Mistä maito tulee? Alakoululaisilla heikko käsitys ruoantuotannosta

Tuore väitöstutkimus paljastaa, että yli kolmasosalla alakoululaisista on virheellinen kuva ruoantuotannosta. Oppilaiden mielikuva maatilasta on monesti romantisoitunut tai maatila koetaan jonkinlaisena eläintarhana. Median luoma kuva ruoasta ja sen tuotannosta vaikuttaa paljon lasten ja nuorten mielikuviin.
”Ruokakasvatus on yhä tärkeämpää, koska lasten ja nuorten omakohtaiset kokemukset ruoan reitistä pellolta pöytään ovat vähäisiä maatilojen vähenemisen myötä”, aiheesta Oulun yliopistossa 10.11. väittelevä filosofian maisteri Pia Smeds toteaa.
Smeds tarkasteli väitöskirjatyössään 5- ja 6-luokkalaisten (318 oppilasta Helsingistä, Vaasasta, Forssasta ja Jokioisilta) oppimista ja mielikuvaa ruoan reitistä ja sitä, miten ruoka ja ruoan reitti voivat muodostaa menestyksellisen pedagogisen työvälineen.
Tulosten mukaan oppiminen ruoasta sen aidossa ympäristössä – pellolla, maatilalla ja keittiössä – vahvisti huomattavasti oppilaiden oppimista. Heikkojen oppilaiden oppimistulokset paranivat ja keskiarvo oli korkeampi kuin niiden vahvojen oppilaiden, jotka olivat opiskelleet luokassa. Oppilaat kokivat oppimisen vaivattomammaksi ja keskittyminen oli helpompaa kuin luokassa.
”Samalla karisivat virheelliset mielikuvat. Aidossa oppimisympäristössä opiskeltavaan aiheeseen yhdistyivät käytäntö, teoria ja tekevät ihmiset, vaikkapa maanviljelijä tai keittäjä. Aihe muuttui merkitykselliseksi oppijalle. Kun oppiminen on merkityksellistä, vaivattomampaa ja keskittyminen on helpompaa, vahvistuvat kouluviihtyvyys ja oppimistulokset. Tämä vuorostaan ehkäisee syrjäytymisriskiä”, Smeds sanoo.
Kouluruoka voi olla arvokas opetuksen työväline. Smedsin mukaan ruokakasvatus aidossa oppimisympäristössä auttaa havainnollistamaan syy- ja seuraussuhteita konkreettisesti. Se tuo käytännönläheisesti esille sen, millainen merkitys oppilaan omilla kulutusvalinnoilla on hänelle itselleen ja ympäristölle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
filosofian maisteri Pia Smeds, Luonnonvarakeskus, p. 0295 326549, pia.smeds@luke.fi
viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, Oulun yliopisto, p. 0294 484096, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme