Hihna247 ensi kertaa Tampereella! Kummeli-kaksikko selostaa Prisman kassahihnan tapahtumia juhannusaattona

Ensimmäiset vihdat tai vastat, grillausvälineet sekä mustamakkarat ja muut paikalliset herkut lipuvat kaikkien nähtäville Prisman Facebook-sivulla juhannusaattona kello 16 - 24.
Hihna-ilmiö sai alkunsa juhannuksena 2017, jolloin livelähetys keräsi Facebookissa yli miljoona katselua. Kaikki neljä aikaisempaa lähetystä on kuvattu Helsingissä, nyt vuorossa on Suomen Tampere. Hihnan suora lähetys kuvataan Kalevan Prisman kassalla numero 12.
– Hihna247:n ympärille on syntynyt sitoutunut hihnaheimo, joka varmasti pyhittää juhannuksensa jälleen kerran hihnan katsomiseen ja kommentointiin. Koska lähetys tehdään nyt Tampereelta, kerääntyy hihnaa katsomaan todennäköisesti myös aivan uusia katsojia muun muassa Kummeli-selostuksen innostamana, kaikkia Hihna247-lähetyksiä toteuttamassa ollut Juha-Matti Levo S-ryhmän vähittäiskaupan viestinnästä kertoo.
Myös Kalevan Prisman henkilökunnalle ja asiakkaille on luvassa erilainen juhannus.
– Kyllä me odotamme aatoksi hulinaa, onhan kyseessä ilmiö, joka saapuu nyt ensimmäistä kertaa Tampereelle. Yleensä asiakasvirta hiljenee aattoillan edetessä, mutta tänä juhannuksena meillä on todennäköisesti juhannusjuhlan tuntua koko illan puoleen yöhön saakka, toimialajohtaja Ville Jylhä Pirkanmaan Osuuskaupasta fiilistelee.
Nyt tulee Hihna-fanien toivoma liveselostus – nähdäänkö Tonnin seteli -ilme?
Kuvauspaikan lisäksi uutta on Hihna-fanien jo pitkään toivoma liveselostus. Tamperelaisten juhannusostoksia kommentoivat huipputoimittaja Mika Lilja sekä kaikkien hihnojen erikoisasiantuntija Pauli Kymäläinen Tampereen yliopistosta.
Prisman hihna-ilmiöstä inspiroituneiden hahmojen taustalla ovat tamperelaisen huumorin ikoniset tähdet Timo Kahilainen ja Heikki Silvennoinen. Hihna-kansan odotukset ovat korkealla: nähdäänkö liveselostuksessa legendaarinen tonnin seteli -ilme?
Luvassa on kaksi puolen tunnin selostusspurttia, ensimmäinen kello 20 ja toinen kello 21.
– Kun kerran Tampereella ollaan, niin pitäähän Hihna247:n myös kuulostaa tamperelaiselta. Selostajakaksikon viiltävää analyysia voi seurata myös livenä Kalevan Prismassa, sillä selostuskoppi on aivan kuvattavan kassahihnan läheisyydessä. Ja selostus on tietenkin kuultavissa myös Facebook-lähetyksessä, kunhan laittaa äänet päälle, Ville Jylhä vinkkaa.
Hihna247-lähetys Prisman Facebook-sivulla juhannusaattona kello 16–24: https://fi-fi.facebook.com/prisma.fi/. Katsojat voivat osallistua keskusteluun Prisman Facebookissa sekä Twitterissä aihetunnisteella #hihna247.
***
Hihna247 – historia
Ensimmäinen Hihna247-lähetys tehtiin juhannuksena 2017. Hidasta kassahihnan liukua ihasteltiin Prisman Facebookissa 12 tuntia ja huipennuksena Sub-kanavalla nähtiin hihnan kolmetuntinen suora tv-lähetys.
Jatkoa seurasi samana vuonna, kun livelähetys toteutettiin itsenäisyyspäivänä yhteistyönä Suomen ulkoministeriön kanssa. Prisman Facebookin lisäksi HiHna247 eli #Checkout247 nähtiin Suomen virallisella ThisisFINLAND-maakuvasivustolla.
Hihna pyöri jälleen kellon ympäri juhannuksena 2018, rinnallaan spin-off-tuotanto. Laajasalon opiston viestinnän opiskelijat kommentoivat Hihnaa Kaaren Prisman Hihnastudion sohvalta. Opiskelijoiden kommentointia saattoi seurata Youtube-kanavalla. Samana vuonna nähtiin myös ensimmäinen Jouluhihna joulupukin ja joulumusiikin kanssa, tietenkin.
Ensimmäiset neljä lähetystä kuvattiin Helsingissä Kannelmäen Prisman kassahihnalla 26 ja juhannuksena 2019 Hihna lähtee maakuntakierrokselle Tampereelle. 8 tunnin lähetys tehdään Kalevan Prismasta. Mukaan tuodaan ensimmäisen kerran liveselostus, josta vastaavat Kummeli-miehet Heikki Silvennoinen ja Timo Kahilainen. Selostus on kuultavissa ja nähtävissä myös livenä Kalevan Prismassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha-Matti Levo, community manager, S-ryhmän vähittäiskauppa, p. 010 768 0650, juha-matti.levo@sok.fi
Ville Jylhä, toimialajohtaja, Pirkanmaan Osuuskauppa, p. 010 76 70079, ville.jylha@sok.fi
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 9–17
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä7.8.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut elokuussa alkavat, katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät koulujen ja myymälöiden lähistölle ympäri Suomea muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.
Huulet ovat palanneet tärkeäksi osaksi suomalaisten meikkirutiinia – Nämä tuotteet nousseet uusiksi myyntihiteiksi23.7.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
29. heinäkuuta vietetään jälleen vuosittaista kansainvälistä huulipunapäivää. Huulipunat ja -kiillot ovatkin parhaillaan yhä useamman suomalaisen huulilla, sillä erilaisia huulituotteita ostetaan nyt selvästi edeltäviä vuosia enemmän. Sokoksen ja Emotionin myyntidatasta käy ilmi, että huulipunien myynti on kasvanut peräti 50 prosenttia koronavuosiin verrattuna.
Ilmanpuhdistimien myynti tuplaantui eikä pöytätuuletin enää kelpaa kaikille – Prisman myyntidata kertoo, mitä koteihin kesällä halutaan15.7.2025 09:14:18 EEST | Tiedote
Suomalaiset panostavat selvästi aiempaa enemmän kotinsa ilmanlaatuun ja viilennykseen kesäisin, kertoo Prisman tuore myyntidata. Datan mukaan ilmanpuhdistimien kysyntä on alkukesällä lähes tuplaantunut ja viilenninkaupoille suomalaiset suuntavat heti ensimmäisinä hellepäivinä. Monille viilennyslaitetta valitessa on nyt erityisen tärkeää, että laitetta voi hallita etänä. Viilentimien lisäksi tapoja torjua hellettä on monia.
S-ryhmän myynti kasvoi tammi–kesäkuussa hieman edellisvuodesta11.7.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–kesäkuussa 2025 oli 7 005,2 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi 0,6 prosenttia edellisvuodesta. Kehityksen veturi oli marketkauppa, jonka myyntivire jatkui vahvana.
Suomalaiset innostuivat leipomaan ja sisustamaan – S-ryhmän data kertoo, miten viileästä alkukesästä on nautittu2.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä ei ole vielä suuremmin hellepäiviä nähty, mikä on saanut suomalaiset nauttimaan kesästä tänä vuonna hieman eri tavoilla ja mauilla. S-ryhmän myyntidata kertoo suomalaisten innostuneen muun muassa leivonnasta sekä sisustamisesta. Kelien viileydestä huolimatta moni on päätynyt tekemään ostoksia pakastealtaalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme