Ilmarisen Mursula: Opittiinko Brexitistä ja Trumpista mitään?
Markkinareaktiot nähtiin jo ensimmäisen kierroksen yhteydessä. ”Ennen ensimmäistä kierrosta markkina oli, Brexit-äänestyksestä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista kenties jotain oppineena, nöyrän huolissaan omasta kyvystään ennakoida vaalin lopputulosta. Myös luottamus mielipidetiedustelujen ennustearvoon oli heikko. Jännite ja huoli näkyivät markkinoilla”, Mursula kirjoittaa.
Kun sitten Macron nousi ensimmäisen kierroksen voittajaksi, eurooppalaisten osakkeiden kurssit nousivat voimakkaasti, eteläeurooppalaisten valtionlainojen korot tulivat alas ja niiden korkoero suhteessa esimerkiksi Saksaan kaventui ja euro vahvistui kaikkia päävaluuttoja vastaan.
Marine Le Penin voitto olisi Mursulan mukaan markkinoille shokki, joka aiheuttaisi todennäköisesti juuri päinvastaisen ensireaktion ja isommalla kertoimella. Pidemmän aikavälin vaikutus näkyy Ranskan tulevana suhtautumisena EU:hun, euroon ja globaaliin kaupankäyntiin – ja siihen tuleva presidentti tarvitsee laajemman poliittisen tuen.
”Olennaisempaa onkin analysoida Euroopan kehityksen tulevaa suuntaa ja sen keskipitkän- ja pitkän aikavälin vaikutuksia markkinoille, korkotasoille ja eri omaisuusluokille”, Mursula kirjoittaa.
Lue koko kirjoitus Ilmarisen Parempaa elämää -blogista: http://parempaaelamaa.org/2017/05/06/ranskan-vaalit/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Mursulasijoitusjohtaja
Puh:050 380 3016mikko.mursula@ilmarinen.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen, näkymä on heikko16.6.2025 10:15:03 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,0 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä majoitus- ja ravitsemisala. Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät laskivat kaikilla alueilla Suomessa.
Tutkimus: Kuormitus ei pudota nuoria työelämästä – ongelmana työhön kiinnittyminen11.6.2025 09:04:36 EEST | Tiedote
Huolen aihe ei ole niinkään se, että nuorten hyvin alkaneet työurat katkeaisivat liialliseen kuormitukseen. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkettä hakevat nuoret, jotka eivät ole vielä työelämään päässeetkään. Työkyvyn ja motivaation osalta nuoret ovat varsin kahtiajakautunut ikäryhmä. Tiedot selviävät Ilmarisen juuri julkaistusta tutkimuksesta.
Tutkimus: Yhä harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä4.6.2025 10:41:21 EEST | Tiedote
Aiempaa harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä. Eläkesuunnitelmista tulisi keskustella työpaikoilla nykyistä avoimemmin ja aikaisemmin. Näin myös heille, jotka yhä haluaisivat työskennellä osittain, voitaisiin luoda mahdollisuuksia jatkaa töissä. Tiedot selviävät Ilmarisen kyselytutkimuksesta.
Kutsu kesätoimittajille: Saanko koskaan eläkettä? – tervetuloa Ilmarisen aamiaistilaisuuteen 6.6.20253.6.2025 09:03:49 EEST | Tiedote
Karkaako eläkeikä, saanko koskaan eläkettä? Miksi mielenterveyssyyt vievät yhä nuorempia pois työelämästä? Kesätoimittaja, tule tapamaan Ilmarisen väkeä ja päivitä tietosi eläkkeistä, työkyvystä sekä työurista perjantaina 6.6.2025. Luvassa on myös ideoita juttuaiheiksi. Vielä ehdit ilmoittautua !
Mediakutsu: Onko nuorten työkyky vaarassa? – Ilmarisen tutkimuksen julkistustilaisuus 11.6.20252.6.2025 12:21:59 EEST | Kutsu
Bussilastillinen nuoria jää joka viikko työkyvyttömyyseläkkeelle – miksi ja mitä asialle voi tehdä? Millaisia ovat nuorten odotukset työelämälle ja johtamiselle? Entä millaisin valmiuksin nuoret tulevat työelämään? Mikä heitä motivoi, mikä haastaa? Näitä asioita selvitimme tutkimuksessamme. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan lisää!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme