BURGER KING® KASVAA VARSINAIS-SUOMESSA – RAVINTOLA RAISIOON
BURGER KING® -pikaruokaravintolaketjun läsnäolo vahvistuu Varsinais-Suomessa tänä vuonna. Alueella on jo entuudestaan Turun keskustan sekä Maskun ravintolat, ja syksyllä liekillä grillattujen herkkujen verkosto laajenee entisestään. Lisäksi tarkoituksena on avata Turun talousalueelle vuonna 2019 vähintään yksi ravintola.
Raisiossa kauppakeskus Myllyn viereen rakennetaan itsenäinen autoravintola, jonka toiminnan kulmakiviä ovat ympärivuorokautinen palvelu ja autokaista. Raision ohi kulkevan E18-tien varressa rakennustyöt ovat täydessä vauhdissa.
– Vilkasliikenteinen moottoritie on paikka, jossa ruokakin halutaan nauttia nopeasti. Haluamme tarjota vilkkaan Turun ohikulkutien käyttäjille mahdollisuuden nälän pysäyttämiseen aina kun sattuvat Raision kohdalle – kellonajasta huolimatta. Siksi 24/7 avoinna oleva autoravintola oli se toimintamalli, millä halusimme palvella alueen asukkaita ja ohikulkijoita, BURGER KING® -ketjun johtaja Tomi Söderström kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi Söderström
ketjujohtaja BURGER KING®, Restel Fast Food Oy
+358 50 355 0242,
tomi.soderstrom@restel.fi
Tietoja julkaisijasta
BURGER KING®
Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju, jonka ravintoloissa syö maailmanlaajuisesti noin 11 miljoonaa herkuttelijaa päivittäin. Hampurilaisravintolat tunnetaan liekillä grillatuista hampurilaispihveistä ja herkuista, jotka valmistetaan aina tilauksesta. Klassikkotuote, WHOPPER®-hampurilainen, on valmistettu muuttumattomalla reseptillä jo vuodesta 1957. www.burgerking.fi
RESTEL OY
Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa, työllistäen yli 4000 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Buffet-, Shell HelmiSimpukka-, Grilsson-, Martina-, O' Learys- Wanha Mestari- Hemingway's -ravintolat sekä Tapahtumaravintolat.www.restel.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BURGER KING® Suomi
BURGER KING® ensi kesänä mukana Tuskassa15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Burger King ja Tuska Festival sopivat kingin diilin ja sen seurauksena Burger King -ravintola nähdään ensi kesänä ensimmäistä kertaa festivaalialueella.
BURGER KING® avaa uuden ravintolan Mall Of Triplaan27.6.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Grilli kuumenee pian myös Pasilassa, kun Burger King avaa uuden ravintolan Kauppakeskus Triplaan syksyllä 2024.
BURGER KING® avaa lippulaivaravintolansa Citycenteriin8.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Liekehtivän kuumia uutisia – Burger Kingin uusi lippulaivaravintola avataan loppuvuodesta parhaalle näköalapaikalle Helsingin Citycenteriin.
BURGER KING® avaa uuden ravintolan Redin kauppakeskukseen30.1.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Polttaa, polttaa – liekillä grillatut burgerit saapuvat Kalasatamaan, kun BURGER KING® avaa uuden ravintolan Kauppakeskus Rediin.
BURGER KING® saapuu Kokkolaan – uusi ravintola avataan loppuvuodesta8.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Liekillä grillatut hampurilaiset saapuvat pian myös Kokkolaan! BURGER KING® avaa ensimmäisen ravintolansa Keski-Pohjanmaalle loppuvuoden aikana – Kokkolaan avautuva BURGER KING® on ketjun 64. ravintola Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme