Taimesta Sadoksi – uutuuskirjat perehdyttävät keittiötarhan saloihin

Puutarhatoimittaja Johanna Vireahon ja puutarhavalokuvaaja Hanna Marttisen tammikuussa julkaistu Taimi-kirja saa pian jatkoa, kun Sato-kirja perehdyttää syvemmälle keittiötarhan saloihin. Kirjat ovat kasvukauden alkaessa erittäin ajankohtaisia ja sopivat kaikille urbaanista citytarhurista oman pihan keittiöpuutarhuriin.
”Ensin on kasa erilaisia siemeniä ja haave omasta sadosta. Matka keittiötarhuriksi alkaa kodin ikkunalaudoilta. Eikä haittaa, vaikkei tilaa ole paljon – ämpärillisestä ja ruukullisestakin saa jo mukavasti makuelämyksiä!”, Vireaho kertoo.
Siinä missä Taimi tutustuttaa lukijan taimikasvatuksen saloihin, tarvikkeiden, mullan ja keittiötarhan kasvien valintaan ja kasvatukseen, jatkaa Sato puutarhamatkaa aina lautaselle asti. Maaliskuun lopussa ilmestyvä Sato tarjoaa vertaistukea ja vinkkejä keittiötarhan perustamiseen sekä vihannesten, yrttien ja juuresten viljelyyn. Hyviksi testatut reseptit siivittävät kokeilemaan sadonkorjuun antia keittiössä.
”Itse kasvatettu ruoka on todellista lähiruokaa, ja tarjoaa meille loistavan mahdollisuuden ymmärtää ja lisätä kotimaisen ruoan arvostusta”, Marttinen sanoo.
Vireaho ja Marttinen ovat tehneet kymmenen vuoden ajan lukuisia lehtijuttuja puutarha-, aikakaus- ja sisustuslehtiin sekä kirjoittaneet ja kuvanneet useita puutarhakirjoja. Kotipuutarhoihin intohimolla suhtautuva kaksikko tunteekin aiheensa läpikotaisin: Vireaho hoitaa suurta vanhan talon puutarhaa kasvihuoneineen sekä keittiötarhoineen ja Marttinen kasvattaa hyötykasveja kerrostalon parvekkeella.
Taimi- ja Sato-kirjat on kustantanut Readme.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja lehdistökuvat:
Johanna Vireaho, johanna@huvilaelamaa.fi, p. 040 593 2934
Hanna Marttinen, hanna@studiokiiltomato.fi, p. 044 359 3590
Arvostelukappaleet:
Minna Auvinen, minna.auvinen@readme.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI
info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi
Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki
Mellakasta Suomen suurin vaikuttajamarkkinointitoimisto7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Mellakka Helsinki ostaa vaikuttajamarkkinointitoimisto Hypementin – kokonaisuuden liikevaihto lähes 13 miljoonaan
Solmu Brewery avasi oman panimoravintolan Lauttasaareen30.10.2024 10:01:00 EET | Tiedote
“Ruokalistalla tulee olemaan rentoa, mutta erittäin varteenotettavaa merihenkistä ruokaa”, ruoat suunnitellut Sylvester Soisalo sanoo.
Helsingissä sijaitseva legendaarinen skeittipuisto uudistuu – avajaiset heinäkuun lopussa5.7.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Perinteisen katuskeittauksen tyylistä inspiroitunut skeittipuisto Ponke’s Park saa uuden elämän paikallisten yrittäjien yhteisellä ponnistuksella. Eiran merellisissä maisemissa sijaitseva skeittipuisto uusitaan asfalttia myöten.
Suomen suurimman manageritoimiston toimitusjohtaja vaihtuu: “Markkina on kypsä uusille avauksille”7.6.2023 09:16:42 EEST | Tiedote
Manageritoimisto Mellakka Managementin toimitusjohtaja Emma Alftan jättää tehtävänsä elokuusta alkaen. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty pitkän uran markkinointiviestinnässä tehnyt Vivan Daaboul. Alftan jatkaa yhtiössä managerina.
Suomalainen metaversumiosaaja Burst yhteistyöhön yhdysvaltalaisen jättiagentuurin kanssa23.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Burst pääsee Endeavor Groupin yhteistyön kautta kehittämään metaversumielämyksiä maailman suurimmille artisteille ja tapahtumille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme