Hoivamenot nousevat – yksilölliset vakuutuksetko avuksi?

Hoivamenot nousevat - yksilölliset vakuutuksetko avuksi?

Tulevaisuuttaan suunnittelevan ihmisen varautuminen vanhuuden ajan hoivatarpeeseen on useasta syystä hankalaa. Hoivatarpeen määrä, ajoitus ja kesto vaihtelevat paljon yksilöiden välillä ja niitä on vaikea ennakoida. Lisäksi kuntien päätöksentekoon liittyy epävarmuutta. Kunnat pyrkivät kasvattamaan asukkaidensa rahoitusvastuuta hoivamenoista, kun vanhusten pitkäaikaishoidon järjestämiseen tarvittava rahamäärä kasvaa väestön ikääntymisen ja perherakenteiden muutoksen myötä. Varovaisestikin arvioiden hoivamenot nousevat parissakymmenessä vuodessa yli puolitoistakertaiseksi.

Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteisessä tutkimushankkeessa on kartoitettu hoivariskejä ja tutkittu, kävisivätkö yksilölliset vakuutukset hoivan täydentäväksi rahoitusmuodoksi.

Sukupuoli ja siviilisääty vaikuttavat hoivatarpeeseen

Helsingin yliopiston tutkijat arvioivat kattavien rekisteriaineistojen perusteella laitoshoitoon siirtymiseen vaikuttavia tekijöitä ja sen todennäköisyyttä. Tulosten mukaan 65 vuotta täyttäneiden pitkäaikaisen laitoshoidon odote vaihtelee sukupuolen mukaan: miehet ovat laitoshoidossa keskimäärin 0,73 ja naiset 1,59 vuotta. Myös laitoshoidon osuus jäljellä olevasta elinajasta on naisilla korkeampi kuin samanikäisillä miehillä. Suuri vaikutus on lisäksi siviilisäädyllä.

Naimissa olevilla laitoshoidon osuus jäljellä olevasta elinajasta oli matalin, leskillä toiseksi matalin, eronneilla toiseksi korkein ja naimattomilla korkein. Naimisissa olevilla laitoshoidon osuus elinajasta oli pienempi, koska heillä todennäköisyys siirtyä laitoshoitoon oli pienempi, todennäköisyys palata laitoshoidosta kotiin oli suurempi sekä kuolleisuus laitoshoidossa korkeampi.

Vanhusten laitos- ja kotipalvelujen kattavuudessa ei ole tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia. Yli 75 vuotiaista 12 prosenttia on säännöllisen kotihoidon piirissä, 6 prosenttia käyttää tehostetun laitoshoidon palveluja ja 5 prosenttia on pitkäikäishoidossa terveyskeskuksissa ja vanhainkodeissa. Merkittävimmät muutokset ovat tapahtuneet laitoshoidon rakenteessa. Tehostettua palveluasumista käyttävien suhteellinen osuus on kasvanut ja vanhankodeissa ja terveyskeskusten pitkäaikaishoidossa olevien osuudet ovat vastaavasti pienentyneet.

Naiset käyttävät pääsääntöisesti sekä koti- että laitoshoitopalveluja miehiä enemmän. Laitoshoitoon hakeutumiseen vaikuttavat useat tekijät, kuten terveys ja toimintakyky, tulot ja varallisuus, siviilisääty sekä laitoshoitoa korvaavien palvelujen saatavuus. THL:n Terveys 2000 -aineistoon perustuvan uusimman tutkimuksen mukaan laitoshoidon todennäköisyyteen vaikuttavat iän ja siviilisäädyn ohella toimintakyky ja elämänlaatu.
Ongelmat raskaissa siivoustöissä ja julkisessa asioinnissa lisäsivät laitostumisen riskiä huomattavasti, kun puolestaan terveyteen liittyvä hyvä elämänlaatu vähensi riskiä. Muistinhäiriöt lisäsivät riskiä seitsemän vuoden seurannassa.

Tutkimuksessa kuvattiin myös epävarmuutta, jota liittyy yksilötasolla vanhuusajan hoivan tarpeeseen. Noin puolet ihmisistä ei tarvitse laitoshoivaa kertaakaan vanhuusikänsä aikana, kun taas noin kymmenen prosenttia ihmisistä tarvitsee hoivaa vähintään neljä vuotta.

Mitä hoivavakuutus maksaisi?

Tutkimuksessa laskettiin niin kutsuttu aktuaarisesti reilu hinta erilaisille yksityisille hoivavakuutuksille. Aktuaarisesti reilu hinta tarkoittaa sellaista vakuutuksen hintaa, joka juuri ja juuri riittää kattamaan vakuutuskorvaukset. Vakuutusten hinta olisi todellisuudessa aktuaarisesti reilua hintaa korkeampi. Hoivavakuutus on tyypillisesti useita vuosikymmeniä kattava sitoumus, johon liittyy vakuutusyhtiön kannalta erilaisia kuluja ja riskejä, joita ei oteta huomioon aktuaarisesti reilua hintaa laskettaessa. Aktuaarisesti reilu hinta toimii kuitenkin suuruusluokka-arviona erilaisten vakuutusten hinnasta hyvin toimivilla vakuutusmarkkinoilla.

Kansainvälisten kokemusten perusteella lupaavin vakuutustuote tarjoaa toimintakyvyn menetyksen jälkeen kiinteän kuukausittaisen korvauksen. Sellaista vakuutusta on yksinkertaisuutensa vuoksi helppo markkinoida.

Esimerkiksi sellainen hoivavakuutus, josta maksettaisiin 1 000 euron kuukausikorvaus pitkäaikaista laitoshoivaa tarvitseville, olisi 65-vuotiaana ostettuna hinnaltaan 10 000 - 15 000 euroa. Vakuutusta voisi käyttää joko julkista hoivaa täydentävien palveluiden ostamiseen tai asiakasmaksujen rahoittamiseen.

Vakuutusten kohtuullinen hinta on markkinoiden syntymisen yksi edellytys. Hoivavakuutus on tyypillisesti useita vuosikymmeniä kattava sitoumus, josta koituvaa korvausmenoa on vaikea ennakoida. Vakuutusyhtiöt voivat kuitenkin vaikuttaa menojen suuruuteen vakuutusehdoilla.

Suomessa kunnat vastaavat vanhustenhuollon rahoituksesta. Yksityisten vakuutusmarkkinoiden syntyminen ja kehittyminen edellyttävät, etteivät kunnat estä sitä omalla toiminnallaan. Keskeisiä vaatimuksia ovat kunnan oman hoivalupauksen selkeys ja pitävyys ja se, ettei kunta laske vakuutuskorvauksia tuloiksi vanhustenhuollon asiakasmaksuja määritellessään. Hoivalupauksen selkeys ja pitävyys auttaa kuntalaista päättämään, millainen yksityinen vakuutus hänen mahdollisesti kannattaa ostaa.

Lisätietoja:

Tarmo Valkonen, tutkimusjohtaja, ETLA, puh. 050 329 6014

Pekka Martikainen, professori, Helsingin yliopisto, puh. 044 286 1946

Unto Häkkinen, tutkimusprofessori, THL, puh. 050 358 1141

Niku Määttänen, tutkimusohjaaja, ETLA, puh. 041 545 6721