Uudistuksia Elon johtoryhmässä
31.8.2017 10:23:41 EEST | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote
Elon johtoryhmän jäsenten vastuualueisiin tulee muutoksia 1.9.2017 alkaen johtaja Keijo Kouvosen jäädessä eläkkeelle. Keijo Kouvonen on vastannut Elossa vakuutus- ja eläkeliiketoiminnoista.
Jouni Seppänen on nimitetty 1.9.2017 alkaen johtoryhmän jäseneksi ja eläkeliiketoiminnasta ja sen kehityksestä vastaavaksi johtajaksi.
– Jouni on vastannut Elon eläkepalveluista menestyksekkäästi Elon perustamisesta lähtien. Hän tuo Elon johtoryhmään vahvan kokemuksen ja näkemyksen sekä henkilö- että työnantaja-asiakkaiden eläke- ja kuntoutuspalvelujen kehittämisestä, Elon toimitusjohtaja Satu Huber toteaa.
Vakuutukset-liiketoiminta-alue siirtyy johtaja Matti Carpénin alaisuuteen. Carpénin vastuualueella säilyvät myös Elon asiakkuudet ja kanavat sekä tietohallinto.
– Vakuuttamisen ja asiakkuuksien entistä läheisemmällä yhteistyöllä tavoittelemme yhä paremman asiakaskokemuksen luomista asiakkaillemme, Satu Huber kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Elo närmar sig miljardgränsen i finländska tillväxtföretagsinvesteringar – positiva placeringsintäkter under kvartalet trots krävande marknad21.4.2026 09:52:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elo ökar sina placeringar i finländska tillväxtföretag. Enligt verkställande direktör Carl Pettersson närmar sig Elos placeringar i finländska tillväxtföretag redan gränsen på en miljard euro, vilket motsvarar cirka tre procent av Elos placeringsportfölj. I den krävande verksamhetsmiljön avkastade Elos placeringar sammanlagt 66 miljoner euro i januari–mars 2026.
Elo lähestyy miljardin euron rajaa suomalaisissa kasvuyhtiösijoituksissa – kvartaalin sijoitustuotto positiivinen haastavassa markkinassa21.4.2026 09:52:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo lisää sijoituksiaan suomalaisiin kasvuyrityksiin. Toimitusjohtaja Carl Petterssonin mukaan Elon tekemät sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin lähestyvät jo miljardin euron rajaa, mikä vastaa noin kolmea prosenttia sijoitussalkusta. Haasteellisessa toimintaympäristössä Elon sijoitukset tuottivat tammi–maaliskuussa 2026 yhteensä 66 miljoonaa euroa.
Elon Carl Pettersson: Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita7.4.2026 15:43:16 EEST | Blogi
Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.
Neljä viidestä pienyrittäjästä kokee työnsä muuttuneen raskaammaksi – 70 % näkee uusia yritystoiminnan avauksia31.3.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Epävarmat ajat ja kustannusten nousu ovat ravistelleet suomalaisten pienyrittäjien arkea. Lähes 80 % pienyrittäjistä sanoo Elon kyselyssä, että heidän työnsä on muuttunut vaativammaksi vain viime vuosien aikana. Epävarmuuden keskellä 70 % yrittäjistä uskoo samalla tunnistavansa yritystoiminnan uusia avauksia ja löytävänsä resurssit niiden toteuttamiseen.
Kestävyysaiheet ulottuvat läpi koko Elon toiminnan - kestävyysraportti 2025 julkaistu25.2.2026 12:47:04 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2025. Osana toimintakertomusta raportoidaan kestävyydestä EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
