisimme ne kynät vuoden 2014 puolella, ehkä, voineet lahjoittaa. Ja toiseksi, koska ne olisivat matkanneet Zimbabween, jonka lääkemarkkinoinnin ohjeista meillä ei ole tietoa ja pahimmassa tapauksessa olisimme syyllistyneet reseptilääkkeiden laittomaan markkinointiin. Zimbabwessa. Mitkä otsikot siitä olisikaan saatu aikaan.

Maallikon korvassa tämä saattaa mennä samaan kategoriaan viime vuoden "viski-gaten" ja muiden suomalaisen sääntelypolitiikan esimerkkihelmien kanssa. On olemassa sanonta, että kynä on miekkaa vaarallisempi. Tässä kohtaa todella voi vaikuttaa siltä. Vaikka esimerkki on vähän ääripään edustaja toimialan uusien eettisten ohjeiden soveltamisesta, niin taustalla on kuitenkin ihan asiallinen tavoite: halutaan lisätä yhteiskunnan luottamusta lääketoimialaan. Mikä on hyvä asia.

Toinenkin eettinen uudistus on tullut voimaan tänä vuonna. Lääkeyritysten tulee vuoden 2016 alusta julkistaa taloudellinen yhteistyö terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Tämä tarkoittaa kaikkien maksettujen luentopalkkioiden, matka- ja majoituskulujen, kokouspalkkioiden jne. julkaisemista esimerkiksi yrityksen julkisilla verkkosivuilla. Yhteistyöstä tehdään entistä läpinäkyvämpää ja samalla sen toivotaan hälventävän lääkeyritysten ja lääkäreiden väliseen tärkeään ja tarpeelliseen yhteistyöhön liittyviä epäilyksiä. Tähän yhteiseen linjaukseen on myös Lääkäriliitto sitoutunut.

Lääkeyritysten lääkäreille järjestämä täydennyskoulutus on yhteiskunnallisesti merkittävä panostus terveydenhuoltoon. Ajatellaan vaikka diabetesta. Helsingin lääketieteelliseen tiedekunnan lääkärikoulutus sisältää neljä (4) tuntia opetusta diabeteksen - yhden merkittävimmän kansantautimme - hoidosta. NELJÄ! No, muualla Suomessa saattaa kuulemma kaksikin tuntia riittää. Julkinen sektori joutuu talouspaineissaan säästämään myös koulutusmenoista, joten on päivän selvää, että hoidon tason ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi koulutusta tulee muuta kautta järjestää.

Lääkeyritysten tänä päivänä tarjoama koulutus on korkeatasoista ja lääkäreiden itsensä arvostamaa. Koulutusten sisältöön panostetaan, luennoitsijoiksi pyydetään arvostettuja, tunnustettuja asiantuntijoita, jotta paikalle kannattaa tulla. Jokaisen työssäkäyvän aika on kortilla. Kukaan ei enää huvin vuoksi osallistu iltaisin tai viikonloppuisin koulutustilaisuuksiin tai kongressimatkoille, kun vaihtoehtona on viettää vähäistä vapaa-aikaa perheen tai omien harrastusten parissa. Kaikki viihteellisyys tai muu asiaohjelmaan kuulumaton on karsittu näistä tilaisuuksista jo vuosia sitten. Mutta vain avoimuudella ja läpinäkyvyydellä myös suuri yleisö voi vakuuttua siitä, että lääkeyritysten ja lääkäreiden välinen yhteistyö koituu lopulta suomalaisen potilaan parhaaksi.

Olen henkilökohtaisesti miettinyt paljon sitä, että palvelevatko nämä kynäkiellot ym. tarkoitustaan parhaalla mahdollisella tavalla. Olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että on jotenkin korkeasti koulutettujen lääkäreiden itsenäisen ajattelukyvyn vähättelyä, kun esimerkiksi ihmiselle, jonka kanssa on tehnyt pitkään yhteistyötä, ei saa enää antaa kukkakimppua hänen täytettyään pyöreitä vuosia. Se, mikä on muualla elämässä normaalia kohteliaisuutta, on tässä maailmassa aina potentiaalista korruptiota. Mutta toisaalta, koska asiat nykyisin enemmän kuin koskaan ennen ovat yleensä sitä, miltä ne näyttävät, eivätkä sitä, mitä ne ovat, niin nollatoleranssi voi olla oikeakin tie.

Hyvä tarkoitus voi joskus pyhittää aluksi vähemmän intellektuelleilta vaikuttavat keinot. Moni - allekirjoittanut mukaan lukien - on suhtautunut kielteisesti esimerkiksi naiskiintiöihin sillä perusteella, että niiden ei ole kestävällä tavalla katsottu vahvistavan naisten asemaa työelämässä tai johtotehtävissä ja että menettelytapa on keinotekoinen ja mahdollisesti jopa haitallinen naisille. Henkilökohtaisesti en vieläkään itse haluaisi tulla valituksi mihinkään tehtävään "kiintiönaisena", mutta olen pikkuhiljaa oppinut pitämään mahdollisena, että väkinäiseltäkin ensin vaikuttava keino voi joskus pitkällä aikavälillä ajaa tarkoitustaan niin, että kukaan ei jälkikäteen muista, miksi tilanne lähti muuttumaan. Että ne oli ne kiintiöt, jotka edesauttoivat naisten yleistymistä johtoryhmissä. Tai että ne oli ne kynien jakamiskiellot, jotka lopulta puhdistivat lääkeyritysten ja lääkäreiden yhteistyön turhaan epäluulojen kohteena olleen maineen. Toivottavasti näin.

Vaikka reseptilääkkeen nimellä varustettuun kynään tällä hetkellä suhtaudutaan kuin yleisvaaralliseen tartuntatautiin, olen taipuvainen uskomaan, että tulevaisuudessa lääkemarkkinointiin, lääke-esittelytyöhön, yritysten lääkäreille järjestämään koulutukseen ym. yhteistyöhön suhtaudutaan neutraalisti, hyväksyvästi ja kiihkottomasti. Paljon on niitäkin lääkäreitä, jotka eivät halua olla potilaidensa hoidossa käyttämiensä lääkkeiden kehittäjien kanssa tekemisissä ja sekin on tietysti ihan ok. Joskin henkilökohtaisesti haluan vain sellaisen lääkärin vastaanotolle, joka pysyttelee ajan tasalla työvälineidensä viimeisistä tutkimustuloksista ja joka tekee yhteistyötä eri toimijoiden kanssa pitääkseen huolta osaamisensa päivittämisestä. Voisinpa nähdä siitä jonkinlaisen vakuutuksen lääkärin vastaanottohuoneen seinällä.