Osatyökyvyttömyyseläke on keino jatkaa työelämässä sairaudesta huolimatta
9.5.2017 12:16:08 EEST | Varma | Tiedote
- Myönteiselle kehitykselle on monia syitä. Yritysten henkilöstöhallinnossa ja työterveyshuollossa on opittu ymmärtämään osatyökyvyttömyyseläke aitona mahdollisuutena jatkaa työssä sairaudesta huolimatta. Myös työelämä tarjoaa enemmän mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön, sanoo ylilääkäri Jukka Kivekäs.
Varma on selvittänyt osatyökyvyttömyyseläkkeiden määrää, osaeläkettä saavien työntekoa eläkkeen rinnalla sekä eläkkeen jatkumista vanhuuseläkeikään.
Vuonna 2016 Varman myöntämistä uusista työkyvyttömyyseläkkeistä 21 % alkoi pysyvänä osatyökyvyttömyyseläkkeenä tai määräaikaisena osakuntoutustukena. Myönsimme viime vuonna 813 uutta osatyökyvyttömyyseläkettä tai osakuntoutustukea (vuonna 2006 luku oli 580). Eläkkeen suuruus oli keskimäärin noin 700 euroa, yli 55-vuotiailla noin 900 euroa. Suurin osa osatyökyvyttömyyseläkkeen saajista on yli 55-vuotiaita.
Suurin osa työskentelee eläkkeen rinnalla
Selvityksen mukaan suurin osa osatyökyvyttömyyseläkkeen saajista työskentelee eläkkeen rinnalla. Vuonna 2010 eläkkeelle jääneistä 72 %:lla oli ansioita vuonna 2015.
- Osalle osatyökyvyttömyyseläke on välivaihe elämässä. Sairaus paranee ja henkilö palaa kokoaikatyöhön. Sairaus voi myös vaikeutua ja johtaa täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen, Jukka Kivekäs kertoo.
Osatyökyvyttömyyseläkkeen voi saada, jos työkyky on alentunut vähintään kaksi viidesosaa sairauden takia. Osaeläke on puolet täydestä eläkkeestä. Eläkkeestä voi hakea ennakkopäätöstä vielä kokoaikatyössä ollessa, ja näin suurin osa Varman asiakkaista tekeekin. Eläke voi alkaa, kun ansiot alenevat 60 %:in entisestä ansiotasosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KivekäsYlilääkäri
Puh:+358 10 244 7574Hanna LeskeläViestintäpäällikkö, Varman hallinto ja eläkepalvelut
Puh:+358 10 244 6823Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen vakavaraisin työeläkeyhtiö ja suurin yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 873 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2016 Varman maksutulo oli 4,7 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,3 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2017 maaliskuun lopussa 44,4 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Värdet på Varmas placeringar förblev stabilt i en orolig marknadsmiljö24.4.2026 09:03:40 EEST | Pressmeddelande
Värdet på Varmas placeringar fortsatte att vara stabilt i januari–mars i en instabil marknadsmiljö. Spridningen över världsdelar och enligt tillgångsslag gav skydd mot konsekvenserna från kriget i Iran, trots att energipristopparna återspeglades i många olika tillgångsklasser.
Varman sijoitusten arvo säilyi vakaana levottomassa markkinaympäristössä24.4.2026 09:03:40 EEST | Tiedote
Varman sijoitusten arvo pysyi vakaana tammi–maaliskuussa poikkeuksellisen epävakaassa markkinaympäristössä. Hajautus maanosittain ja omaisuuslajeittain toi suojaa Iranin sodan vaikutuksilta, vaikka energian hintapiikit heijastuivat laajasti eri omaisuuslajeihin.
Value of Varma’s investments remains stable in an unsettled market24.4.2026 09:03:40 EEST | Press release
Despite an exceptionally unstable market environment, the value of Varma’s investments remained stable in January–March. Diversification across regions and asset classes provided protection against the impacts of the war in Iran, although energy price spikes were broadly reflected in different asset classes.
Työuraeläkehakemukset voimakkaassa kasvussa23.4.2026 09:48:38 EEST | Tiedote
Varmaan tuli vuonna 2025 noin 46 prosenttia edellisvuotta enemmän työuraeläkehakemuksia. Hakemusmäärä oli 211. Kasvu on jatkunut alkuvuonna.
Muistutuskutsu: Varman Q1 tulosinfo - aiheena tuloksen lisäksi myös keskustelu eläkkeiden leikkauksista22.4.2026 11:17:27 EEST | Kutsu
Varma julkistaa tammi–maaliskuun tuloksen perjantaina 24.4.2026 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
