Puoliso valitaan mieluiten samasta statuspiiristä
Kirjassa ”Families, Status and Dynasties, 1600–2000” Riitta Jallinoja tarkastelee sosiaalisen aseman periytymistä ja statuksen vaikutusta puolison valintaan noin neljän vuosisadan ajalta. Analyysi perustuu sukupuihin, joita on harvoin käytetty tutkimusaineistona. Tutkimuksen kohteina ovat kuninkaalliset, aateliset ja yritysdynastiat sekä oppineiden, taiteilijoiden, poliitikkojen ja työläisten perheet.
- Muutokset ovat olleet hitaita, 1800-luvulla alkoi kuitenkin merkittävä muutos. Kapitalismin voittokulku nosti menestyneimpien yritysten omistajat mahtisukujen joukkoon; sen merkkinä olivat mahtavat palatsit ja avioliitot aatelissukuihin, Jallinoja kertoo.
Koulutuksesta sosiaalisen
nousun väline
Koulutuksesta tuli keskeinen sosiaalisen nousun väline, mutta koulutusta käyttivät hyväkseen myös vanhojen dynastioiden jälkeläiset taatakseen statuksensa säilymisen uudessa historiallisessa tilanteessa. Työläisten sosiaalinen nousu koulutuksen avulla aukeni varsinaisesti vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla.
- Merkittävää on se, että kun työläisperheiden jälkeläiset hankkivat akateemisen loppututkinnon, he avioituivat akateemisen tutkinnon suorittaneiden kanssa. Ja heidän jälkeläisensä olivat vuorostaan taipuvaisia suorittamaan akateemisen loppututkinnon, Jallinoja kertoo.
Taiteilijoilla oma
asemahierarkia
Professionalismin voittokulku 1800-luvulla itsenäisti taiteilijat ja loi heille oman statushierarkiansa. Vaikka taiteilijadynastioitakin oli, saman sukupolven sosiaalinen piiri oli tärkeämpi.
Taiteilijat myös toivat uuden elementin statusjärjestelmään. Ammatti ei yksin määrää statusta, vaan tärkeää oli myös taiteen tyyli ja sitä vastaava elämäntyyli. Näin koulukunta loi taiteilijayhteisöjä, joiden sisällä avioliittoja ja rakkaussuhteita luotiin.
- Oli aika mikä tahansa, ”yhden prosentin” eliitti tai huippu näyttää väistämättömältä. Niitä syntyy kaikissa statushierarkioissa. Samalla akateemisen koulutuksen nostattama keskistatus on kasvanut laajemmaksi kuin koskaan. Se on typistänyt 1800-luvun laajat kansan syvät rivit pieneksi syrjäytyneiden joukoksi. Tätä murrosta elämme nyt, Jallinoja toteaa.
Lisätiedot:
Riitta Jallinoja
040 772 7982
riitta.jallinoja@helsinki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Komulainen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto, puh. 050-539 8523, pasi.komulainen@helsinki.fi
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kulttuuriperintöoikeus ei pelasta Venetsiaa12.8.2025 08:39:34 EEST | Tiedote
Maailmanperintöjärjestelmän kyky tarjota oikeudellista suojaa kulttuuriperintökohteille on puutteellinen. Oikeustieteellinen väitöskirjatutkimus osoittaa, ettei jäykkä juridinen järjestelmä tunnista ilmastonmuutoksen tuomia haasteita.
Resistentit bakteerit leviävät sota-alueiden sairaaloissa ja kulkeutuvat myös muihin maihin11.8.2025 14:07:31 EEST | Tiedote
Antibiooteille resistentit bakteerit leviävät sota-alueiden sairaaloista muualle maailmaan erityisesti sotavammapotilaiden mukana, mikä aiheuttaa haasteita terveydenhuollossa. Sairaaloiden ulkopuolella uhkaa ei kuitenkaan ole.
Kissojen valtimosairauden perinnöllinen syy selvitettiin – voi auttaa myös ihmisten hoitojen kehittämisessä8.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksen tutkijat löysivät perinnöllisen syyn kissoilla esiintyvään valtimosairauteen. Löytö auttaa ehkäisemään sairauden leviämistä kissoissa ja luo mahdollisesti myös pohjaa uusille ihmisten hoitolinjoille.
Rehtori Sari Lindblom: “Satojen miljoonien yliopistoleikkauksilla Suomi uppoaisi vain syvemmälle suohon”7.8.2025 13:11:25 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön ehdotus valtion vuoden 2026 budjetiksi julkaistiin keskiviikkona 6. elokuuta. Esitys sisältää mittavia, satojen miljoonien leikkauksia yliopistojen, tutkimuksen ja innovaatioiden rahoitukseen. Lisäksi parlamentaarisesta T&K-sovusta luovuttaisiin. Helsingin yliopisto vastustaa jyrkästi esitettyjä leikkauksia.
Helsingin yliopiston sijoitustuotto 2,6 prosenttia miinuksella alkuvuonna 20255.8.2025 08:20:08 EEST | Tiedote
Aiemmat sijoitustuotot mahdollistavat jopa 10 miljoonan euron lisäpanostukset spinout- ja startup-yrityksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme