Jää­kau­den lop­pu­vai­heil­la jää­ti­kön su­la­ve­det kyl­men­si­vät At­lan­tin ja läm­mit­ti­vät Eu­roo­pan ke­siä

Viime jääkauden loppuvaiheessa ilmasto aluksi vaihteli, ennen kuin lämpötilat alkoivat kohota tasaisemmin. Aiemman geologisen todistusaineiston perusteella on arvioitu, että kesät ja talvet olivat 12 500–11 700 vuotta sitten hyvinkin kylmiä aina eteläistä Eurooppaa myöten.

Nuoremmaksi dryas-kaudeksi kutsutun jakson kylmyyden syyksi on esitetty auringonsäteilyn voimistuminen, sen käynnistämä mannerjäätiköiden sulaminen ja kylmien sulavesien purkautuminen meriin.

Helsingin yliopiston ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden tekemässä tutkimuksessa on nyt havaittu, että noin 12 000 vuoden takaiset kesälämpötilat ovatkin olleet jopa kymmenen astetta aiemmin arvioitua korkeampia.

Syy yllättävään tulokseen löytyy pohjoiselta Atlantilta.

– Jäätiköiltä sulavat vedet jäähdyttivät meriveden hyvin kylmäksi. Veden kylmyys heikensi Atlantin termohaliinikiertoa, eli meriveden tiheyseroista johtuvaa veden kiertoa syvä- ja pintavesien välillä. Toisaalta mannerjäätiköt saivat aikaan sulkukorkeapaineen Euroopan mantereelle. Arktiset ilmamassat jumiutuivat kesän ajaksi pohjoiseen, joten länsi-luoteiset virtaukset eivät päässeet viilentämään Euroopan mannerta. Kesistä tuli lämpimiä, mutta lyhyitä, kuvailee tutkija Minna Väliranta Helsingin yliopistosta.

Pai­kal­leen luk­kiu­tu­vat hel­teet sa­man­kal­tai­sia kuin ny­ky­päi­vä­nä

Tulos on ilmastonmuutostutkimukselle merkittävä, koska vastaavanlaisia, todennäköisesti ilmamassojen lukkiutumisista johtuvia helteitä on koettu Euroopassa myös tällä vuosituhannella. Paikallaan pysyvien helteiden on arveltu liittyneen merivirtojen käyttäytymiseen. Esimerkiksi Grönlannin jäätiköltä Atlanttiin tulevat sulavedet vaikuttavat merivirtausten voimakkuuteen ja suuntaan.

Kansainvälinen tutkijayhteisö onkin hiljattain raportoinut Golf-virran heikkenemisestä.

– Ilmaston ennustetaan lämpenevän tulevaisuudessa erityisesti pohjoisilla alueilla. Tällä on mittavia ja laajalle ulottuvia vaikutuksia, Väliranta toteaa.

Tutkijat yhdistivät tutkimuksissaan matemaattiset ilmastomallit sekä ilmastorekonstruktiot, jotka perustuivat nuoremmalta dryas-kaudelta peräisin oleviin, järvisedimenteissä säilyneisiin vesikasvien makroskooppisiin jäänteisiin ja siitepölyihin.

–––––––––––––
Minna Välirannan lisäksi Helsingin yliopistosta tutkimuksessa mukana oli myös akatemiatutkija Maija Heikkilä. Tutkimusta johtivat Tukholman yliopiston tutkija Fredrik Schenk sekä professori Barbara Wohlfarth.