Kutsu medialle: Helsinki 5G -tukiasemien muotoilukilpailun voittajat julkistetaan

Helsinki 5G -muotoilukilpailun tavoitteena oli löytää tyylikäs malli 5G-tukiasemille ja -verkkoympäristölle. Kilpailussa etsittiin ratkaisua olemassa olevaan infrastruktuuriin kiinnittyvälle mallille sekä erilliselle itsestään seisovalle tukiasemalle. Ehdotusten toivottiin kytkeytyvän luontevaksi osaksi kaupunkiympäristöä ja olevan tarvittaessa muokattavissa. Kilpailun suunnittelualueeksi valittiin Kansalaistorin lähialueet niiden tarjoamien monimuotoisten kaupunkiympäristöjen takia.
Kilpailuaika oli 14.9.–14.11.2018 ja loppuvuodesta järjestettiin julkinen äänestys viiden parhaan ehdokkaan välillä. Kilpailun kolme parasta ehdotusta palkitaan yhteensä 35 000 euron rahapalkinnoilla ja julkiseen äänestykseen valitut ehdokkaat saavat kunniamaininnan.
Pormestari Jan Vapaavuoren kanssa muotoilukilpailun voittajat julkistaa Nokian asiakkuusjohtaja Pekka Sundström ja Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.
Voittajien julkistamisen lisäksi tilaisuudessa esitellään tänä vuonna toteutuvia 5G-verkkojen kehittämishankkeita.
Aika ja paikka:
to 10.1.2019 klo 16–17.30, Ravintola Lasipalatsi, Mannerheimintie 22–24, 2. krs (Palmuhuone)
Ohjelma:
- Tilaisuuden avaus, pormestari Jan Vapaavuori
- Suomi 5G:n edelläkävijänä, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila
- Helsinki 5G -tukiasemien muotoilukilpailun viiden parhaan ehdotuksen esittely
- Voittajien julistaminen ja palkitseminen
- Helsinki 5G -suunnitelmia 2019
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Kalle Toivonen, Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto, puh. 040 334 7261, s-posti: kalle.toivonen@hel.fi
Ilmoittautumiset to 10.1. klo 14 mennessä:
viestintäkoordinaattori Laura Itävaara, Helsingin kaupunginkanslian viestintä, puh. 050 547 5706, s-posti: laura.itavaara@hel.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.
Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.
Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release
The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.
Helsingin kaupunginhallitus päätti vuokrausperiaatteista asuntotonteille sekä koulutilojen vuokraushankkeesta Pasilaan5.5.2025 20:00:49 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 5.5. ja päätti esittää valtuustolle vuokrausperiaatteiden päivittämistä asuntotonteille, joiden maanvuokrasopimukset päättyvät vuonna 2025. Kaupunginhallitus esittää myös Pasilaan tulevan koulu- ja päiväkotihankkeen hyväksymistä vuokraushankkeena.
Tule kuulemaan parhaat palat OmaStadi-hankkeiden toteutuksesta 13. toukokuuta5.5.2025 09:13:20 EEST | Tiedote
Tapahtuma järjestetään Teamsissa tiistaina 13.5.2025 kello 17.30–19.15. Kaikki Helsingin osallistuvasta budjetoinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Mukaan mahtuu satoja kaupunkilaisia. Verkkotapahtuman vetäjinä toimivat kaupungin hankkeista vastaavat asiantuntijat ja kehittämispäällikkö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme