Mellakka Helsinki

Saran kahdeksas albumi on valmis – kuuntele uusi single Ethän vielä kuole

Jaa
SUMMA ilmestyy perjantaina 28.9. Kuva: Jonas Nunu Axberg
SUMMA ilmestyy perjantaina 28.9. Kuva: Jonas Nunu Axberg

Kotimaisen tummanpuhuvan ja tunnelmallisen rockin kärkikaartiin kuuluva Sara-yhtye on saanut uuden pitkäsoittonsa valmiiksi. SUMMA-nimeä kantava albumi ilmestyy perjantaina 28. syyskuuta, ja se on tilattavissa nyt ennakkoon Backstage Rock Shopista ja Levykauppa Äxästä.

SUMMA:lta on tänään julkaistu toinen single nimeltään Ethän vielä kuole. Kappaleen on tuottanut ja miksannut koko levyn tavoin Arto Tuunela.

Ethän vielä kuole -biisin demo oli jo jäämässä unholaan, kunnes se löydettiin koneelta uudestaan. Biisi nousikin sen jälkeen koko bändin suosikiksi! Joan alkuperäinen demolauluraita on tunnelmaltaan ja muutenkin niin täydellinen otto, että se haluttiin jättää sellaisenaan lopulliseen versioon. Myös Arton kädenjälki näkyy isosti biisissä – hän loihti jo valmiiksi hienoon ja herkkään kappaleeseen herkulliset mausteet peruselementtien päälle”kosketinsoittaja-kitaristi Marko Kivelä kertoo.

Albumilta on aiemmin julkaistu single Avaa se ovi, joka viitoitti tietä unenomaiselle, melankoliselle ja dystooppisissa tunnelmissa kulkevalle kokonaisuudelle.

Sara lähtee uuden pitkäsoiton myötä myös odotetulle kiertueelle:

04.10.2018 Oulu, 45 Special
05.10.2018 Vaasa, Ritz (SUMMA-levynjulkaisukeikka)
06.10.2018 Kokkola, West Coast Bar
20.10.2018 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
24.10.2018 Helsinki, On The Rocks
25.10.2018 Lahti, Torvi
26.10.2018 Tampere, Olympia
03.11.2018 Kuopio, Henry´s Pub
10.11.2018 Jyväskylä, Lutakko

Keikkojen liput ovat nyt myynnissä keikkapaikkojen normaaleissa ennakkomyyntipaikoissa. Keikkalista täydentyy syksyn aikana.

Sara: SUMMA
Julkaisupäivä: pe 28.09.2018

1. Avaa se ovi
2. Kohina
3. Valve
4. Tässä on tulevaisuus
5. Ei me olla ainoita
6. Ethän vielä kuole
7. Anna voimia
8. Sisin
9. Tahto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Annina Pikkumäki
040 575 5776
annina@mellakkahelsinki.fi

Kuvat

SUMMA ilmestyy perjantaina 28.9. Kuva: Jonas Nunu Axberg
SUMMA ilmestyy perjantaina 28.9. Kuva: Jonas Nunu Axberg
Lataa
Kuva: Jonas Nunu Axberg
Kuva: Jonas Nunu Axberg
Lataa
Sara: SUMMA (ilmestyy pe 28.9.)
Sara: SUMMA (ilmestyy pe 28.9.)
Lataa
Sara: Ethän vielä kuole
Sara: Ethän vielä kuole
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye