Suomen Yrittäjät

Keskustelunavaus Suomen Yrittäjiltä: Kuntien lakisääteisistä tehtävistä lähes 200 uudelleenarvioitavaksi - liian tiukka sääntely estää yritysten luovat ratkaisut

23.4.2013 09:18:47 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa
Kuntien lakisääteiset tehtävät ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 1990. Tammikuussa 2013 julkaistun valtiovarainministeriön raportin mukaan niitä oli tämän vuoden alussa 535. Sen jälkeenkin kunnille on tullut vielä kymmeniä uusia tehtäviä. Samaan aikaan kasvaa huoli julkisen sektorin varojen riittävyydestä, kun väestö vanhenee.

- Kehitys on kestämätön. Mitkään verotulot ja valtionavut eivät riitä tuollaisen tehtävämäärän toteuttamiseen, vaan ne joudutaan rahoittamaan velkarahalla, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

- Tämä ei ole kuntien vika, vaan hallituksista riippumatta tehtävämäärää on kasvatettu.

Kujala puhuu aiheesta Lahdessa tänään alkavassa Kunnallisjohdon seminaarissa, jonne kokoontuu yli 500 kunnanjohtajaa, valtuutettua ja yrittäjää.

 

Kuntien tehtävistä uskallettava keskustella

Suomen Yrittäjien mukaan palveluiden pääasiallisen järjestämisvastuun pitää edelleen olla kunnilla, mutta kunnan ei ole pakko tuottaa kaikkia palveluita itse. Keskustelun käynnistämiseksi yrittäjäjärjestö kävi läpi kaikki kuntien lailla säädetyt tehtävät ja velvoitteet. 

- Arvioimme, että peräti kolmannes lakisääteistä tehtävistä vaatii uudelleenarvioinnin. Pitää harkita, kuuluuko tehtävä ylipäätään julkisen vallan toteutettavaksi. Tehtäviä voi myös siirtää kunnilta jonkun muun tahon tuotettavaksi tai ulkoistaa, Kujala sanoo. 

Esitys on tarkoitettu nimenomaan keskustelunavaukseksi. Mahdollisten tehtävien siirtojen oikeudellisia ja taloudellisia vaikutuksia ei ole pyrittykään selvittämään.

- Kukin voi tämän esityksen avulla pohtia, mikä tehtävä on välttämätöntä ”normeerata” tai kunnan tuottaa itse.

Kunnat ja yritykset ansaitsevat vapauksia

Kujalan mukaan yritysten toimintaedellytyksien parantaminen on kärsinyt, kun kunnat on tukehdutettu yli 500 tehtävällä.

- Liiallinen sääntely hidastaa yritystoiminnan kehittymistä ja erityisesti palveluiden ulkoistamista, mikä on välttämätöntä, jos halutaan turvata edes kohtalaiset hyvinvointipalvelut.

Kujala huomauttaa, että yritykset eivät pääse kehittymään ja investoimaan, kun usein jo normeilla rajataan luovat paikalliset ratkaisut pienten ja keskisuurten yritysten kanssa ulos. Kujala vaatii myös muutosta valvontaviranomaisten rooliin.

- Ei voi olla tarkoituksenmukaista, että viranomainen lain oikeuttamana estää hyvät hankkeet, hän sanoo.

- Kunnille pitää antaa mahdollisuus avata palvelumarkkinoita yrityksien tuottamiksi paljon vapaammin. Laatu syntyy eri tuottajien välisestä reilusta ja avoimesta kilpailusta, ei normituksesta.

Lue tästä linkistä Suomen Yrittäjien keskustelunavaus ja lista uudelleenarvioinnin ansaitsevista tehtävistä:

http://www.yrittajat.fi/kunta

Kunnallisjohdon seminaari järjestetään Lahdessa 23. - 24.4. Lue koko ohjelma tästä:

www.yrittajat.fi/kunnallisjohto2013

Lisätietoja:

varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, p. 0400 567 925, anssi.kujala@yrittajat.fi

elinkeinoasioiden päällikkö Kari Jääskeläinen, Suomen Yrittäjät, p. 0440 581 030, kari.jaaskelainen@yrittajat.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, yli 116 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö. Jäsenyritysten työllistävä vaikutus on yli puoli miljoonaa henkilöä. Mukana on yrityksiä kaupan, liikenteen, palvelujen, teollisuuden ja urakoinnin toimialoilta. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu yli 400 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 52 toimialajärjestöstä. Lisätietoa Suomen Yrittäjistä saa osoitteesta www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät esittävät perhevapaiden rahoituksen ja lapsituen uudistuksia – 10 000 euroa esikoisesta4.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjät esittää perhevapaiden rahoituksen uudistamista, uutta etuutta sairastuneen alle 10-vuotiaan lapsen hoitavalle vanhemmalle ja ensimmäisen lapsen lapsilisän korvaamista kolmelle vuodelle hajautetulla 10 000 euron tuella. Yrittäjät tilasi Tilastokeskukselta ammattiasemakohtaisen tarkastelun, jonka mukaan yrittäjämiesten kokonaishedelmällisyysluku on korkein ammattiryhmistä.

Yrittäjät: Hallituksen esitys vahvistaa pienyrittäjien asemaa elintarvikeketjussa26.3.2026 14:16:53 EET | Tiedote

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen elintarvikemarkkinalain muutoksista. Suomen Yrittäjien mielestä esitys parantaa elintarvikealan pienyritysten asemaa. ”Muutokset vahvistavat alkutuottajien pienyritysten asemaa ja vievät elintarvikeketjua kohti nykyistä oikeudenmukaisempaa suuntaa”, lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjät varoittaa laajoista energiatukitoimista: Veroale voi pahentaa tilannetta25.3.2026 06:55:00 EET | Tiedote

Lähi-idän kriisi lisää epävarmuutta sekä nostaa energian ja logistiikan kustannuksia pk-yrityksissä. Suomen Yrittäjät varoittaa Orpon hallitusta energian ja polttoaineiden laajamittaisista veronalennuksista ja hintasääntelystä. Veroalet voivat jopa pahentaa tilannetta. - Jos veronalennukset lisäävät kysyntää tilanteessa, jossa energiaa on niukasti saatavilla, ongelma vain syvenee, johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye