Kaisa Salmen elokuva Fellmanin pelto käsittelee vuoden 1918 sisällissodan tapahtumia

Huhtikuussa 2013 Lahden Fellmaninpuistossa Fellmanin pelto – 22 000 ihmisen elävä monumentti -performanssiin osallistui 10 000 ihmistä. Lähtökohtana olivat sisällissodan suurimman vankileirin tapahtumat. Keväällä 1918 Fellmanin kartanon pellolle koottiin yli 20 000 henkilön vankileiri. Vangitut joutuivat viettämään pellolla epäinhimillisissä olosuhteissa lähes viikon ennen kuin siirtäminen kasarmialueelle alkoi. Salmen elokuvassa performanssin rinnalle tuodaan viiden päähenkilön tarina ja runomuotoinen teksti, jota kymmenet vapaaehtoiset lukevat kameralle.
Kaisa Salmi (s. 1968) tunnetaan mittavista ympäristötaideteoksistaan, kuten Eduskuntatalon portaille (2007) ja Turun tuomiokirkon edustalle (2008) sommitelluista gerbera-asetelmista. Muita ympäristöteoksia ja performansseja ovat olleet muun muassa Helsingin Juhlaviikoille 2017 tehty #TEKOJA ja Narinkkatorille Helsinki-viikolle muovijätteistä tehty teos Muovivyöry (2010). Salmi on koulutukseltaan taiteen maisteri (Aalto-yliopisto, 2011), teatteritaiteen maisteri valosuunnittelussa (Teak, 2006) ja hän tekee parhaillaan väitöskirjaa nykytaiteesta Aalto-yliopistossa.
Fellmanin pelto on esillä Saastamoisen säätiön kokoelmaa esittelevän Kosketus-näyttelyn mediatilassa 30.10.2018–20.1.2019.
Taiteilijatapaaminen perjantaina 2.11. klo 18
Kaisa Salmi kertoo teoksensa syntyprosessista ja Suomen sisällissodan teemojen käsittelystä taiteen keinoin.
Lehdistökuvat: https://kuvat.emma.museum/kuvat/Lehdistokuvat-Press/Kaisa+Salmi+Fellmanin+pelto/
Salasana: emmamuseum
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Laura Kokkonen, amanuenssi, EMMA
laura.kokkonen@emmamuseum.fi puh. 043 827 1000
Haastattelupyynnöt:
Asta Teräväinen, viestintäkoordinaattori, EMMA
asta.teravainen@emmamuseum.fi, puh. 044 760 1930
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Näyttelykeskus WeeGeellä professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuurin merkkirakennuksessa Espoon Tapiolassa. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. EMMA on Vuoden museo 2018. Tervetuloa!
#emmamuseum
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Nuori kolumnisti -kirjoituskilpailu on ratkennut27.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tapiolan kirjasto, Länsiväylä-lehti ja Kansan Sivistysrahaston Tauno Yliruusin rahasto järjestivät keväällä 2025 kirjoituskilpailun espoolaisille ja espoolaisissa oppilaitoksissa opiskeleville nuorille. Vaalikevään kilpailussa kannustettiin vaikuttamaan itse kirjoittamalla ja pohtimaan vaikuttamista. Teksteissä haluttiin kuulla nuorten oma ääni ja mielipiteet.
Esbo satsar på skötseln av värdefulla vårdbiotoper och kartlägger arterna i dem27.5.2025 12:56:55 EEST | Pressmeddelande
Ängarna är ett bevis på Esbos långa jordbrukshistoria. De gamla jordbruksmiljöerna håller emellertid på att försvinna även i Esbo. I år satsar staden på skötseln av tidigare betesmarker och ängar och kartlägger hotade arter på dem.
Espoo panostaa arvokkaiden perinneympäristöjen hoitoon ja kartoittaa niiden lajistoa27.5.2025 12:56:55 EEST | Tiedote
Niityt kertovat Espoon pitkästä maataloushistoriasta. Vanhat maatalousympäristöt ovat kuitenkin Espoossakin katoamassa. Tänä vuonna kaupunki panostaa entisten laidunalueiden ja niittyjen hoitoon ja kartoittaa niiden uhanalaista lajistoa.
Kaupunginhallitus sai selostuksen Karhusaaren kehittämisestä26.5.2025 18:20:02 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus sai katsauksen Karhusaaren kehittämisen etenemisestä. Työ Karhusaaren toiminnallisuuden kehittämiseksi on lähtenyt liikkeelle toukokuun puolivälissä.
Espoon Senioripaku Välkyn pysäkeillä nautitaan liikunnan ja kulttuurielämysten lisäksi kirjaston palveluista26.5.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Espoon Senioripaku Välkky ilahduttaa espoolaisia ikäihmisiä jälleen tulevana kesänä. Kausi käynnistyy avajaistapahtumalla 27.5.2025 Lippulaivan kirjastossa. Ikäihmiset perheineen ja ystävineen voivat nauttia pysäkkien ohjelmasta elokuun lopulle asti. Tänä vuonna Senioripaku-päiviä ovat tiistai ja keskiviikko.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme