Osa-aikaeläkettä voi hakea vielä loppuvuoden ajan – osittaiselle eläkkeelle pääsee silti jatkossakin
Osa-aikaeläkettä voi hakea 61–67-vuotiaana. Osa-aikaeläkkeellä henkilö pienentää työpanostaan kokopäivätyöstään noin puoleen.
– Jos osa-aikaeläke kiinnostaa, varmista ensin työnantajaltasi, että voit vaihtaa työsi osa-aikaiseksi. Sovi aloittamisen ajankohdasta, työmäärästä ja palkasta kaikkine lisineen ja bonuksineen, neuvoo Ilmarisen eläkeosaston osastopäällikkö Nina Bruun.
Bruun neuvoo osa-aikaeläkkeestä kiinnostuneen myös selvittämään, miten osa-aikaeläke vaikuttaa tuloihin.
– Eläkeyhtiöstäsi voit tilata laskelman osa-aikaeläkkeen määrästä. Ja kun kaikki on selvää, hae osa-aikaeläkettä noin kuukautta ennen kuin aiot jäädä eläkkeelle. Viimeinen mahdollinen päivä toimittaa hakemus eläkeyhtiöön on 31. joulukuuta, Bruun sanoo.
Mahdollisuus jäädä osittaiselle eläkkeelle säilyy jatkossakin
Eläkeuudistuksen myötä osa-aikaeläke poistuu, ja sen korvaa ensi vuodesta alusta alkaen osittainen varhennettu vanhuuseläke. Se on ehdoissaan osa-aikaeläkettä joustavampi.
– Osittaisen vanhuuseläkkeen rinnalla voi tehdä osa-aikatyötä, mutta pakko se ei ole. Osittaisen vanhuuseläkkeen saaja voi myös työskennellä täysimääräisesti tai olla työskentelemättä lainkaan – tai mitä tahansa siltä välitä. Näin eläke ei ole sidottu työnantajan suostumukseen työnteon vähentämisestä, Bruun sanoo.
Erona osa-aikaeläkkeeseen on myös se, että osittaisesta vanhuuseläkkeestä voi ottaa käyttöön puolet tai neljänneksen. Eläkkeelle siirtyminen pienentää vanhuuseläkettä kuitenkin pysyvästi.
– Ilmarisen verkkosivujen laskurilla voit helposti arvioida, paljonko osittaisen vanhuuseläkkeen määrä olisi ja paljonko se vaikuttaisi lopulliseen vanhuuseläkkeeseen. Ja jos pohdit osittaiselle eläkkeelle jäämistä aivan lähiaikoina, kannattaa pyytää laskelma myös osa-aikaeläkkeestä, Bruun vinkkaa.
Lisätietoja osa-aikaeläkkeen hakemisesta: http://www.ilmarinen.fi/henkiloasiakas/siirtymassa-elakkeelle/osa-aikaelake/
Lisätietoja osittaisesta varhennetusta vanhuuseläkkeestä: http://www.ilmarinen.fi/uutishuone/arkisto/2015/elakeuudistus-2017-miten-osittaiselle-elakkeelle-jatkossa/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Bruun Ninaosastopäällikkö, eläkkeet
Puh:050 577 9143nina.bruun@ilmarinen.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen, näkymä on heikko16.6.2025 10:15:03 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,0 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä majoitus- ja ravitsemisala. Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät laskivat kaikilla alueilla Suomessa.
Tutkimus: Kuormitus ei pudota nuoria työelämästä – ongelmana työhön kiinnittyminen11.6.2025 09:04:36 EEST | Tiedote
Huolen aihe ei ole niinkään se, että nuorten hyvin alkaneet työurat katkeaisivat liialliseen kuormitukseen. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkettä hakevat nuoret, jotka eivät ole vielä työelämään päässeetkään. Työkyvyn ja motivaation osalta nuoret ovat varsin kahtiajakautunut ikäryhmä. Tiedot selviävät Ilmarisen juuri julkaistusta tutkimuksesta.
Tutkimus: Yhä harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä4.6.2025 10:41:21 EEST | Tiedote
Aiempaa harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä. Eläkesuunnitelmista tulisi keskustella työpaikoilla nykyistä avoimemmin ja aikaisemmin. Näin myös heille, jotka yhä haluaisivat työskennellä osittain, voitaisiin luoda mahdollisuuksia jatkaa töissä. Tiedot selviävät Ilmarisen kyselytutkimuksesta.
Kutsu kesätoimittajille: Saanko koskaan eläkettä? – tervetuloa Ilmarisen aamiaistilaisuuteen 6.6.20253.6.2025 09:03:49 EEST | Tiedote
Karkaako eläkeikä, saanko koskaan eläkettä? Miksi mielenterveyssyyt vievät yhä nuorempia pois työelämästä? Kesätoimittaja, tule tapamaan Ilmarisen väkeä ja päivitä tietosi eläkkeistä, työkyvystä sekä työurista perjantaina 6.6.2025. Luvassa on myös ideoita juttuaiheiksi. Vielä ehdit ilmoittautua !
Mediakutsu: Onko nuorten työkyky vaarassa? – Ilmarisen tutkimuksen julkistustilaisuus 11.6.20252.6.2025 12:21:59 EEST | Kutsu
Bussilastillinen nuoria jää joka viikko työkyvyttömyyseläkkeelle – miksi ja mitä asialle voi tehdä? Millaisia ovat nuorten odotukset työelämälle ja johtamiselle? Entä millaisin valmiuksin nuoret tulevat työelämään? Mikä heitä motivoi, mikä haastaa? Näitä asioita selvitimme tutkimuksessamme. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan lisää!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme