Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallituksessa Herttoniemen sairaalan alueen asemakaava

27.11.2017 17:04:08 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Jaa
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan Herttoniemen sairaalan alueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Uusi kaavaratkaisu mahdollistaa kaupunkirakenteen tiivistämisen Siilitien varressa.

Tavoitteena on muuttaa nykyisen sairaalan alue asuinalueeksi sairaalatoiminnan päätyttyä sekä luoda mahdollisuuksia liikuntapuiston kehittämiselle. Alueelle voidaan rakentaa muun muassa uusi rakennus erityisesti lasten päivähoitoa ja varhaiskasvatusta varten. Alueen kulttuurihistorialliset ja luontoarvot pyritään säilyttämään.

Alueella sijaitsevan Herttoniemen sairaalan rakennukset ovat valmistuneet vaiheittain vuosina 1971–1984. Terveysasema on valmistunut vuonna 1989. Alueen kaksi-, kolme- ja viisikerroksisten rakennusten ei alueen inventoinnissa eikä kaupunginmuseon kannanotossa ole arvioitu olevan kulttuurihistoriallisesti tai rakennustaiteellisesti merkittäviä.

Rakennusten purkaminen on edellytyksenä asemakaavan toteuttamiselle. Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan, tulee alueelle uutta asuntokerrosalaa 24 250 k-m², uutta liikekerrosalaa asuntokortteleissa 350 k-m² ja palvelukerrosalaa 1 800 k-m². Alueelta poistuu sosiaalitoimen ja terveydenhuollon kerrosalaa 19 853 k-m². Asukasmäärä kasvaa noin 600 asukkaalla.

Kaupunginhallitus jätti viikoksi pöydälle sosiaali- ja terveysministeriölle annettavan lausunnon hallituksen valinnanvapauslakiluonnoksesta. Pöydälle jätettiin myös selvitys vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Kaikki kaupunginhallituksen 27.11.2017 pidetyn kokouksen päätökset ovat luettavissa täällä.

Paula Katajamäki
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
050 5933426
paula.katajamaki@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingfors välfärdsplan fokuserar på vardagsmotion och att minska skillnaderna i välfärd23.4.2026 13:25:18 EEST | Pressmeddelande

I Helsingfors ska var och en, oberoende av bakgrund och utgångspunkt, kunna leva ett gott liv och förverkliga sina drömmar. Främjandet av hälsa och välfärd har en central roll i att säkra Helsingforsbornas välfärd som helhet. Helsingfors välfärdsplan, som stadsfullmäktige godkände den 22 april, fastställer målen för främjandet av Helsingforsbornas välfärd och hälsa under fullmäktigeperioden 2026–2029.

Helsingin hyvinvointisuunnitelmassa keskitytään hyvinvointierojen kaventamiseen ja arkiliikkumiseen23.4.2026 13:25:18 EEST | Tiedote

Helsingissä jokaisen tulee voida taustastaan ja lähtökohdistaan riippumatta rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä on keskeinen merkitys helsinkiläisten kokonaishyvinvoinnin varmistamisessa. Kaupunginvaltuustossa 22. huhtikuuta hyväksytty Helsingin hyvinvointisuunnitelma määrittelee tavoitteet helsinkiläisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle valtuustokaudelle 2026–2029.

City of Helsinki Welfare Plan to focus on everyday mobility and narrowing welfare gaps23.4.2026 13:25:18 EEST | Press release

In Helsinki, everyone – regardless of their background or starting point – should be able to live a good life and pursue their dreams. Promoting health and welfare plays a central role in ensuring the overall welfare of our residents. The City of Helsinki Welfare Plan, approved by the City Council on 22 April, defines the objectives for promoting the welfare and health of the residents of Helsinki for the 2026–2029 council period of office.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye