Vuokranantajan vakuutus on vain joka neljännellä sijoitusasunnon omistajalla – Ifin vakuutukseen kuuluu nyt vuokratulon keskeytysturva

Valtaosa vuokranantajista ei ole toistaiseksi vakuuttanut omaa sijoitusasuntoaan.
”Edelleen vain harva sijoitusasunnon omistaja edes tietää, että vuokranantajille on olemassa erillisiä vuokranantajien vakuutuksia. Moni ei myöskään tiedä, mitä vakuutus todella kattaa ja mitä hyötyä siitä saa. Arviomme mukaan noin joka neljännellä vuokranantajalla on nykyisin vuokranantajan vakuutus. Tiedon levitessä kiinnostus vuokranantajan vakuutusta kohtaan on kuitenkin ollut kasvussa: vakuutuksen myynti kasvaa joka kuukausi kymmenillä prosenteilla”, sanoo omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Henrik Rantanen Ifistä.
Rantanen suosittelee vuokranantajan vakuutusta kaikille sijoitusasunnon omistajille - olipa asuntoja sitten yksi tai useampia.
”Asianmukainen vakuutus tasaa asuntosijoittamisen riskejä pienin kustannuksin. Vuokranantajan vakuutuksen hinta on edullinen ja se on lisäksi verovähennyskelpoinen: esimerkiksi vakuutus 30 neliön yksiölle Helsingin kantakaupungista maksaa noin 10 euroa kuukaudessa.”
If laajensi vastikään omaa vuokranantajan vakuutustaan vuokratulon keskeytysturvalla. Se takaa vuokranantajalle vuokratulot silloinkin, jos asunto on esimerkiksi vesivahingon tai palon seurauksena kokonaan tai osittain asuinkelvoton eikä vuokratuloja ole.
Vuokratulon keskeytysturvan voi saada osaksi vakuutusta pienellä lisämaksulla.
”Muutaman kympin lisämaksulla voi saada koko vuoden menetetyt vuokratulot korvattua. Keskeytysturvan hinta asuntoon, jonka vuokra on 750 euroa kuukaudessa, on muutaman euron kuukaudessa”, Rantanen konkretisoi.
Moni luottaa liiaksi vuokralaisen ottavan kotivakuutuksen
Rantanen muistuttaa myös, että vain vakuuttamalla sijoitusasuntonsa itse vuokranantaja voi varmistaa, että asunto on aina vakuutettu.
”Moni luottaa vuokralaisen ottavan oman kotivakuutuksen. Yleisestä harhaluulosta huolimatta laki ei velvoita vuokralaista ottamaan kotivakuutusta vuokra-asuntoon, eikä pitämään sitä voimassa vuokrasopimuksen ajan. Vahinkotilanteessa vuokranantaja ei voi velvoittaa vuokralaista käyttämään vakuutustaan vahinkojen kattamiseksi.”
”Vuokranantajan vakuutuksen voi myös laajentaa kattamaan äkillisiä vuokralaisen tahallaan huoneiston sisäpinnoille ja kiinteille kalusteille aiheuttamia vahinkoja – mikään muu vakuutus ei näitä kata”, Rantanen sanoo.
Ifin vuokranantajan vakuutukseen saa nykyään oikeusturvan lisäksi myös vastuuvakuutuksen, joka korvaa vuokranantajan esimerkiksi taloyhtiölle tai vuokralaiselle aiheuttamia vahinkoja. Oman kodin kotivakuutukseen kuuluvasta vastuu- ja oikeusturvavakuutuksesta ei ole apua sijoitusasuntoon liittyvissä riita- tai vastuuasioissa.
”Vuokranantajan vakuutuksen vastuuvakuutus kattaa esimerkiksi vesivahingot, jos vuokranantaja vaikkapa remontoidessa osuu epähuomiossa poralla vesiputkeen tai poistaa huoneistosta astianpesukoneen tulppaamatta tulovesiputkea”, Rantanen sanoo.
Lisätietoja:
https://www.if.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/kotivakuutus/vuokranantajan-vakuutus
Henrik Rantanen, omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö, If, p. 050 424 1932, henrik.rantanen@if.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ainomaija PippuriLehdistökontakti
Viestintäjohtaja, Ulkoinen viestintä
Milla KauppilaLehdistökontakti
Viestintäpäällikkö, Ulkoinen viestintä
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Rajuja ukkosia taas luvassa - älä unohda robottileikkuria28.7.2025 15:12:56 EEST | Tiedote
Ukkonen aiheuttaa joka kesä satoja vahinkoja, joista tyypillisimpiä ovat kodinkoneiden rikkoutumiset, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista.
Kesämatkalle lemmikin kanssa – tiesitkö, että kaskovakuutus kattaa myös lemmikin?15.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Moni suomalainen ottaa kesäreissuun mukaan myös lemmikkinsä, ja autolla matkatessa eläimet kulkevatkin mukana kätevästi. Matkustamisen on oltava turvallista kaikille matkustajille, myös lemmikeille.
Matkapuhelinvarkaudet vähentyneet selvästi - heinäkuinen lauantai on kuitenkin edelleen kohtalokas8.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Viime vuosien aikana matkapuhelinvahingot ovat vähentyneet, mutta kesällä niissä näkyy kuitenkin edelleen aina piikki. Valtaosa matkapuhelinvahingoista tapahtuu ulkomailla.
Ajatko sähkö- vai bensa-autolla? Kesän tyypillisimmät vahingot ovat samat1.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If kartoitti kesäkuukausien yleisimmät vahingot. Kolmen tyypillisimmän lisäksi esimerkiksi ilkivalta lisääntyy kesällä selvästi.
Vesijettien määrä kasvaa – muista turvallisuus ja toisten huomioiminen26.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vesijetin kolarointii johtaa yllättävän usein kulkuvälineen lunastukseen laajojen vaurioiden takia, selviää Ifin vahinkotilastoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme