Tutkimus: Syöpään sairastuminen huolestuttaa 70 % suomalaisnaisista
3.10.2019 08:52:12 EEST | If Vakuutus | Tiedote

Jopa 70 prosenttia suomalaisnaisista huolestuttaa syöpään sairastuminen. Tämä käy ilmi Ifin kyselytutkimuksesta*, jossa selvitettiin suomalaisten ajatuksia sairastumiseen liittyen. Syövän jälkeen seuraavaksi eniten suomalaisnaisia huolestuttaa sairastuminen aivoinfarktiin, sydän- ja verisuonitautiin ja vakaviin muistisairauksiin.
– Syövän nouseminen naisten ykköshuoleksi ei tietysti ole ihme, sillä monen tuttavapiiriin kuuluu syöpään sairastuneita. Ja esimerkiksi rintasyöpään sairastuu elämänsä aikana joka kahdeksas suomalaisnainen, sanoo Ifin henkilövakuutusten tuotepäällikkö Piia Kononen.
Sairastumisessa naisia pelottaa eniten kuoleman mahdollisuus, sairastumisen mukanaan tuomat taloudelliset ongelmat sekä oma ja perheen jaksaminen.
Osa suomalaisnaisista on varautunut tai pyrkinyt jollakin tavalla minimoimaan riskiä sille, että sairastuisi vakavasti. Puolet naisista liikkuu aktiivisesti sekä syö terveellisesti ja joka neljäs käy lisäksi säännöllisesti lääkärintarkistuksissa.
Pitkä sairasloma voi tarkoittaa tulojen tippumista
Ifin kyselytutkimuksen mukaan lähes 50 % suomalaisnaisista arvelee, että jos joutuisi pitkälle, puolen vuoden mittaiselle sairaslomalle, siitä koituisi merkittäviä taloudellisia ongelmia. Suurella osalla ei ole myöskään tarkkaa kuvaa siitä, miten tulot tippuisivat. Joka neljäs nainen on varautunut mahdolliseen sairastumiseen kartuttamalla säästöjä.
–Sairastuminen vakavasti on tietysti järkyttävä asia. Onneksi nykyisin esimerkiksi syöpiä pystytään jo varsin hyvin parantamaan. Taloudellinen näkökanta kannattaa kuitenkin jokaisen suomalaisen selvittää: sairastuminen tarkoittaa yleensä pitkää sairaslomaa ja monella putoamista Kelan sairausrahalle. Siksi on hyvä pohtia etukäteen omaa ja perheen taloudellista selviämistä esimerkiksi silloin, jos sairaus vie vaikka puoleksi vuodeksi pois töistä, Kononen kehottaa.
Syöpään ja muihin vakavien sairauksien sairastumisten varalle voi varautua vakuutuksella. Ifin vakavan sairauden turva kattaa 10 yleistä sairautta, kuten syövän, aivo- ja sydäninfarktin ja MS-taudin. Diagnoosin myötä sairastunut saa verottoman kertakorvauksen, jonka voi käyttää vaikkapa talouden tasapainottamiseen – tai mihin vain haluamaansa tarkoitukseen. Kertakorvauksen voi valita 50 000 euroon asti.
*Kyselytutkimuksen toteutti keväällä 2019 Ifin toimeksiannosta YouGov Finland. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 1002 iältään 18-59 -vuotiasta suomalaista, joista naisia oli 493.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia KononenTuotepäällikkö
Puh:050 424 2496piia.kononen@if.fiMilla KauppilaLehdistökontakti
Viestintäpäällikkö
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Äärisää – yli 70 % suomalaisista luottaa kuntien varautumiseen, mutta vain joka kymmenes kunta tuntee omat ilmastoriskinsä kunnolla12.5.2026 09:22:27 EEST | Tiedote
Suomalaiset luottavat laajasti oman kuntansa sään ääri-ilmiöihin varautumiseen. Vakuutusyhtiö Ifin selvityksen mukaan todellisuus on kuitenkin toinen, sillä vaikka enemmistö kunnista tunnistaa ilmastonmuutoksen vaikutukset, vain pieni osa on tehnyt kattavan arvion tulevista riskeistä.
Uusi If helps a lot -raportti: Ennaltaehkäisystä tulossa yhä tärkeämpää kodinomistajille6.5.2026 08:54:39 EEST | Tiedote
Sampo Group aloitti vuoden 2026 vakaalla ensimmäisen neljänneksen tuloksella, ja kysyntä oli vahvaa Ifin yksityisasiakkaiden vakuutuksille ja palveluille. Kotivakuutuksissa on näkyvissä selkeä trendi, sillä yhä useampi kodinomistaja hakee apua vahinkojen ennaltaehkäisyyn.
Kevät on kauriskolarien aikaa – törmäysmäärät kasvussa joka vuosi22.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Perinteisesti eläinten kanssa on kolaroitu syystalvella pimeään aikaan. Keväiset eläinkolarit ovat kuitenkin lisääntyneet jo usean vuoden ajan.
If lanseeraa Help a lot Award -palkinnon – pohjoismainen aloite yksinäisyyden torjumiseksi15.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Yksinäisyys on yksi tämän hetken merkittävistä kansanterveyden haasteista, se koskettaa kaikenikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Ifin pohjoismaisesta terveystutkimuksesta selviää, että yli puolet pohjoismaalaisista on kokenut yksinäisyyttä tai sosiaalista ulkopuolisuutta viimeisten 12 kuukauden aikana. If lanseeraa Help a lot Award -palkinnon auttaakseen osaltaan ratkaisemaan tätä kasvavaa yhteiskunnallista ongelmaa.
If helpottaa lemmikin omistajien arkea ja auttaa hillitsemään eläinlääkärikuluja13.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
If on lanseerannut Suomessa uudenlaisen palvelun eläinvakuutusasiakkaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

