Oulun 5G-joukkue valmistautuu Korean talviolympialaisiin
25.1.2018 11:11:32 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Tarkoituksena on havainnollistaa, miten 5G yhdistettynä virtuaalitodellisuuteen mahdollistaa suuren kapasiteetin vaativat palvelut ja samalla digitaalista vuorovaikutusta ympäröivän maailman kanssa etäisyyksien yli. Yhteys vaatii äärimmäistä tietoliikennekapasiteettia, jota Oulussa on tieteellisen tutkimuksen avulla kehitetty. Etelä-Koreasta käsin voi esimerkiksi säätää revontulien sävyjä valoinstallaatiossa, joka on rakennettu Ouluun, 14000 kilometrin päähän.
Parhaillaan Korean talviolympialaisiin on matkalla Oulun 5G-joukkueen varusteita: 100 kiloa elektroniikkaa tukiasemaksi, jolla on tarkoitus suorittaa maailman ensimmäinen mannertenvälinen yleisölle avoin 5G-verkkokokeilu.
Aitiopaikat Koreaan on varattu Oulun kaupunkilaisille kaupunginkirjastoon ja Kastellin koululaisille Kastellin monitoimitaloon 20.–22.2. Tuolloin Oulun 5G-ympäristö on toiminnassa Korean talviolympialaisten yhteydessä järjestettävillä teknologiamessuilla Gangneungissa, aivan jäälajien suorituspaikkojen tuntumassa.
”Meidän osaamisemme on juuri siinä, miten bitit siirretään”, kertoo professori Ari Pouttu Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC) –keskuksesta. Korean esittelyn teknisenä sisältönä on leveämpi laajakaista ja nopea yhteys, jotka sopivat ’datasyöpöille’ sovelluksille ja aikasidonnaisille pienen viiveen palveluille. 5G-aaltomuoto mahdollistaa suuremman kapasiteetin ja pienemmän viiveen. Korkeiden taajuuksien käyttöönotto suo lisätilaa datalle ja vähentää datamäärän kasvusta johtuvaa energiankulutusta: korkeilla taajuuksilla lähetysteho on alhaisempi.
5G-yhteistyössä Oulun ekosysteemi
Ympäristöön liittyvää dataa kerätään ja välitetään paikallisten yrityksien kehittämien sensoreiden avulla. ”Tämä on taas hyvä osoitus siitä mitä Oulussa osataan tehdä: maailmanluokan virtuaalitodellisuuteen ja IoT-teknologiaan perustuvia 5G-demoja yhdessä Oulun ekosysteemin kanssa”, sanoo Aki Korvala, ohjelmapäällikkö Nokialta.
Olympialaiskokeilu on suuri ponnistus, lajissaan ainutlaatuinen ja vailla ennakkotapauksia. H-hetken lähestyessä signaalien ja järjestelmien testaus sekä odotettujen haasteiden ratkominen jatkuvat kiivaana. ”Projektin tärkein ja riskialttein osa on 27 GHz:n taajuudella toimivan esi-5G-radion kehittäminen”, kertoo projektipäällikkö Giuseppe Destino CWC:stä.
Suomessa ensimmäiset 5G-palvelut saataneen tarjolle 2020−2021. Palveluiden synty riippuu tuottajista ja markkinoista. Monilla toimialoilla 5G ajaa teknologiamurrosta. Mahdollisia sovellusaloja ovat sähkön kysyntäjousto eli kulutuksen automaattinen tasaaminen, teollisuuden automaatio ja älykäs kodin laitteisto, kuten itsesäätyvä valaistus ja lämmitys sekä liikenne.
Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimusyksikkö kuuluu kansainvälisen akateemisen maailman huomattavimpiin 5G:n kehittäjiin. Oulun 5G-tutkimus- ja kehitystyö tukee osaltaan Suomen mahdollisuuksia teknologian hyödyntämisessä kansainvälisessä kilpailussa. Suurimpina yhteistyökumppaneina ovat Nokia ja VTT. Tutkimus- ja kehitysyhteistyön ajurina on vahva ekosysteemi yritysten kanssa avoimessa 5GTN-testiverkossa.
Kohti 6G:tä
5G-standardien kehitys jatkuu vuoden 2018 aikana, ja myös tutkimustyö jatkuu: tammikuussa Oulun yliopiston 6G-osaamiskeskittymähanke eteni Suomen Akatemian lippulaivaohjelman loppukarsintaan.
5G-palveluiden demonstrointi Etelä-Korean talviolympialaisissa toteutetaan Oulun yliopiston ja Nokia Bell Labsin muodostaman yhteisen Nokia Bell Labs and University of Oulu Joint Center for Future Connectivity -tutkimuskeskuksen sekä EU:n rahoittaman 5GChampion-tutkimushankkeen yhteistyönä.
Taustatietoa toimituksille 5G-faktapaketissa, liitteenä (pdf)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari Pouttu, Oulun yliopisto, CWC-tutkimuskeskus, professori ari.pouttu@oulu.fi, p. 0294482827
Olli Liinamaa, Oulun yliopisto, 5GTN-ohjelmajohtaja, olli.liinamaa@oulu.fi, p. 040 546 1418
Giuseppe Destino, Oulun yliopisto, CWC-tutkimuskeskus, H2020 5GCHAMPION -projektipäällikkö, giuseppe.destino@oulu.fi, p. 050 421 0094
Aki Korvala, Nokia, ohjelmapäällikkö, aki.p.korvala@nokia.com, p. 0407278419
Kaisu Innanen, viestintäasiantuntija, Oulun yliopisto, kaisu.innanen@oulu.fi, p. 050 4344261
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tutkimus: Vauvan ylähuulijänteen rakenteella ei yhteyttä imetysvaikeuksiin – äidin aiempi imetyskokemus tukee imetyksen sujumista11.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan yhteinen tutkimus kyseenalaistaa käsitystä, jonka mukaan vastasyntyneen ylähuulijänne olisi merkittävä syy imetysongelmiin.
Liikunta tukee nuorten miesten sydänterveyttä painosta riippumatta9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä nuorten miesten parempaan sydänterveyteen painosta riippumatta, kertoo Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tutkimus. Tulosten mukaan jo melko vähäinen liikunta voi lieventää lihavuuteen liittyviä haitallisia muutoksia sydämen autonomisessa säätelyssä.
Suuri geenitutkimus paljasti uusia riskitekijöitä yleiselle selkäsairaudelle9.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus on tunnistanut kymmeniä uusia geneettisiä riskitekijöitä lannerangan selkäydinkanavan ahtaumalle. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin yhtä yleisimmistä ikääntyneiden liikkumista rajoittavista selkäsairauksista.
Kansainvälinen turvallisuustapahtuma Arctic Security Forum tuo Ouluun korkean profiilin asiantuntijoita8.6.2026 10:43:15 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston isännöimä Arctic Security Forum -tapahtuma vastaa arktisen yhteistyön syventämisen tarpeeseen kokoamalla tutkijoita, yrityksiä, päättäjiä ja puolustusalan asiantuntijoita 16.–17. kesäkuuta keskustelemaan ja suunnittelemaan pohjoismaista, arktisen turvallisuuden yhteistyötä.
Väitös: itsekorjautuva ja venyvä elektroniikka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden laitteille8.6.2026 06:56:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa väittelevän Ahmed Albeltagin tutkimus tuo merkittävää uutta tietoa itsekorjautuvien ja venyvien elektronisten materiaalien kehittämiseen. Tutkimus vastaa kasvavaan tarpeeseen kehittää elektroniikkaa, joka on joustavaa, kestävää ja mukautuu vaativiin käyttöolosuhteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
