SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Parsaviikot käynnistyivät pääkaupunkiseudun ravintoloissa

Jaa
Tyylikäs parsa tuo juhlan tuntua kevääseen
Kappelissa parsaa tarjoillaan uppomunan ja hollandaise-kastikkeen kera.
Kappelissa parsaa tarjoillaan uppomunan ja hollandaise-kastikkeen kera.

Ravintoloiden odotetut parsaviikot käynnistävät herkullisen juhlavan ruokakevään. Tyylikkään parsan kanssa nautitaan nyt hollandaise-kastikkeen ohella muun muassa kampasimpukkaa ja jokirapua. Keväiselle makumatkalle pääsee yhdistämällä hienostuneeseen parsa-annokseen sitruksisen jälkiruoan ja hapokkaan Riesling-viinin. S-ryhmän pääkaupunkiseudun ravintoloissa parsaa tarjoillaan huhtikuun alusta toukokuun loppuun.

Parsaviikoilla on tänä vuonna mukana 30 pääkaupunkiseudun ravintolaa perinteisestä Kappelista ravintola Torniin ja näköalaravintola Loisteeseen.

“Hollandaise-kastike ja parsakeitto valmistuvat kunkin ravintolan omalla perinteisellä reseptillä. Joka kevät keittiömestarimme loihtivat klassikkojen rinnalle uusia, innovatiivisia luomuksia, kuten tänä vuonna ravintola Kaarnan jokirapu-parsa-smörrebröd”, markkinointipäällikkö Susanna Hagelstam SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta kertoo. Casa Largossa parsa nautitaan espanjalaisin maustein, Belgessä parsan rinnalla syödään simpukoita ja Grilli it! -ravintolan menussa maistuvat skandinaavisen keittiön selkeät maut.

Parsa sopii hyviin myös kaikkiin kevään juhliin. ”Tyylikkäässä parsassa on aina tietynlainen juhlan tuntu. Juhlajuoma samppanja yhdistyy tänä keväänä parsaan monissa annoksissamme, kuten Ravintola Tornin kuohuviinimarinoidussa parsassa ja Kappelin samppanjalla maustetussa parsakeitossa”, Hagelstam sanoo.

”Kuohkea, samppanjalla maustettu parsakeitto on ollut myydyin parsa-annoksemme vuodesta toiseen. Se on hieno aloitus niin keväiselle lounaalle kuin illalliselle”, kertoo Kappelin keittiöpäällikkö Jussi Kuuluvainen. ”65-asteinen uppomuna, hillottu tomaatti ja hollandaise-kastike valkoisen ja vihreän parsan kanssa on hienostunut makuyhdistelmä sekin.” Ravintola Kappelissa parsaan yhdistellään myös hiillostettua ahventa, paahdettua nieriää ja flanksteakkia.

Suositusjälkiruoka loihditaan klassikkoravintola Kappelissa raparperista, jonka maku ja koostumus sointuvat luontevasti parsaan. Sitruksen maku on piristävä päätös parsa-aterialle. Ravintola Tornissa herkutellaan jälkiruoalla, joka on loihdittu marengista, sitruunakreemistä ja parsasalaatista.

Hennonmakuisen parsan kanssa ruokajuomaksi suositellaan S-ryhmän ravintoloissa laadukasta, hedelmäistä Wolfberger-valkoviiniä Alsacesta.

Parsaviikot S-ryhmän ravintoloissa 10.4.–31.5.2019

Valmista parsa-annoksia ravintoloidemme resepteillä ja tutustu menuihin:

https://www.raflaamo.fi/fi/parsat

Parsaa tarjoilevat S-ryhmän ravintolat pääkaupunkiseudulla:

Helsinkiläiset Aleksanteri Lounge, Bistro Manu, Frans & Amelie, Grill it!, Ravintola Loiste, Ravintola Torni, Plaza Restaurant, Ravintola Kappeli, Ravintola Belge, Ravintola Kaarna Baari & Keittiö, Casa Largo, Virgin Oil co, La Famiglia -ravintolat, Italo ja BBQ House, Bistro Gimis sekä Ravintola Ranta ja Grill It! Tapiola Garden Espoossa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kappelissa parsaa tarjoillaan uppomunan ja hollandaise-kastikkeen kera.
Kappelissa parsaa tarjoillaan uppomunan ja hollandaise-kastikkeen kera.
Lataa
Helsinkiläiset Aleksanteri Lounge, Bistro Manu, Frans & Amelie, Grill it!, Ravintola Loiste, Ravintola Torni, Plaza Restaurant, Ravintola Kappeli, Ravintola Belge, Ravintola Kaarna Baari & Keittiö, Casa Largo, Virgin Oil co, La Famiglia -ravintolat, Italo ja BBQ House, Bistro Gimis sekä Ravintola Ranta ja Grill It! Tapiola Garden Espoossa.
Helsinkiläiset Aleksanteri Lounge, Bistro Manu, Frans & Amelie, Grill it!, Ravintola Loiste, Ravintola Torni, Plaza Restaurant, Ravintola Kappeli, Ravintola Belge, Ravintola Kaarna Baari & Keittiö, Casa Largo, Virgin Oil co, La Famiglia -ravintolat, Italo ja BBQ House, Bistro Gimis sekä Ravintola Ranta ja Grill It! Tapiola Garden Espoossa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Bomban matkailualue laajenee – juhannuksesta alkaen 92 uutta järvimaisemahuonetta ja monipuoliset elämyspalvelut käytettävissä19.6.2024 14:30:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Karjalan suosittu matkailukohde Bomba uudistuu. Juhannuksena 20.6. Pielisen rantaan avautuu viisikerroksinen uudisosa, johon tulee 92 järvimaisemahuonetta sekä uusi ravintola, Bistro Ohto. Myös alueen elämystarjonta laajenee Bomba Safariksen toiminnan käynnistyessä samaan aikaan. Lisäksi hotellikylpylä Spa Bomban yhteyteen avautuu S-parturi-kampaamo ja S-kauneushoitola. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on investoinut Bomban alueen viimeisiin uudistuksiin 22 miljoonaa euroa, mikä on viimeisen 10 vuoden ajalta isoin Nurmeksessa julkistettu yritysinvestointi.

Uusi juomavalikoima kiinnostaa asiakkaita: Punaviini oli starttiviikon yllättäjä – olut edelleen myydyin alkoholituote18.6.2024 11:05:36 EEST | Tiedote

S-ryhmän myymälöihin (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tuotiin uusia enintään 8-prosenttisia alkoholijuomia heti lain salliessa maanantaiaamuna 10. kesäkuuta. Viinejä S-ryhmän valikoimissa tulee olemaan lähes 200 ja muita juomauutuuksia noin 60 erilaista. Ensimmäisellä myyntiviikolla viinit ovat uutena tuoteryhmänä kiinnostaneet asiakkaita. Valkoviini on selkeä suosikki, kuten myös pienet pakkauskoot.

Olisiko kaupan take away -astioiden uudelleenkäyttö mahdollista? S-ryhmä tutkii mitä se vaatisi18.6.2024 09:37:42 EEST | Tiedote

Mitä jos jonain päivänä ruokakaupan nyt kertakäytössä olevia astioita, kuten Ruokatori-palvelutiskin take away -astioita voisi palauttaa, pestä ja kierrättää? Tai vaikka tuoda mukanaan oman astian, johon ostaa ruokatorilta aterian. Tämän tyyppisiä mahdollisia toimintamalleja tutkitaan Borealis Polymers Oy:n vetämässä Reusify-yhteiskokeilussa. S-ryhmä tuottaa kokeiluun omalla Business Finlandin rahoittamalla osaprojektillaan merkittävää uutta tietoa ja osaamista uudelleenkäytettävien pakkausten käyttöönottamiseksi päivittäistavarakaupassa.

Sillipurkin muodolla on merkitystä: Juhannussillien uudet pakkaukset mahdollistavat tehokkaamman, tilaa säästävämmän varastoinnin ja kuljetuksen17.6.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Uudet Coop-sillipurkit herättävät huomion: Perinteisen pyöreän purkin sijaan Coop-sillit on pakattu kulmikkaisiin kierrätysmuovista valmistettuihin purkkeihin. Uusi sillipurkki mahdollistaa tehokkaamman tilankäytön logistiikassa, myymälässä sekä kotijääkaapissa, sillä purkkien väliin ei jää tyhjää tilaa ja ne voidaan pinota kätevästi päällekkäin. Samaan tilaan voidaan nyt pakata lähes tuplasti silliä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye