Lapti rakentaa yli 700 asuntoa pääkaupunkiseudulle ja merkittäviin kasvukeskuksiin
19.2.2019 10:00:00 EET | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote

Keski-Suomessa Jyväskylän keskustaan ja sen tuntumaan on rakenteilla yli 130 asuntoa. Seminaarimäelle nousee Aallonportin kortteli, jonka toisessa vaiheessa rakennettavat kaksi kerrostaloa valmistuvat vuoden 2019 lopussa.
Itä-Suomessa Kuopion Portin ensimmäisen vaiheen rakentaminen on käynnissä. Kuopion Aseman Tornin 16-kerroksiseen kerrostaloon valmistuu liike- ja toimistotilojen lisäksi 53 asuntoa alkuvuodesta 2020.
Pohjois-Suomessa jatkuu kolmen korttelin rakentaminen Oulun Tuirassa, Toppilansalmessa ja Kynsilehdossa. Kortteleihin rakennetaan yhteensä yli 250 asuntoa. Oulun keskustan tuntumaan Tuiran kortteliin valmistuu yhteensä 120 asunto vuoden 2019 loppuun mennessä. Toppilansalmessa Möljän kortteliin nousee Oulun Pehtoori, joka valmistuu keväällä 2020. Kynsilehdossa Sienitielle rakennettavan korttelin rakentaminen jatkuu kolmannella kerrostalolla.
Laptissa omaperusteinen asuntotuotanto jatkuu edelleen vahvana. Näiden aloitettujen hankkeiden myötä meillä on rakenteilla noin 1 200 omaperustaista asuntoa. Pääkaupunkiseudulla ja kasvavissa kasvukeskuksissa uusien asuntojen tarve ei ole hävinnyt vaikka asuntotuotannon ennustetaankin hiipuvan. Pikemminkin voidaan puhua asuntotuotannon palaamisesta normaalille tasolle voimakkaan kasvupiikin jälkeen”, toteaa toimitusjohtaja Timo Pekkarinen Lapti Group Oy:stä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Pekkarinen, puh. 040 544 9245
timo.pekkarinen@lapti.fi
toimitusjohtaja, Lapti Group Oy
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Lapti Group on nopeasti kasvava ja kannattava suomalainen rakennusalan konserni. Toimintamme keskittyy asunto-, palvelu- ja toimitilarakentamiseen sekä kiinteistökehitykseen Suomessa. Lisäksi tuotamme talotekniikkapalveluita. Konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 226 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee lähes 800 henkilöä. www.lapti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Joensuuhun rakentuu kahteen uuteen asumisyksikköön yhteensä 120 asuntoa ikääntyneille13.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti suunnittelee ja rakentaa Pohjois-Karjan hyvinvointialueen – Siun soten käyttöön kaksi ikäihmisten asumispalveluyksikköä Joensuuhun. Rantakylään toteutettavien kohteiden rakentaminen alkoi huhtikuun alussa, ja asumispalveluyksiköt valmistuvat kesällä 2027.
Lapti toteuttaa Poriin uuden 50-paikkaisen palvelutalon2.4.2026 11:15:02 EEST | Tiedote
Lapti suunnittelee ja rakentaa Yrjö ja Hanna Hoivan käyttöön uuden ikäihmisten palvelutalon Poriin. Vähärauman Suntinkujalle toteutettavan kohteen rakentaminen alkaa huhtikuussa, ja palvelutalo valmistuu keväällä 2027.
Laptin liikevaihto kasvussa, vahva taloudellinen asema27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli Rakennusliike Laptille kasvun ja talouden vahvistumisen vuosi. Laptin liikevaihto kasvoi vuonna 2025 reilut 15 %: liikevaihto oli 260,4 M€ ja liiketulos 2,6 M€. Yhtiö on säilyttänyt erinomaisen vakavaraisuutensa – sen omavaraisuusaste oli 55,0 %. Lapti lähtee vuoteen 2026 yli 400 M€:n voitetulla ja tulouttamattomalla hankekannalla sekä neljällä rakenteilla olevalla RS-asuntokohteella.
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa5.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa. Kouluun avautuu 5–9. luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat elokuussa 2028.
Ylikylän koulun ja alueen urheiluseurojen käyttöön valmistui uusi liikunta- ja tapahtuma-areena Kempeleessä29.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ylikylän koulu Kempeleessä laajeni nykyaikaisella liikuntaan ja tapahtumiin soveltuvalla Pekka Rinne -areenalla sekä erityisopetuksen ja iltapäiväkerhon tiloilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
