Kantasolurekisteriin tarvitaan entistä nuorempia aikuisia – liittymisen yläikärajaa laskettiin 35 vuoteen

Leukemiapotilaan viimeinen toivo pelastua on usein vapaaehtoinen, terve kantasoluluovuttaja. Suomen Kantasolurekisterissä on jo lähes 50 000 rekisteröitynyttä, mutta siihen tarvitaan joka vuosi useita tuhansia uusia, nuoria jäseniä. Hoitotulokset ovat sitä paremmat, mitä nuorempi luovuttaja on. Sen vuoksi liittyjän on jatkossa oltava alle 36-vuotias.
Neljännekselle kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy sopiva luovuttaja lähisukulaisista, eikä tällöin tarvita tuntematonta auttajaa. Useimmille potilaille ei kuitenkaan löydy kudostyypiltään sopivaa luovuttajaa omasta perheestä, jolloin auttajaa etsitään kansainvälisestä rekisteristä. Suomen kantasolurekisteri on osa maailmanlaajuista rekisteriä, jossa on yli 30 miljoonaa vapaaehtoista luovuttajaehdokasta.
Kantasolurekisteriin voi liittyä siihen asti, kunnes täyttää 36, eli liittyjä voi olla korkeintaan 35-vuotias. Aiemmin yläikäraja oli 40 vuotta. Kantasolurekisteriin voi liittyä täysi-ikäinen, perusterve henkilö.
Rekisterissä voi liittymisen jälkeen edelleen olla 55-vuotiaaksi. Tällä hetkellä rekisterin jäsenten keski-ikä on 36 vuotta. Käytännössä luovuttajaksi valitaan aina mahdollisimman nuori rekisterin jäsen, jos valinnanvaraa on. Siihen ovat syynä sekä paremmat hoitotulokset että luovuttajan turvallisuus.
- Tiedämme, että hoitotulokset ovat sitä paremmat mitä nuorempi luovuttaja on. Myös luovuttajan riskit saada komplikaatioita ovat pienemmät, vaikka kantasoluluovutus on hyvin vähäriskinen toimenpide muutenkin, kertoo Kantasolurekisterin ylilääkäri Matti Korhonen.
Vuosittain 20–40 suomalaista luovuttaa
Veren kantasolujen siirtoa käytetään muun muassa leukemioiden eli verisyöpien hoidossa. Kantasolusiirto on potilaan viimeinen toivo parantua sen jälkeen, kun kaikki muut keinot on käytetty. Yli puolet siirteen saaneista potilaista paranee kantasolusiirron avulla.
Kantasolut kerätään nykyään pääsääntöisesti verenkierrosta kyynärtaipeeseen pistettävän neulan kautta. Noin 20 prosenttia keräyksistä tehdään nukutuksessa luovuttajan luuytimestä. Suomen Kantasolurekisterin jäsenistä kantasoluja luovutti viime vuonna 37 henkilöä.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Pelasta syyttömänä tuomittu - liity KSR-jengiin!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Korhonen, ylilääkäri, Kantasolurekisteri, p. 029 300 1665, matti.korhonen(at)veripalvelu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Väitöstutkimus: Verenluovutus on hyvä tapa auttaa ja tukea tutkimusta6.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
YTM Vera Raivolan 7.11. tarkastettavassa sosiologian väitöstutkimuksessa kartoitettiin luovuttajien ajatuksia verenluovutuksesta ja osallistumista biopankkitutkimukseen. Suurin osa luovuttajista kokee verenluovutuksen konkreettisena ja hyvänä tapana auttaa potilaita. He ovat myös valmiita antamaan näytteen biopankkitutkimukseen, kun se tapahtuu verenluovutuksen yhteydessä.
Veripalvelun tutkimusrahastolta apurahoja verihuoltoketjun ja kudosten luovutuksen tutkimukseen5.11.2025 08:30:18 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tutkimusrahasto on myöntänyt uusia apurahoja tutkimuksiin, jotka keskittyvät verihuoltoketjun vahvistamiseen sekä veren, solujen ja elinten luovuttamisen monitieteelliseen tutkimukseen. Yhteensä apurahoja myönnettiin tänä vuonna 170 000 euroa viidelle tutkimusprojektille.
Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla21.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.
Jo yli 500 työpaikalla saa luovuttaa verta työajalla25.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi työyhteisö osallistuu potilaiden auttamiseen sallimalla verenluovutuksen työajalla. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun työpaikkasertifikaatti on nyt käytössä jo yli 500 työpaikalla eri puolilla Suomea.
Kimmo Ståhlberg odottaa kantasolusiirtoa – Joka viidennelle potilaalle ei löydy sopivaa luovuttajaa18.9.2025 14:15:00 EEST | Tiedote
Joka vuosi sadat potilaat Suomessa tarvitsevat kantasolusiirtoa esimerkiksi leukemian tai muiden vakavien verisairauksien hoidossa. Kantasolusiirto voi olla potilaan ainoa mahdollisuus parantua. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ylläpitämään Kantasolurekisteriin kuuluu joukko vapaaehtoisia, joiden joukosta etsitään sopivaa luovuttajaa vakavasti sairaille potilaille. Rekisteriin tarvitaan lisää jäseniä, sillä tällä hetkellä joka viidennelle potilaalle ei löydy sopivaa luovuttajaa. Yksi heistä on Kimmo Ståhlberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


