Oulun yliopisto

FINWOMAN-terveystutkimus antaa naisille äänen – tavoitteena paremmat hoitokäytännöt ja terveyspalvelut

Jaa

Laaja kansallinen FINWOMAN-kyselytutkimus tarjoaa suomalaisille naisille mahdollisuuden kertoa kokemuksistaan naisten terveyteen liittyvistä haasteista. Tutkimuksen keskiössä on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), joka on naisten yleisin hormonaalinen häiriö ja vaikuttaa monipuolisesti terveyteen ja hyvinvointiin. Kyselyllä selvitetään myös yleisesti naisten terveyttä.

Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen.
Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen. Kuva vapaasti käytettävissä lähde mainiten, kun uutisoi tiedotteesta.

PCOS:n vaikutukset ulottuvat laajalle: se voi lisätä riskiä sairastua muun muassa lihavuuteen, tyypin 2 diabetekseen ja verenpainetautiin. Oireyhtymä voi myös heikentää hedelmällisyyttä ja altistaa mielenterveyden ongelmille. Tästä huolimatta sen vaikutuksista naisten elämään tiedetään yllättävän vähän.

"Emme esimerkiksi tiedä, miten naiset itse kokevat PCOS:n vaikutukset omaan elämäänsä tai miten hyvin he ovat saaneet tietoa diagnoosistaan", kertoo tutkimuksen johtaja, professori Terhi Piltonen Oulun yliopistosta. "Myös oireyhtymän yhteyksiä uneen, keskittymiskykyyn ja vaihdevuosioireisiin on tutkittu vähän."

Yli 20 000 naista kutsuttu mukaan – ainutlaatuinen tutkimus myös kansainvälisesti

FINWOMAN on viiden suomalaisen yliopistosairaalan yhteishanke. Tutkimukseen on kutsuttu yli 20 000 naista eri puolilta Suomea. Mukana ovat kaikki yliopistosairaaloissa PCOS-diagnoosin saaneet naiset (noin 7 500 henkilöä) sekä verrokkiryhmä, johon kuuluu 15 000 naista ilman PCOS-diagnoosia.

Kysely toteutetaan nimettömänä verkkolomakkeena, eikä vastaajia voida tunnistaa. Näin laaja ja vertailuryhmän sisältävä tutkimus on harvinainen jopa kansainvälisesti.

Tavoitteena paremmat palvelut ja hoidot naisille

Tutkimus ei rajoitu vain PCOS:ään, vaan se kartoittaa myös muita naisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Erityisesti verrokkiryhmän vastaukset mahdollistavat poikkeuksellisen kattavan vertailun.

"FINWOMAN antaa naisille tärkeän foorumin kertoa kokemuksistaan. Vastaukset auttavat meitä ymmärtämään paremmin naisten terveyteen vaikuttavia tekijöitä ja kehittämään palveluita, jotka vastaavat heidän todellisia tarpeitaan", Piltonen summaa.

Lisätietoja FINWOMAN-tutkimuksesta löytyy tutkimuksen verkkosivuilta www.finwoman.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Terhi Piltonen, Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala, 050 336 5119, terhi.piltonen@oulu.fi

Dosentti Riikka Arffman, riikka.arffman@oulu.fi

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Hyttysistä on paljon kokemusta, mutta vähän tieteellistä tietoa – laaja hyttystutkimus käynnistyy pohjoisessa, tavoitteena hyttysmäärien ennustaminen28.5.2025 05:05:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa käynnistyy ainutlaatuinen tutkimus, jolla ensi kertaa selvitetään eri hyttyslajien levinneisyyksiä ja vuosittaisia runsausvaihteluita. Tutkimuksessa käytetään uusimpia dna-menetelmiä, konenäköä ja mallinnusta hyttysten esiintymiseen vaikuttavien tekijöiden selvittämiseen. Hyttysiä arvioidaan myös hillan pölyttäjinä, ja perimätietoa hyttysistä kartoitetaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye