Maxim-elokuvateatteri avaa uudelleen Finnkinon luotsaamana

Suomen vanhin elokuvateatteri, Helsingin Kluuvikadulla sijaitseva Maxim avaa marraskuussa 2017 ovensa uudelleen Finnkinon luotsaamana. Tarkoituksena on jatkaa Maximin entisellä linjalla esittämällä elokuvateatterissa art-house -painotteista ohjelmistoa. Finnkino ja kiinteistön omistava Ilmarinen remontoivat teatteria ennen elokuvatoiminnan uudelleenaloittamista.
– Olen todella iloinen ja helpottunut, että pääsemme avaamaan Maximin uudelleen yleisölle. Maximin sulkemisen jälkeen Helsingistä on puuttunut aito art house -elokuvateatteri, sanoo Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm.
Maximin kiinteistössä on kaksi elokuvasalia, joista toinen on suojeltu. Ennen elokuvatoiminnan aloittamista molemmat salit kunnostetaan, ja samalla kiinteistön talotekniikkaa uusitaan nykypäivän tasolle suojelun sallimissa rajoissa.Remontti toteutetaan vanhaa teatteria kunnioittaen ja asiakkaita kuunnellen. Suunnitelmien mukaan Maxim-elokuvateatteri avataan uudelleen remontin jälkeen marras–joulukuussa 2017.
– Tavoitteenamme on kehittää Maximin konseptia sen historian ja liiketoiminnalliset edellytykset huomioiden yhdessä Maximin asiakaskunnan kanssa. Palaamme Maximin suunnittelun käynnistämiseen heti, kun Espoon Iso Omenaan ensiviikon torstaina 20.4. avautuva uuden aikakauden täyslaser-monisaliteatteri on toiminnassa ja asiantuntijaresurssit vapautuvat, sanoo Lindholm.
Maximin elokuvasalit suljettiin alkuvuonna 2016 remontin vuoksi. Kiinteistöä oli tarkoitus laajentaa ja rakentaa siihen hotelli, jonka yhteydessä elokuvateatteri olisi jatkanut toimintaansa. Ilmarisen ja Kämp Collection Hotelsin yhteishanke osoittautui kuitenkin jatkoselvityksissä liian kalliiksi.
Hotellihankkeen kariutumisen jälkeen Ilmarinen haki tilaan elokuvatoiminnan jatkamisesta kiinnostunutta pitkäaikaista vuokralaista.
– On hienoa, että Finnkino oli halukas jatkamaan elokuvatoimintaa ja perinteikkäät salit saadaan taas remontin jälkeen avattua elokuvayleisön käyttöön, sanoo Ilmarisen listaamattomista sijoituksista vastaava johtaja Esko Torsti.
Taustatietoja Maximista
Kluuvikadun Maxim on toiminut yhtäjaksoisesti samassa osoitteessa jo vuodesta 1909 ja on näin ollen Suomen vanhin elokuvateatteri. Alkuperäisen, upean teatterisalin suunnitteli arkkitehti David Frölander-Ulf ja se avattiin Olympia-nimisenä, mutta vaihtoi nimensä myöhemmin Piccadillyksi. 1930-luvulta lähtien teatteri on toiminut Maxim-nimisenä. Nykyinen rakennus on vuodelta 1974. Maximissa on kaksi elokuvasalia, joista toinen on museoviraston suojelema. Maxim-elokuvateatteri hyväksyttiin Europa Cinemas -verkoston jäseneksi vuonna 2014. Ohjelmistoltaan Maxim on profiloitunut eurooppalaisen art house -elokuvan lippulaivaksi.
Lisätietoja:
Veronica Lindholm, toimitusjohtaja, Finnkino Oy
puh. 040 676 3443, sähköposti: veronica.lindholm@finnkino.fi
Esko Torsti, johtaja, listaamattomat sijoitukset, Ilmarinen
puh. 050 629 42, sähköposti: esko.torsti@ilmarinen.fi
Finnkino on Suomen kulttuuriviihteen monipuolisin elämysten tarjoaja ja edelläkävijä. Finnkinolla on Suomessa 16 teatteria 11 paikkakunnalla. Vuonna 2016 teattereissa kävi lähes 6 miljoonaa katsojaa. Baltiassa Finnkino toimii Forum Cinemas -brändillä. Finnkino toimii myös elokuvien maahantuojana ja levittäjänä. Finnkino kuuluu Euroopan suurimpaan elokuvateatteriketjuun Odeon Groupiin, jonka omistaa amerikkalainen maailman johtava elokuvateatteriketju AMC.
www.finnkino.fi
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Noin 590 asiantuntijan voimin edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme lähes 900 000 ihmisen eläketurvasta. Lähes kolmannes suomalaisista yrityksistä on asiakkaitamme ja eläkevastuiden katteena oleva sijoitusomaisuutemme on yli 37 miljardia euroa.
www.ilmarinen.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen, näkymä on heikko16.6.2025 10:15:03 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,0 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä majoitus- ja ravitsemisala. Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät laskivat kaikilla alueilla Suomessa.
Tutkimus: Kuormitus ei pudota nuoria työelämästä – ongelmana työhön kiinnittyminen11.6.2025 09:04:36 EEST | Tiedote
Huolen aihe ei ole niinkään se, että nuorten hyvin alkaneet työurat katkeaisivat liialliseen kuormitukseen. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkettä hakevat nuoret, jotka eivät ole vielä työelämään päässeetkään. Työkyvyn ja motivaation osalta nuoret ovat varsin kahtiajakautunut ikäryhmä. Tiedot selviävät Ilmarisen juuri julkaistusta tutkimuksesta.
Tutkimus: Yhä harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä4.6.2025 10:41:21 EEST | Tiedote
Aiempaa harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä. Eläkesuunnitelmista tulisi keskustella työpaikoilla nykyistä avoimemmin ja aikaisemmin. Näin myös heille, jotka yhä haluaisivat työskennellä osittain, voitaisiin luoda mahdollisuuksia jatkaa töissä. Tiedot selviävät Ilmarisen kyselytutkimuksesta.
Kutsu kesätoimittajille: Saanko koskaan eläkettä? – tervetuloa Ilmarisen aamiaistilaisuuteen 6.6.20253.6.2025 09:03:49 EEST | Tiedote
Karkaako eläkeikä, saanko koskaan eläkettä? Miksi mielenterveyssyyt vievät yhä nuorempia pois työelämästä? Kesätoimittaja, tule tapamaan Ilmarisen väkeä ja päivitä tietosi eläkkeistä, työkyvystä sekä työurista perjantaina 6.6.2025. Luvassa on myös ideoita juttuaiheiksi. Vielä ehdit ilmoittautua !
Mediakutsu: Onko nuorten työkyky vaarassa? – Ilmarisen tutkimuksen julkistustilaisuus 11.6.20252.6.2025 12:21:59 EEST | Kutsu
Bussilastillinen nuoria jää joka viikko työkyvyttömyyseläkkeelle – miksi ja mitä asialle voi tehdä? Millaisia ovat nuorten odotukset työelämälle ja johtamiselle? Entä millaisin valmiuksin nuoret tulevat työelämään? Mikä heitä motivoi, mikä haastaa? Näitä asioita selvitimme tutkimuksessamme. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan lisää!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme