Mandelan tie. 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta
Nelson Mandela on ehkäpä maailman viimeinen turmeltumaton sankari. Hän on uhrautumisen ja suoraselkäisyyden hymyilevä symboli, jota monet kunnioittavat elävänä pyhimyksenä. Omasta mielestään Mandela on kaukana pyhimyksestä.
Stengelin mukaan Mandela on ristiriitainen persoona: yhtä aikaa paksunahkainen ja herkkähipiäinen. Hänellä on sydäntä vaistota muiden tunteita, mutta samalla hän saattaa olla tyly lähimmilleen. Hän on suurpiirteinen rahankäyttäjä mutta laskee pennejä antaessaan tippejä. Hän varoo astumasta kotisirkan tai hämähäkin päälle mutta oli ANC:n sotilaallisen siiven ensimmäinen johtaja. Hän on kansanihminen mutta nauttii seurustelusta kuuluisuuksien kanssa. Hän on miellyttämishaluinen mutta ei pelkää sanoa ei. Hän on sekoitus afrikkalaista kuninkaallista ja brittiläistä aristokraattia.
Stengel onnistuu suodattamaan 90-vuotiaan Mandelan elämänkokemuksista 15 tärkeää opetusta. Mandelan monista opettajista tärkeimpänä on ollut Robben Islandin vankila – se Mandela, joka astui vankilaan 44-vuotiaana oli eri Mandela kuin se, joka pääsi sieltä pois 71-vuotiaana. .
Richard Stengel on Time-lehden toimituspäällikkö, joka teki yhteistyötä Mandelan kanssa jo tämän omaelämäkerran, Long Walk to Freedom -teoksen, kanssa. Mandela on Stengelin pojan kummi ja läheinen ystävä.
Kirjan kansikuva Tammen kuvapankista: www.tammi.fi/kuvapankki
Arvostelukappaleet: tiedotus@tammi.fi
Lisätietoja: Jaana Rosenlew, jaana.rosenlew@tammi.fi, 09 6937 621
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Tieto-Finlandialla palkittu teos lahjoitettiin kansanedustajille18.6.2025 14:07:07 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Sofia Tawastin ja Riikka Leinosen Suuri valhe vammaisuudesta -kirja lahjoitettiin kaikille kansanedustajille keskiviikkona 18.6. eduskunnan Pikkuparlamentissa. Lahjoituksen tekivät Tammen tietokirjallisuuden kustantaja Kati Lampela ja Werner Söderström Osakeyhtiön yhteiskuntasuhdejohtaja Jenni Haukio. Teokset otti vastaan eduskunnan puolesta I varapuhemies Paula Risikko.
Pohjanmaalainen menestyskirjailija Nilla Kjellsdotter aloittaa merkittävän pohjoismaisen yhteistyön Tammen ja ruotsalaisen Forumin kanssa16.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suosituimpiin dekkaristeihin kuuluva, Oravaisilta kotoisin oleva Nilla Kjellsdotter on tehnyt sopimuksen suomalaisen Tammen ja ruotsalaisen Bokförlaget Forumin kanssa. Kyseessä on Bonnier Booksin ensimmäinen suuri suomalais-ruotsalainen yhteistyösopimus. Se on tärkeä merkkipaalu Bonnier Booksin pohjoismaisessa kasvustrategiassa.
Miten välttää myyräkuume? Uutuuskirja vastaa moniin kiehtoviin ja kiperiin Suomen pikkunisäkkäitä koskeviin kysymyksiin24.4.2025 14:19:04 EEST | Tiedote
Millä toimilla voi välttää myyräkuumetartunnan? Miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia? Entä tekevätkö tunturisopulit 40 vuoden välein joukkoitsemurhia vai lähtevätkö ne vaeltamaan, koska eivät halua nähdä muita sopuleita? Paavo Hellstedtin ja Juha Laaksosen upeasti kuvitettu Suomen pikkunisäkkäät -kirja (Tammi) kertoo pikkunisäkkäiden merkityksestä ekosysteemissämme ja tarjoaa huimasti tietoa eri lajien erityispiirteistä.
Tammen syksyn 2025 kirjakattaus tarjoaa monipuolisen valikoiman suuria tarinoita, jännittäviä mysteerejä ja lasten suosikkeja15.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tammen syksy on vahvojen kertojien ja tietokirjallisuudessa suurten elämäntarinoiden juhlaa. R. M. Rosenbergin historiallinen romaani Amelie kertoo aateliskartanon elämästä nälkävuosien puristuksissa. Liz Mooren Metsien jumala on loistava mysteeri ja nerokas sukusaaga, jonka Barack Obama nosti suosituslistalleen. Tuula Karjalainen paljastaa Tove Jansson ja maailman lapset -teoksessaan, millainen yhteys Janssonilla oli lukijoihinsa. Hiljattain kansainvälisen H. C. Andersen -palkinnon ehdokkaaksi nimetyn Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.
Tekoäly avaa suomalaisen tietokirjallisuuden kansainvälistymiselle uusia mahdollisuuksia10.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Tänä keväänä suomeksi julkaistu Lauri Järvilehdon tietokirja Konemieli on julkaistu tuoreeltaan englanniksi nimellä The Machine Mind. Suomi-englanti-konekäännöksen ja äänikirjan englanninkielisen koneäänen ansiosta teos on kansainvälisen yleisön saatavilla merkittävästi tavanomaista nopeammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme