Danske Bank: Suomalaiset turtuvat mataliin korkoihin – silti jo pieni koronnousu kurittaisi asuntovelallisia
Suomalaisten huoli korkojen noususta on laskenut tänä vuonna. Vielä viime vuoden lopulla kolmannes sanoi olevansa huolissaan korkojen noususta seuraavan vuoden aikana, mutta nyt osuus on pudonnut reiluun neljännekseen.
Korkojen nousuun uskotaan nyt vähemmän myös, kun asiaa katsotaan myös kolmen ja kymmenen vuoden säteellä.
”Puhe nollakoroista on turruttanut suomalaiset. Yhä useampi uskoo, että uusi normaali ovat äärimmäisen matalat korot”, sanoo Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen.
Korot ovat pysytelleet matalina lähes finanssikriisistä asti. Silti 2000-luvulla korot ovat olleet jopa 5,7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin nyt. Suomalaisista lähes 70 prosenttia arvioi, että korkojen paluu tuolle tasolle koettelisi taloutensa kestokykyä.
”Tässä on epäsuhta: suomalaiset kärsisivät korkojen noususta, mutta eivät varaudu tähän. Taloudellista mielenrauhaa lisää, jos omat menonsa pystyy ennakoimaan. Tähän auttaa se, että asuntolainan kulut on vakioitu kiinteällä korolla tai korkoputkella.”
Nuoret varautuvat eniten
Nuorista asuntolainallisista 35 prosenttia on huolissaan korkojen noususta vuoden säteellä. Alle 29-vuotiasta asuntovelallisista puolet uskoo, että korot ovat yli prosentin kolmen vuoden päästä ja yli prosentin korkoon kymmenen vuoden päästä uskoo 60 prosenttia heistä.
”Vaikka puhutaan sukupolvesta, joka ei ole koskaan joutunut kärsimään korkeista koroista, nuoret ovat itse asiassa eniten huolissaan korkojen noususta ja povaavat kovinta korkojen nousua”, sanoo henkilöasiakkaista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen.
Korkojen nousun varalle varautuneiden määrä on laskussa. Vuodenvaihteessa 44 prosenttia kertoi, että ei ole varautunut korkojen nousuun. Nyt tämä osuus on noussut 53 prosenttiin. Yleisin tapa varautua korkojen nousuun on käteisen säästäminen. Samaan aikaan kiinteän koron ja korkoputken suosio on pysynyt ennallaan.
”Muita harvemmin koron nousuun ovat varautuneet ne, joilla on korkein korko ja toisaalta ne, jotka kokevat taloutensa heikoiten kestävän koronnousun. Toisin sanoen ne, joiden ensisijaisesti juuri tulisi varautua korkojen nousuun.”
Matalat korot eivät ole innostaneet suomalaisia sijoittamaan. Sen sijaan viimeisen vuoden aikana matalat korot ovat vaikuttaneet siihen, että asuntolainaa on maksettu nopeammin pois.
”Lainan maksaminen pois on aina hyvä idea, mutta matalien korkojen aikana se kannattaisi yhdistää säästämiseen ja sijoittamiseen, jotta talouteen kertyisi myös muita varoja asunnon lisäksi.
Tietoa tutkimuksesta
- Reilu kolmannes (37%) asuntovelallisista ei ole lainkaan huolissaan koron noususta seuraavan vuoden aikana. Heidän osuutensa on alkuvuodesta noussut 8%-yksikköä. Vähintään jossain määrin koron noususta huolissaan olevia on vain hieman reilu neljännes (29%).
- Joka toinen asuntovelallinen sanoo, ettei ole varautunut korkojen nousuun, osuus on aavistuksen alkuvuotta suurempi. Se, ettei usko oman asuntolainansa koron nousevan, on perusteena kahdella viidestä heistä ja juuri tämä peruste on noussut alkuvuotta selvemmin esille.
- Asuntovelallisista siis selvä enemmistö uskoo korkojen nousuun jo vuoden sisällä. Yli kaksi kolmasosaa koron nousuun vuoden sisällä uskovista kuitenkin uskoo sen pysyvän alle 1% tasolla. Joka kuudes ei osaa arvioida korkotasoa vuoden kuluttua.
- Ne, joilla on asuntolainaa yli 100.000 euroa, ovat selvästi optimistisimpia korkojen suhteen. Heistä useampi kuin kaksi viidestä uskoo korkojen olevan vuoden kuluttua ennallaan.
- Kolmannes (32%) ei osaa lainkaan arvioida 1%-yksikön koron nousun vaikutuksia asuntolainansa kustannuksiin.
- Ne, jotka ovat eniten huolissaan koron nousta, kuitenkin kaikkein heikoiten tietävät mitä nousu tarkoittaisi lainakustannuksille. Ne, joilla on isoimmat asuntolainat, sanovat tuntevansa vaikutukset parhaiten.
- Tiedot perustuvat Danske Bankin YouGovilla teettämiin tutkimuksiin. Tiedot kerättiin web-kyselynä 20.9.2019 – 25.9.2019 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa, johon vastasi 505 asuntolainallista. Vuoden 2018 vastaukset kerättiin 21.12.2018 – 3.1.2019 kuluttajapaneelissa, johon vastasi 463 suomalaista asuntolainallista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, Danske Bank, josi.tikkanen@danskebank.fi, 050 326 9701
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Asumisen kustannukset huolettavat suomalaisia: “Huoli on jäänyt päälle”10.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan korkojen nousu ei huoleta suomalaisia enää samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten. Nousevista koroista on huolissaan nyt joka viides suomalainen.
Asuntolainojen hakeminen vilkastui selvästi3.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin saamien asuntolainahakemusten määrä on noussut 13 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.
Joka neljännellä suomalaisella ei ole lainkaan säästöjä: ”Elinkustannuskriisi on syönyt monen taloudelliset puskurit”1.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin Lasikatto lompakossa 2025 -tutkimuksen mukaan erityisesti naisilta puuttuu taloudellinen puskuri. Noin kolmasosalla suomalaisista naisista ei ole lainkaan säästöjä.
Asuntomarkkinatilanne suosii ensikertalaisia – Danske Bank julkaisee tuntuvan etupaketin ensiasunnon ostajille18.3.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Asuntomarkkinoiden tilanteesta hyötyvät tällä hetkellä eniten ensiasunnon ostajat, mutta haaveeseen päästään kiinni yhä vanhempana. Danske Bank kannustaa nuoria selvittämään mahdollisuudet oman kodin hankintaan ja julkaisee tuntuvan etupaketin ensiasunnon ostajille.
Asuntomarkkinakatsaus: hinnat kääntyvät tänä vuonna nousuun – ensiasunnonostajan asema parani12.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Asuntokauppa vilkastuu, mutta hintojen nousu lykkääntyy. Nykyisessä asuntomarkkinassa voittajia ovat ensiasunnonostajat, jotka voivat ostaa ensimmäisen oman kodin aiempia vuosia halvemmalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme