DNA Oyj

DNA Welho testaa uuden sukupolven DVB-C2-lähetystekniikkaa kaapeliverkossa

Jaa
Lehdistötiedote 10.9.2012
DNA on aloittanut toisen sukupolven digitaalisen lähetystekniikan testauksen kaapeliverkossaan pääkaupunkiseudulla yhteistyössä Telesten kanssa. Tulevaisuuden runsaasti kapasiteettia käyttävät palvelut hyötyvät DVB-C2-tekniikasta merkittävästi, mutta päätöstä uuden tekniikan käyttöönotosta nykyisen rinnalle DNA:n verkossa ei ole vielä tehty.

Kaapeliverkkojen tavanomainen digitaalinen televisiolähetystekniikka perustuu eurooppalaiseen DVB-C-standardiin (Digital Video Broadcasting - Cable). Uusi DVB-C2-teknologia mahdollistaa kaapelin digitaalisen kapasiteetin erittäin tehokkaan käytön ja kasvattaa siten verkon suorituskykyä tulevaisuudessa tarjolle tulevia, paljon taajuuskaistaa käyttäviä palveluita ajatellen. Samassa radiotaajuustilassa, jossa nyt lähetetään esimerkiksi kymmenen tavallista tv-kanavaa, voidaan uudella DVB-C2 -tekniikalla lähettää 20 samanlaatuista tv-kanavaa.

DNA on testannut uuden lähetystekniikan toimintaa laboratoriossaan, ja nyt testi on siirretty tuotantoverkkoon. Testaus tapahtuu testikäyttöön varatulla taajuusalueella eikä se vaikuta perinteisessä DVB-C-formaatissa lähetettäviin kanaviin tai asiakkaiden laitteisiin.

"Emme ole vielä tehneet päätöstä uuden formaatin käyttöönotosta nykyisen DVB-C:n rinnalle. Tässä vaiheessa haluamme näillä testeillä varmistaa tekniikan toimivuuden erilaisissa verkko-olosuhteissa. Mikäli tekniikka otetaan myöhemmin käyttöön, ratkaisu on erityisen sopiva runsaasti kapasiteettia käyttäville palveluille kuten erilaisille teräväpiirtokanaville ja tilausvideopalveluille", kertoo DNA:n televisioverkoista vastaava osastopäällikkö Kari Ruopsa.

"Teräväpiirtoisella tarkkuudella lähetettäviä uusia, vielä osin kehitystyön alla olevia kapasiteettisyöppöjä palveluita ovat muun muassa teräväpiirtotasoiset 3D-lähetykset ja uusi nykyistä jälleen tuplasti tarkkapiirtoisempi Ultra High Definition tv-kuva sekä hologrammikuvan välitys koteihin", Ruopsa kertoo.

Uutta DVB-C2-formaattia testataan yhteistyössä pitkäaikaisen teknologiakumppanin Telesten kanssa.

"Digitaaliset kaapeliverkot pysyvät myös tulevaisuudessa kustannustehokkaimpana teknologiana sekä videokuvan että internetliikenteen välityksessä koteihin. Tästä on hyvänä esimerkkinä DVB-C-standardin kehitys tulevaisuudessa kohti DVB-C2-versiota. Johtavana digitaalisten kaapeliverkkojen toimittajana olemme luonnollisesti mukana testaamassa tätä uutta teknologiaa asiakkaittemme kanssa. Tällaiset yhteiset hankkeet antavat myös meille arvokasta palautetta siitä, miten uusia teknologioita tullaan tulevaisuudessa ottamaan kaupalliseen käyttöön", sanoo Telesten video- ja laajakaistaratkaisuista vastaava johtaja Hanno Narjus.

DNA:lla on Suomen laajin kanavatarjonta ja eniten teräväpiirtokanavia sekä kaapelissa että antenniverkossa. DNA Welho TV tarjoaa kaapeliverkossa jo yli 160 televisiokanavaa, joista yli 30 on teräväpiirtoisia.

Lisätietoja:

Kari Ruopsa, osastopäällikkö, televisioverkot, DNA Oy, puh. 044 044 1143, kari.ruopsa@dna.fi
Hanno Narjus, Senior Vice President, Video and Broadband Solutions, Teleste Oyj, puh. 040 528 8218, hanno.narjus@teleste.com

Riitta Luhtala, viestintäpäällikkö, DNA Oy, puh. 044 044 1040, riitta.luhtala@dna.fi
Mirkka Lamppu, Manager, Communications, Teleste Oyj, puh. 040 748 8719, mirkka.lamppu@teleste.com

DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille ja yrityksille laadukkaita, viimeisintä teknologiaa hyödyntäviä puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA:n liikevaihto vuonna 2011 oli 728 miljoonaa euroa ja liikevoitto 51 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi.

Teleste on vuonna 1954 perustettu kansainvälinen teknologiakonserni, joka on erikoistunut laajakaistaisen liikkuvan kuvan ja tietoliikenteen järjestelmiin ja palveluihin. Liiketoimintamme on jaettu kahteen liiketoiminta-alueeseen: Video and Broadband Solutions sekä Network Services, joissa molemmilla osa-alueilla kuulumme maailman johtaviin yrityksiin. Liikkuva videokuva on kaiken liiketoimintamme ytimessä, ja keskitymmekin kuvan ja datan käsittelyyn, siirtoon sekä hallintaan niin operaattoreille kuin julkiselle sektorille, jotka puolestaan tarjoavat moninaisia videokuvaan liittyviä informaatio-, viihde- ja turvapalveluita loppukäyttäjille. Video and Broadband Solutions keskittyy laajakaista-tilaajaverkkojen, videopalvelualustojen sekä videovalvontasovellusten tuoteratkaisuihin. Network Services keskittyy kokonaisvaltaisiin palveluratkaisuihin, kuten verkkojen rakentaminen, uudistaminen sekä huolto, ylläpito- ja suunnittelupalveluihin. Vuonna 2011 Telesten liikevaihto oli 184 miljoonaa euroa, ja konsernin palveluksessa vuoden lopussa oli 1319 henkilöä. Yrityksellä on noin 30 omaa toimipistettä eri puolilla maailmaa ja sen liikevaihdosta yli 90 % kertyy ulkomailta. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.teleste.com

Kuvat

DNA Welho logo
DNA Welho logo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Jouduitko huijarin uhriksi? Toimi näin seurausten minimoimiseksi24.10.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Tietojenkalasteluhuijaukset ovat yleisin ja voimakkaimmin kasvava tietoturvauhka. Finanssialan tilastojen mukaan viime vuonna suomalaiset menettivät huijareille yli 60 miljoonaa euroa. Ovelien huijausviestien ja -sivustojen tunnistaminen on monesti haastavaa. Kiireinen arki ja kännykän näytön rajoitukset johtavat helposti siihen, että huijaus menee läpi valveutuneemmallakin käyttäjällä. Huijatuksi tullut voi kuitenkin nopealla ja oikeaoppisella toiminnalla minimoida ikäviä seurauksia sekä edelleen suojata itseään ja muita.

Have you been scammed? Here's how to minimize the consequences24.10.2025 11:00:00 EEST | Press release

Phishing scams are the most common and fastest-growing cybersecurity threat. According to statistics from the financial sector, Finns lost over 60 million euros to scammers last year. Identifying cleverly crafted scam messages and websites can be challenging. A busy lifestyle and the limitations of mobile screens often lead even vigilant users to fall for scams. However, swift and correct action can help minimize the damage and protect both yourself and others.

DNA:lla tyytyväisimmät ja uskollisimmat laajakaistaliittymien asiakkaat EPSI Rating -toimialatutkimuksessa20.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

EPSI Rating 2025* -tutkimuksen tulokset osoittavat, että DNA:lla on jälleen toimialan tyytyväisimmät ja uskollisimmat laajakaista-asiakkaat. DNA saavutti korkeimmat kokonaispisteet sekä kuluttaja- että yrityslaajakaistapalvelujen asiakastyytyväisyydessä. Kuluttaja-asiakkaiden tyytyväisyyden taustalla ovat esimerkiksi tuotelaatu, luotettavuus ja rahalle saatava vastine, joista DNA sai jälleen parhaat arvosanat.

DNA has the most satisfied and loyal broadband customers in the EPSI Rating industry survey20.10.2025 08:00:00 EEST | Press release

The results of the EPSI Rating 2025 survey show that DNA once again has the most satisfied and loyal broadband customers in the industry. DNA achieved the highest overall scores in customer satisfaction for both consumer and business broadband services. Among consumer customers, satisfaction is driven by factors such as product quality, reliability, and value for money - areas in which DNA again received the highest ratings.

Jopa 61 prosenttia suomalaisista on huolissaan tekoälystä – asiantuntija antaa seitsemän ajankohtaista ohjetta tekoälyn käyttäjälle17.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Tekoäly on tullut jäädäkseen osaksi digitaalista elämäämme niin hyvässä kuin pahassa, ja tekoälyä käytettäessä on huomioitava myös sen luomat tietoturvauhkat. DNA:n vuosittaisen Digitaalinen elämä -tutkimuksen mukaan tekoälyn rooli tietoturvauhkissa huolestuttaakin peräti 61 prosenttia suomalaisista. Asiantuntija antaa vinkit miten omasta tekoälyn käytöstä saa tietoturvallisempaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye