Kuka syö kenet? DNA-menetelmät paljastavat ravintoverkkojen salat
7.2.2019 13:25:05 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Lajien välisten vuorovaikutusten ja kokonaisten eliöyhteisöiden tutkimus on viimeisten vuosien aikana siirtynyt enenevissä määrin DNA-pohjaisten menetelmien käyttöön.Uusien DNA-menetelmien kehitys ja niiden eliöyhteisöistä paljastamat yksityiskohdat ovatkin keskiössä tuoreessa Molecular Ecology – tiedejulkaisun erikoisnumerossa, jossa suomalaistutkijoiden jälki on vahvaa.
Uusilla DNA-menetelmillä pystytään selvittämään, miten yksittäisten eliölajien väliset vuorovaikutukset kutoutuvat monimutkaiseksi ravintoverkoksi: kuka syö kenetkin, mitkä lajit hajottavat sieniä metsässä tai mitkä pölyttäjät vastaavat pölytyksestä. Monet näistä vuorovaikutuksista olisivat olleet mahdottomia havaita vanhemmilla menetelmillä.
Hyvä esimerkki vaikeasti tutkittavasta lajiryhmästä ovat lepakot. Näiden öisin saalistavien hyönteissyöjien ravinnon koostumus on pitkään ollut arvailujen varassa. Nyt niiden saalislajit voidaan selvittää tutkimalla niiden päiväpiilojen pohjalle jättämiä ulosteita DNA-menetelmin.
– Nykyisin on helppoa sekvensoida saaliseläinten DNA-jäämät lepakon ulosteista. Tämä on auttanut meitä ymmärtämään, että niinkin erilaiset eläimet kuin lepakot ja hyönteisiä syövät linnut käyttävät käytännössä samaa ravintoa, kertoo tutkijatohtori Eero Vesterinen Turun yliopistosta.
Kolme nyt julkaistun Molecular Ecology -erikoisnumeron artikkeleista on Helsingin yliopiston professori Tomas Roslinin tutkimusryhmän aikaansaannoksia. Näissä artikkeleissa on selvitetty, mitkä hyönteiset pölyttävät lapinvuokkoa eri puolilla Arktista, miten ilmastonmuutos vaikuttaa arktisen alueen selkärangattomiin huippupetoihin, juoksuhämähäkkeihin, sekä mitkä hyönteiset elävät tavallisimmissa ruokasienissämme.
– Laitoimme kokonaisia sieniä tehosekoittimeen ja eristimme sienipirtelöstä eri hyönteislajien DNA:n. Näin tutkimme, miten metsän ikä ja rakenne vaikuttavat sienistä löytyvään hyönteislajistoon. Lisäksi pystymme kertomaan, mitkä hyönteisistämme kilpailevat sienestäjien kanssa parhaista sieniapajista, sanoo väitöskirjatutkija Janne Koskinen Itä-Suomen yliopistosta.
Tohtori Mikko Tiusanen Helsingin yliopistosta hyödynsi DNA-menetelmiä määrittäessään lapinvuokon pölyttäjiä, jotka oli pyydystetty kärpäspaperista valmistetuilla tekokukilla.
– Saimme pyydystettyä 30 000 pölyttäjää eri puolilta pohjoista pallonpuoliskoa. Näin laajan aineiston määrittäminen Ilman DNA-menetelmien käyttöä on käytännössä mahdotonta, tai vaatii vähintäänkin kymmenien asiantuntijoiden hyödyntämistä useiden vuosien ajan.
Tieto siitä, miten eliölajit ja niiden vuorovaikutukset reagoivat muutoksiin ympäristössä, kuten ilmaston lämpenemiseen, on ensisijaisen tärkeää muuttuvassa maailmassa.
– Juoksuhämähäkit ovat Arktiksen todellisia valtiaita, ja kaikki eliöt, jotka ovat niitä pienempiä, ovat vaarassa joutua syödyiksi. Tutkimme hämähäkkien ravinnonkäyttöä tunturien rinteillä Koillis-Grönlannissa. Havaitsimme, että hämähäkit suosivat ravinnossaan joitakin kärpäslajeja ilmasto-olosuhteista riippumatta. Tosin ilmasto puolestaan vaikuttaa siihen, paljonko kärpäsiä on tarjolla saalistettavaksi, kertoo Roslin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Tiusanen, Helsingin yliopisto, puh. 040 823 7584
Tomas Roslin, Helsingin yliopisto, puh. 040 595 8098
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tiedottaja Eeva Karmitsa, Helsingin yliopisto, puh. 02941 58461
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on uusiutuvien luonnonvarojen vastuullisen käytön asiantuntija Suomessa ja kansainvälisesti. Tieteenalamme ovat elintarvike-, maatalous-, metsä-, talous- ja ympäristötieteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tiedekulma lähtee Poriin – Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoita ja professoreita SuomiAreenaan9.6.2026 14:43:36 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto on hyvin edustettuna 23.–26.6.2026 järjestettävässä SuomiAreenassa. Tiedekulma on ensimmäistä kertaa mukana omalla ohjelmallaan ja yliopisto on järjestäjänä SuomiAreenan Ruokapäivässä. Lisäksi Helsingin yliopiston tutkijat ja professorit tuovat tiedenäkökulmaa useissa paneelikeskusteluissa.
Suomen pesimälinnut vähenevät etelässä ja runsastuvat pohjoisessa9.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa 23 prosenttia.
Kaupunkiympäristö muovaa bakteeristoa, ja sillä voi olla vaikutusta terveyteemme5.6.2026 11:50:13 EEST | Tiedote
Leikkipuistojen keinotekoiset kumimatot, aktiivisesti hoidetut kaupunkien viheralueet ja saasteet muokkaavat bakteeriyhteisöjä. Jo melko pienillä saastepitoisuuksilla voi olla vaikutuksia lasten bakteeristoon.
Digituki auttaa painonhallinnassa, mutta yksi malli ei sovi kaikille4.6.2026 07:14:21 EEST | Tiedote
Valmentajan tukema digitaalinen painonhallintaohjelma pienensi vyötärönympärystä, vähensi masennusoireita sekä paransi syömisen taitoja työikäisillä. Kolmen videotapaamisen lisääminen ohjelmaan ei kuitenkaan tehostanut tuloksia.
Sosiaalinen tuki suojaa nuoria – opettajan rooli korostui pandemiassa3.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset nuoret voivat paremmin, kun he kokevat saavansa sosiaalista tukea perheeltä, ystäviltä, opettajilta ja luokkatovereilta. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että opettajan tuki on covid-19 -pandemian jälkeen erityisen tärkeää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme