S-ryhmä kaksinkertaistaa aurinkosähkön tuotantonsa ja panostaa merkittävästi lisää tuulivoimaan

– Nämä hankkeemme yhdessä eräiden osuuskauppojen omien hankkeiden kanssa nostavat kaupparyhmän aurinkosähkön tuotannon 20 megawattiin eli kaksinkertaiseksi nykyisestä. Uusien paneelien asentamisen jälkeen hyödynnämme aurinkosähköä jo pitkälti yli sadassa toimipaikassamme. Olemme selvästi suurin aurinkosähkön käyttäjä Suomessa, S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen sanoo.
Aurinkosähkön hyödyntäminen kaupparyhmässä on Halosen mukaan muuttumassa yhä järkevämmäksi, kun aurinkopaneelien hinnat ovat edelleen laskutrendissä ja sähkönsiirron hinnat nousussa. Keskeisintä on se, että kaikki tuotettu sähkö voidaan käyttää omissa toimipaikoissa.
S-ryhmä ilmoitti reilu vuosi sitten 37 000 aurinkopaneelin asentamisesta myymälöidensä katolle. Paneelien asennus on loppusuoralla, ja noin 75 uutta kohdetta saa paneelit kuluvan ja seuraavan vuoden aikana.
Tuulivoima keväällä huippuluvuissa
Tuulivoima on S-ryhmän keskeisin energiatuotannon muoto. S-Voima omistaa puolet Tuuliwatista ja saa käyttöönsä sen mukaisen osuuden yhtiön tuotannosta. Keväällä yhtiö ylsi tuotantoennätyksiin.
– Helmi–maaliskuu olivat tuulivoimalle ennätyksellisiä, ja tuulivoima tuotti yli 90 prosenttia sähkönkulutuksestamme, Halonen kertoo.
Tuuliwatin ensimmäinen ilman yhteiskunnan tukea rahoitettu tuulipuisto valmistuu Iin Viinamäkeensyksyllä. Sen yhteyteen Simon puolelle valmistuu samalla kuuden kontin ja kuuden megawatin suuruinen jättiakku, joka lisää mahdollisuuksia tasapainottaa sähkön tuotantoa ja kulutusta.
Lappiin tuulivoiman suuryksikkö
Vuoden lopulla Tuuliwatti aloittaa Suomen suurimman tuulipuiston rakennustyöt Simon Sarvisuon alueelle Lounais-Lapissa. Puistoon tulee 27 alan uusinta ja tehokkainta teknologiaa hyödyntävää tuulivoimalaa. Valmistuessaan 151 megawatin tuulipuiston vuosituotanto ylittää 0,5 terawattituntia. S-ryhmän käyttämän tuulisähkön osuus kasvaa hankkeen myötä reilut 20 prosenttia.
Sarvisuon tuulipuisto on suurin niistä hankkeista, jotka keväällä voittivat Suomen ensimmäisen uusiutuvan sähkön tuotantokilpailutuksen. Tuulipuiston arvioidaan valmistuvan tuotantoon vuoden 2021 loppuun mennessä.
S-ryhmä on Suomen suurin ei-teollinen sähkönkuluttaja. Se tuottaa jo 60 prosenttia käyttämästään sähköstä omalla uusiutuvalla energialla, ja ryhmän tavoitteena on nostaa määrä 80 prosenttiin vuoden 2025 loppuun mennessä. Hiilidioksidipäästöjään kaupparyhmä on sitoutunut leikkaamaan 60 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2030. Viime vuoden lopussa pudotus oli jo 38 prosenttia.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen, 010 76 82064
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Huulet ovat palanneet tärkeäksi osaksi suomalaisten meikkirutiinia – Nämä tuotteet nousseet uusiksi myyntihiteiksi23.7.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
29. heinäkuuta vietetään jälleen vuosittaista kansainvälistä huulipunapäivää. Huulipunat ja -kiillot ovatkin parhaillaan yhä useamman suomalaisen huulilla, sillä erilaisia huulituotteita ostetaan nyt selvästi edeltäviä vuosia enemmän. Sokoksen ja Emotionin myyntidatasta käy ilmi, että huulipunien myynti on kasvanut peräti 50 prosenttia koronavuosiin verrattuna.
Ilmanpuhdistimien myynti tuplaantui eikä pöytätuuletin enää kelpaa kaikille – Prisman myyntidata kertoo, mitä koteihin kesällä halutaan15.7.2025 09:14:18 EEST | Tiedote
Suomalaiset panostavat selvästi aiempaa enemmän kotinsa ilmanlaatuun ja viilennykseen kesäisin, kertoo Prisman tuore myyntidata. Datan mukaan ilmanpuhdistimien kysyntä on alkukesällä lähes tuplaantunut ja viilenninkaupoille suomalaiset suuntavat heti ensimmäisinä hellepäivinä. Monille viilennyslaitetta valitessa on nyt erityisen tärkeää, että laitetta voi hallita etänä. Viilentimien lisäksi tapoja torjua hellettä on monia.
S-ryhmän myynti kasvoi tammi–kesäkuussa hieman edellisvuodesta11.7.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–kesäkuussa 2025 oli 7 005,2 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi 0,6 prosenttia edellisvuodesta. Kehityksen veturi oli marketkauppa, jonka myyntivire jatkui vahvana.
Suomalaiset innostuivat leipomaan ja sisustamaan – S-ryhmän data kertoo, miten viileästä alkukesästä on nautittu2.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä ei ole vielä suuremmin hellepäiviä nähty, mikä on saanut suomalaiset nauttimaan kesästä tänä vuonna hieman eri tavoilla ja mauilla. S-ryhmän myyntidata kertoo suomalaisten innostuneen muun muassa leivonnasta sekä sisustamisesta. Kelien viileydestä huolimatta moni on päätynyt tekemään ostoksia pakastealtaalle.
Sokos uskoo modernin tavaratalokaupan tulevaisuuteen – panostaa verkkoon ja avaa uuden myymälän Seinäjoelle24.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Sokos-ketju avaa uuden myymälän Seinäjoen Prismakeskukseen. Sokos Seinäjoen avaaminen on luonteva osa Sokoksen monikanavaisen tavaratalokaupan mallia, jossa investoinnit kohdistuvat niin verkkokauppaan kuin kivijalkamyymälöihinkin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme