Oulun yliopisto

Väitös:Tietojärjestelmien hyödyntäminen ympäristöystävällisen käyttäytymisen edistämiseksi Persuasive Systems Design -mallin avulla

Jaa
Nataliya Shevchukin väitöstutkimus käsittelee useita merkittäviä aihepiirejä: tietojärjestelmät, vakuuttavuus, suostuttelevuus, käyttäytymisen muutos sekä kestävä kehitys. Tutkimuksen avulla selvitetään tietojärjestelmien potentiaalia saada ihmiset muuttamaan käyttäytymistään ympäristöystävällisemmäksi.

Oulun yliopiston Kestävän kehityksen viikon teematapahtumat jatkuvat vielä ensi viikon alussakin, kun maisteri Nataliya Shevchuk väittelee maanantaina. Tietojenkäsittelytieteisiin kuuluvan väitöskirjan otsikko on Application of persuasive systems design for adopting Green Information Systems and Technologies (Persuasive Systems Design -mallin soveltaminen kestävää kehitystä tukevien tietojärjestelmien ja informaatioteknologioiden käyttöönoton tukena). Vastaväittäjänä toimii professori Stefan Seidel Liechtensteinin yliopistosta ja kustoksena professori Harri Oinas-Kukkonen Oulun yliopistosta.

Voivatko teknologia ja erilaiset sovellukset ohjata ihmisten arkikäyttäytymistä kestävän kehityksen mukaisesti? Miten pelillistäminen voi toimia tällaisissa ratkaisuissa? Teknologiaa käyttäessään ihmisellä pitää olla hallinnan tunne asioihin. PSD-malli määrittelee vakuuttavan suunnittelun lähestymistavat. Ihminen ja ihmisyys on olennaista ICT-sovellusten suunnittelussa. Tekniikka ohjaa ajattelua ja toimivimmillaan se tapahtuu tietoisesti eli ihminen itse asettaa tavoitteet toiminnalleen. Piilo-ohjailu ei kanna pitkälle vaan sen pitää olla suostuttelevaa.

Tarve tällaiselle tutkimukselle kumpuaa ympäristön nykyisestä kriittisestä tilasta, joka vaatii välittömiä toimia. Käyttäytymisen muutos on yksi merkittävä osa ympäristöä säästävien informaatioteknologisten ratkaisujen suunnittelussa. Käyttäytymisen muuttaminen on erittäin haastavaa. Sen vuoksi vakuuttavia ja suostuttelevia tekniikoita voidaan käyttää tukemaan käyttäytymisen ja tapojen muuttamisessa.

-Olemme tänä päivänä hyvin riippuvaisia erilaisista tietojärjestelmistä. Esimerkiksi voi olla vaikeaa kuvitella edes yhtä päivää ilman älypuhelinta ja sen sovelluksia. Väitöskirjani keskittyykin juuri älypuhelinsovelluksiin esimerkkeinä tietojärjestelmistä, joiden avulla käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa. Väitöskirjan teoreettinen pohja perustuu Persuasive Systems Design -malliin (PSD), joka tarjoaa viitekehyksen suunnittelulle ja arvioinnille, Shevchuk sanoo.

Väitöskirja koostuu systemaattisesta kirjallisuuskatsauksesta, historiallisesta analyysistä ja neljästä kokeellisesta tutkimuksesta eli kuudesta eri artikkelikokonaisuudesta. Näissä tutkitaan erilaisten PSD-mallin mukaisten ohjelmisto-ominaisuuksien sekä kestävän kehityksen mukaisen käyttäytymisen välisiä suhteita. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että PSD-malli parantaa olemassa olevien teknologioiden potentiaalia käyttäytymisen muutoksen tukemiseen ja erityisesti myös ympäristöystävällisempään suuntaan. Väitöskirja hyödyttää sekä tieteellistä tutkimusta että käytännön työelämää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Harri Oinas-Kukkonen
Vakuuttavat verkko- ja mobiilipalvelut
Oulun yliopisto
harri.oinas-kukkonen@oulu.fi
040 579 1410

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

FINWOMAN-terveystutkimus antaa naisille äänen – tavoitteena paremmat hoitokäytännöt ja terveyspalvelut28.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote

Laaja kansallinen FINWOMAN-kyselytutkimus tarjoaa suomalaisille naisille mahdollisuuden kertoa kokemuksistaan naisten terveyteen liittyvistä haasteista. Tutkimuksen keskiössä on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), joka on naisten yleisin hormonaalinen häiriö ja vaikuttaa monipuolisesti terveyteen ja hyvinvointiin. Kyselyllä selvitetään myös yleisesti naisten terveyttä.

Hyttysistä on paljon kokemusta, mutta vähän tieteellistä tietoa – laaja hyttystutkimus käynnistyy pohjoisessa, tavoitteena hyttysmäärien ennustaminen28.5.2025 05:05:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa käynnistyy ainutlaatuinen tutkimus, jolla ensi kertaa selvitetään eri hyttyslajien levinneisyyksiä ja vuosittaisia runsausvaihteluita. Tutkimuksessa käytetään uusimpia dna-menetelmiä, konenäköä ja mallinnusta hyttysten esiintymiseen vaikuttavien tekijöiden selvittämiseen. Hyttysiä arvioidaan myös hillan pölyttäjinä, ja perimätietoa hyttysistä kartoitetaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye