Hyväosaiset kärsivät elintasosairauksista jo 1600-luvulla – muumiotutkimus auttaa ymmärtämään sairauksien sukupuuta

Tulosten mukaan Rungius kärsi ylipainosta ja luuston liikakasvusta. Uusien löydösten perusteella kirkkoherralla oli myös gynekomastia eli rintakudoksen liikakasvua. Tilalla tarkoitetaan miehillä esiintyvää, yleensä hyvälaatuista rintakudoksen liikakasvua, joka joskus yhdistyy myös huomattavaan ylipainoon.
Rungiuksen terveyttä ja ruokavaliota on selvittänyt arkeologi Tiina Väre Emil Aaltosen säätiön rahoittamassa Kirkko, tila ja muisti -hankkeessa.
Rungiuksen aikana sää verotti usein satoja. Tavallisten ihmisten ruokavalio ei ollut yltäkylläistä, mutta Väreen mukaan ylimystöön kuuluva pappismies Rungius oli hyvässä ruuassa. Hänellä oli tuon ajan ihanteen mukainen vatsakumpu. Hänen on arveltu olleen yhteisönsä korkealle arvostama, ylipainoinen, raskasta ravintoa nauttinut iäkäs mies.
"Tutkimuksissa Rungiuksen selkärangasta löytyi diffuusin idiopaattisen skeletaalisen hyperostoosin eli tuntemattomasta syystä aiheutunut luuston liikakasvun aiheuttama tila. Sitä esiintyy vanhenevilla miehillä, joilla on raskas ruokavalio", Väre kertoo.
Tiina Väreen väitöstutkimus keväällä 2017 käsitteli Rungiuksen terveydentilaa. Siinä hän löysi viitteitä, että Rungius olisi kärsinyt myös tuberkuloosista.
Tutkimusmenetelminä Väre on käyttänyt tietokonetomografiaa ja stabiili-isotooppianalyysiä. Yhteistyötä Väre on tehnyt Oulun yliopiston anatomian ja solubiologian tutkijoiden kanssa. Yhteistyökumppanina on toiminut myös paleopatologi Francesco Galassi, joka on valittu talouslehti Forbesin 30:n merkittävimmän nuoren tutkijan listalle.
Tiina Väreen mukaan tautihistorian tutkiminen auttaa ymmärtämään sairauksien sukupuuta, mikä tukee nykylääketiedettä. Muumioiden avulla lisätään myös ymmärrystä ihmisten arkikokemuksista.
Oulun yliopiston arkeologit ja lääketieteen tutkijat ovat muumiotutkimuksen pioneereja Suomessa.
Kirkkoherra Rungius on monialaiselle tutkimukselle tärkeä lähde: hänen jäänteitään on tutkittu jo 1970-luvulla, mutta varsinaisia tutkimusraportteja ei ole aiemmin julkaistu. Kirkkoherran rinnoissa tavattuja molemminpuolisia, naisten rintarauhasia muistuttavia kalkkeumia käsittelevä Tiina Väreen artikkeli on ensimmäinen kirjallinen raportti muumioituneissa jäänteissä havaitusta gynekomastiasta.
Suomessa tiedetään kirkkojen alla olevan Rungiuksen lisäksi muitakin muumioituneita vainajia. Euroopassa muumiotutkimus on laajaa, ja muualla maailmassa egyptiläismuumioiden lisäksi tutkijoilla on mielenkiintoa myös tuoreempiin tapauksiin.
Keminmaan vanha kirkko on remontin vuoksi poissa käytöstä kesän 2018 ajan, eikä yleisöllä ole sinne pääsyä.
Aiheesta lisää Oulun yliopiston verkkosivuilla: Muumiotutkimus täydentää tietoja pohjoissuomalaisesta tautihistoriasta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tutkijatohtori Tiina Väre, Oulun yliopisto, p. 044 010 2282, tiina.vare@oulu.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Yläkoulun opettajat jäävät yksin oppimisen tuen kanssa – tukimalli kaipaa selkeyttä ja resursseja23.4.2025 05:49:00 EEST | Tiedote
Yläkoulun oppimisen tuessa on vakavia puutteita. Erityisopettajien työnkuva on laajentunut hallitsemattomaksi, aineenopettajat jäävät toisinaan oppilaiden ainoaksi tueksi eikä kaikille tarvitsijoille riitä tukea. Yläkoulu tarvitsee selkeämmän ja paremmin resursoidun oppimisen tuen, jotta oppilaat saisivat tarvitsemansa avun eivätkä opettajat jäisi asiassa yksin, Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa.
Kansainväliset opiskelijat arvostavat opetuksen laatua Oulun yliopistossa – työpaikkoja vaikea löytää22.4.2025 05:54:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto tarjoaa vahvan akateemisen perustan ja Oulu turvallisen asuinympäristön, ajattelevat yliopiston kansainväliset opiskelijat. Asuntomahdollisuudet ovat erittäin kilpailukykyisiä verrattuna muihin kaupunkeihin maailmanlaajuisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme