Suomen Yrittäjät: Pienille yrityksille on suotava alv-huojennus - Veronkorotus iskee etenkin palvelualan yrityksiin
Monissa tapauksissa yrittäjä ei kysynnän ja kilpailutilanteen vuoksi pysty siirtämään veronkorotusta hintoihin, mikä heikentää pienyritysten kannattavuutta ja työllistämismahdollisuuksia. Erityisiä kärsijöitä ovat käsityövaltaiset alat, joilla vero nousi jo vuoden alussa yhdeksästä 23 prosenttiin.
Pienyritysten hankaloituva tilanne vaikuttaa laajasti. Viimeisen vuosikymmenen aikana Suomessa kaikki uudet työpaikat ovat syntyneet pk-yrityksiin. Näistä suurin osa, lähes 30 000 työpaikkaa, on syntynyt pienimpiin eli alle viiden henkilön yrityksiin. Työllisyyden kannalta on oleellisen tärkeää, että näiden yritysten toimintaolosuhteisiin kiinnitetään nyt huomiota, korostaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus.
Tilannetta voitaisiin Järventauksen mukaan helpottaa nostamalla niin kutsuttua alv-alarajahuojennusta nykyisestä 22 500 eurosta 50 000 euroon. Huojennus koskisi peräti noin 60 000 yrittäjää ja keventäisi heidän alv-taakkaansa noin 70 miljoonalla eurolla.
Esitetty huojennus ei vesittäisi alv:n nostolla tavoiteltavaa valtiontalouden tasapainottamistavoitetta, koska verotuoton laskennallinen menetys on vain runsas 10 prosenttia veronkorotuksen tuottotavoitteesta.
- On lisäksi todennäköistä, että lopullinen veromenetys jäisi huojennuksen tuoman kasvuvaikutuksen vuoksi mainittua summaa pienemmäksi, Järventaus arvioi.
Samassa yhteydessä olisi syytä toteuttaa pienille yrityksille myös mahdollisuus siirtyä niin kutsuttuun maksuperusteiseen arvonlisäverotilitykseen. Nyt erityisesti palvelualan yritykset joutuvat usein maksamaan laskusta suoritettavan arvonlisäveron ennen kuin saavat laskusta maksun asiakkaalta. Tämä on käytännössä aiheuttanut pienille yrityksille maksuvalmiusongelmia.
Olisi kohtuullista, että vero laskusta maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun yritys itsekin saa suorituksesta maksun.
- Hallituksen tulisi käynnistää valmistelu, joka antaisi yrittäjälle arvonlisädirektiivin salliman mahdollisuuden siirtyä maksuperusteiseen arvonlisäverotukseen, Järventaus ehdottaa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jussi Järventaus, p. 050 336 0015
Johtaja Anna Lundén, p. 050 544 3928
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, yli 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö. Jäsenyritysten työllistävä vaikutus on yli puoli miljoonaa henkilöä. Jäsenyrityksistä puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrityksiä. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu yli 400 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 52 toimialajärjestöstä.
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Toimittaja, tarvitsetko tietoa puoliväliriihen vaikutuksista yrityksiin? Suomen Yrittäjät vastaa24.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kuinka Orpon hallituksen puoliväliriihen ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti yrittäjiin, yrityksiin ja työllisyyteen? Mitä tapahtuu verotukselle ja taloudelle? Sisältävätkö päätökset vaikuttavia uudistuksia? Suomen Yrittäjät on median käytettävissä ja tavoitettavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme