Oululaiskeksintö mahdollistaa luonnonmukaisen makeutusaineen tuottamisen
3.12.2018 08:29:18 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Brazzeiini eristettiin ensi kerran vuonna 1994 afrikkalaisesta Pentadiplandra brazzeana kasvin hedelmästä. Brazzeiini on kaloriton, sokeria jopa 2000 kertaa makeampi proteiini, joka herätti heti suurta kiinnostusta makeutusainemarkkinoilla. Brazzeiinia kokeiltiin valmistaa hedelmistä uuttamalla, mutta se osoittautui niin kalliiksi, ettei makeutusaineen kaupallinen tuottaminen kannattanut.
Oulun yliopiston professori Lloyd Ruddockin johtama tutkimusryhmä on kehittänyt menetelmän, jossa muokatuilla bakteereilla voidaan tuottaa brazzeiinia ja muita monimutkaisia, ns. rikkisiltoja sisältäviä proteiineja. Rikkisillat ovat kemiallisia rakenteita, joiden muodostaminen bakteereissa on haastavaa.
”Toimme bakteerisoluihin tekijöitä nisäkässoluista, jolloin bakteerit pystyvät tuottamaan toimintakykyisiä, rikkisiltoja sisältäviä proteiineja. Proteiini ei pysty toimimaan suorana nauhana, vaan se menee sykkyrälle solun sisällä, jos rikkisillat puuttuvat. Oikealla tavalla tehdyt proteiinit toimittavat DNA:n niille osoittamaa virkaa, eli toimivat vaikka entsyymeinä tai hormoneina”, Ruddock kertoo.
CyDisCoTM-niminen menetelmä on patentoitu ja lisensoitu jo monelle yritykselle. Ne tekevät sillä omia proteiinejaan, kuten esimerkiksi lääkeproteiineja sekä elintarvikkeissa ja pesuaineissa tarvittavia entsyymejä.
Menetelmän kaupallistamispotentiaalia brazzeiini –makeutusaineen tuotantoon selvitetään parhaillaan Business Finlandin rahoittamassa TUTLI (Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa) -projektissa. Jos tuottaminen onnistuu kaupallisesti kannattavasti, niin markkinat uuden tyyppiselle makeutusaineelle ovat auki.
”Tutkimme millaisissa olosuhteissa brazzeiinia kannattaa tuottaa muokatuilla mikrobeilla ja miten se puhdistetaan bakteerin omista proteiineista täysin turvallisilla aineilla. Käymme neuvotteluja elintarvikeyritysten kanssa ja projektin lopulla saamme brazzeiinia niille testikäyttöön.”
Brazzeiinin makuprofiili on hyvin sokerin kaltainen, eikä siinä ole kitkerää sivu- ja jälkimakua. Brazzeiini kestää hyvin kuumennusta, toisin kuin yleisesti käytettävät keinotekoiset makeutusaineet. Elintarviketeollisuudelle luonnollinen, hyvänmakuinen, leivontaan ja kuumiin juomiin soveltuva brazzeiini on kiinnostava makeuttaja, kuten myös ylipainon kanssa kipuileville kuluttajille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Lloyd Ruddock (eng.), biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta, Oulun yliopisto, puh. 044 205 2969, sposti Lloyd.ruddock@oulu.fi
Tutkijatohtori Mirva Saaranen, biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta, Oulun yliopisto, puh. 040 527 1088, sposti mirva.saaranen@oulu.fi
Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tutkimus: Vauvan ylähuulijänteen rakenteella ei yhteyttä imetysvaikeuksiin – äidin aiempi imetyskokemus tukee imetyksen sujumista11.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan yhteinen tutkimus kyseenalaistaa käsitystä, jonka mukaan vastasyntyneen ylähuulijänne olisi merkittävä syy imetysongelmiin.
Liikunta tukee nuorten miesten sydänterveyttä painosta riippumatta9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä nuorten miesten parempaan sydänterveyteen painosta riippumatta, kertoo Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tutkimus. Tulosten mukaan jo melko vähäinen liikunta voi lieventää lihavuuteen liittyviä haitallisia muutoksia sydämen autonomisessa säätelyssä.
Suuri geenitutkimus paljasti uusia riskitekijöitä yleiselle selkäsairaudelle9.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus on tunnistanut kymmeniä uusia geneettisiä riskitekijöitä lannerangan selkäydinkanavan ahtaumalle. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin yhtä yleisimmistä ikääntyneiden liikkumista rajoittavista selkäsairauksista.
Kansainvälinen turvallisuustapahtuma Arctic Security Forum tuo Ouluun korkean profiilin asiantuntijoita8.6.2026 10:43:15 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston isännöimä Arctic Security Forum -tapahtuma vastaa arktisen yhteistyön syventämisen tarpeeseen kokoamalla tutkijoita, yrityksiä, päättäjiä ja puolustusalan asiantuntijoita 16.–17. kesäkuuta keskustelemaan ja suunnittelemaan pohjoismaista, arktisen turvallisuuden yhteistyötä.
Väitös: itsekorjautuva ja venyvä elektroniikka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden laitteille8.6.2026 06:56:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa väittelevän Ahmed Albeltagin tutkimus tuo merkittävää uutta tietoa itsekorjautuvien ja venyvien elektronisten materiaalien kehittämiseen. Tutkimus vastaa kasvavaan tarpeeseen kehittää elektroniikkaa, joka on joustavaa, kestävää ja mukautuu vaativiin käyttöolosuhteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
