Kalterikiertue tuo festaritunnelmaa Länsi-Suomen vankiloihin elokuun lopussa
Kolmessa vankilassa esiintyvät neljän mimmin garagerock-bändi Pintandwefall sekä Waltarista tunnetuksi tulleen Kärtsy Hatakan kaksi eri kokoonpanoa: Head First ja Waltari Trio. Kärtsy juhliikin pyöreitä taiteilijajuhliaan vankilatunnelmissa.
Funk metal -yhtye Head First herätti aikoinaan suurta kiinnostusta alan piireissä. Alun perin jo 1980−90-luvun taitteessa ahkerasti pääkaupunkiseudulla keikkaillut orkesteri on viettänyt hiljaiseloa aina loppuvuoteen 2013 asti, mutta keikkailee taas.
Waltari trio on Waltari-yhtyeen pitkän taipaleen aloittanut yhtye 1980-luvun lopulta. Juuri tämä kokoonpano loi pohjan Waltarin omintakeiselle ja avomieliselle, mutta kovaääniselle rockilmaisulle. Tyylillistä vetoapua otettiin silloin aktiivisesti toimineesta Sielun Veljistä. Kokoonpano- ja tyylimuutoksista huolimatta Waltari on kaikki nämä vuodet halunnut säilyttää juuri tämän trion luoman alkuperäisen asenteen avomielisestä rockmusiikin teosta. ”Rockin riemua ja energiaa ilman mitään rajoja! ”
Pintandwefall syntyi vuonna 2006 Vantaalla. Vuonna 2007 yhtye voitti Ääni ja Vimma -bändikilpailun, ja samana vuonna GAEA Records otti bändin talliinsa. Bändi on julkaissut neljä pitkää levyä. Nyt yhtye on palannut keikkatauoltaan ja työstää parhaillaan uuden albumin materiaalia.
Kalterikiertueen keikat tehdään koko kiertueen ajan kuorma-auton lavalta vankiloiden pihoilla ja sateen sattuessa jumppasaleissa. Kiertueen nimi syntyi Kylmäkosken vankilassa järjestetyn nimikilpailun kautta. Liitteenä on Kylmäkoskelta nyt jo vapautuneen vangin Yssen Music get you free -piirroksesta muokattu kiertueen juliste.
Median edustajat ovat tervetulleita konsertteihin. Pakolliset ennakkoilmoittautumiset ja mahdolliset kuvauspyynnöt tulee tehdä suoraan siihen vankilaan, jossa kiertuetta haluaa tulla seuraamaan: Kylmäkosken vankila (31.8.2016) apulaisjohtaja Tapio Vanha-Jaakkola, tapio.vanha-jaakkola@om.fi, p. 029 56 83502; Satakunnan vankilan Huittisten osasto (1.9.2016) apulaisjohtaja Miia Tolvi, miia.tolvi@om.fi, p. 029 56 84314, 050 350 1032 ja Käyrän vankila (1.9.2016) apulaisjohtaja Aki Saarinen, aki.saarinen@om.fi, p. 029 56 84928, 050 435 7283.
Lisätietoja: viestintäpäällikkö Pilvi Isotalus, pilvi.isotalus@om.fi, p. 050 331 0067
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Opastinsilta 12 C
00520 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Antalet fångar och personer som avtjänade samhällspåföljder fortsatte att öka – statistisk årsbok 2024 har publicerats1.7.2025 12:11:13 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndighetens statistikpaket för 2024 innehåller uppgifter om längden på straff som avtjänats av fångar och personer som avtjänade samhällspåföljder, om de mest frekventa brottstyperna och trender som påverkat antalet personer som avtjänade påföljder. Ökningen av fångpopulationen har drivits på av faktorer som tidigare lagändringar, längre genomsnittliga fängelsestraff, brott begångna av utlänningar och en ökning av antalet häktade.
Vankien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien määrä jatkoi kasvuaan – tilastollinen vuosikirja 2024 on julkaistu1.7.2025 12:11:13 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2024 tilastopakettiin on koottu muun muassa vankien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien rangaistusten pituudet, yleisimmät rikostyypit sekä seuraamuksia suorittavien määriin vaikuttaneet trendit. Vankimäärää ovat kasvattaneet muun muassa aikaisemmat lainsäädännön muutokset, keskimääräisten vankeusaikojen pidentyminen, ulkomaalaisten tekemät rikokset ja tutkintavankien määrän kasvu.
Brottspåföljdsmyndigheten har utnämnt Johanna Huusko till enhetschef vid Brottspåföljdsområdets utbildningscentral fr.o.m. den 1 juni20.5.2025 12:45:35 EEST | Pressmeddelande
Doktor i militärvetenskaper, filosofie magister och pedagogie magister Johanna Huusko har utnämnts till tjänsten för viss tid t.o.m. den 31 oktober 2025, varefter hon fortsätter som ordinarie. Brottspåföljdsområdets utbildningscentral svarar för ordnandet av utbildning som leder till yrkesexamen inom brottspåföljdssektorn samt för fortbildning för personalen vid Brottspåföljdsmyndigheten.
Rikosseuraamuslaitos on nimittänyt Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen yksikönpäälliköksi Johanna Huuskon 1.6. alkaen20.5.2025 12:44:50 EEST | Tiedote
Sotatieteiden tohtori, filosofian maisteri ja kasvatustieteiden maisteri Johanna Huusko on nimitetty virkaan ensin määräaikaisesti 31.10.2025 asti, jonka jälkeen tehtävä jatkuu vakituisena. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus (RSKK) vastaa rikosseuraamusalan ammatilliseen tutkintoon johtavan koulutuksen sekä Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstön täydennyskoulutuksen järjestämisestä.
Vanda fängelse expanderar och blir Finlands största och rekryterar mer personal19.5.2025 12:34:54 EEST | Pressmeddelande
Vanda fängelse blir före utgången av innevarande år Finlands största fängelse. Annexet som färdigställdes i slutet av fjolåret är nu i full drift. Under våren har Vanda fängelse rekryterat nya väktare, brottspåföljdschefer och anstaltsbiträden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme