Kauppakeskus Sokkariin uusi sushiravintola Itsudemo
1.11.2019 10:35:44 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Sushiravintolaketju Itsudemo avaa Jyväskylän ravintonsa Kauppakeskus Sokkarille. Itsudemolla on Suomessa tällä hetkellä seitsemän ravintolaa Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Jyväskylän lisäksi suunnitelmissa on avata ravintolat myös Hämeenlinnassa ja Joensuussa. Itsudemo keskittyy laadukkaaseen lounas- ja illallissushibuffetiin.
− Meidät on äänestetty Tampereen parhaaksi aasialaiseksi ravintolaksi ja toiseksi parhaaksi lounasravintolaksi. Olemmekin katselleet jo jonkin aikaa sopivia tiloja myös Jyväskylästä ja nyt löysimme ne Sokkarilta, iloitsee Itsudemon kauppapaikkapäällikkö Hao Cao.
Itsudemon ravintola on pinta-alaltaan 362 m² ja tilat sijoittuvat Kauppakeskus Sokkarin toiseen kerrokseen Kauppakadun puolelle kauppakeskusta. Tilat remontoidaan ravintolalle sopiviksi. Avajaisia päästään viettämään toukokuussa 2020.
− Uudistamme Sokkarin ravintolamaailmaa kokonaisuudessaan ja olemme iloisia saadessamme Itsudemon meille mukaan. Meillä on lisäksi neuvottelut kesken useamman muun uuden toimijan kanssa. Lisäksi parannamme lapsiperheiden palveluita Sokkarilla joulun 2019 aikana, jolloin toiseen kerrokseen valmistuu uusi lastenhoitohuone ja leikkialue perheen pienimmille, kertoo Kauppakeskus Sokkarin kauppakeskusjohtaja Outi Terho.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Osuuskauppa Keskimaa, Sokos- ja kauppakeskusjohtaja Outi Terho, 010 767 3601, outi.terho@sok.fi
Itsudemo, kauppapaikkapäällikkö Hao Cao, 045 204 7508, hao.cao@itsudemo.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 625 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
S-market Hankasalmen uudistus valmistui – avajaisia vietetään 11.–13.6.10.6.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan S-market Hankasalmen uudistus on valmistunut. Noin 1500 neliömetrin myymälässä on uusittu kylmälaitteet, raikastettu myymäläilmettä ja muokattu valikoimaa vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään torstaina 11.6. kakkukahvien ja avajaistarjousten merkeissä.
Break Sokos Hotel Himoksen ensimmäinen talvisesonki yllätti – hiihtolomaviikot lähes loppuunmyyty3.6.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2025 avattu Break Sokos Hotel Himos on saanut vahvan alun toiminnalleen. Hotellin ensimmäinen talvisesonki jäi kokonaisuudessaan verrattain lyhyeksi, mutta vilkkaimmat ajanjaksot, erityisesti hiihtolomaviikot, sujuivat odotettua paremmin ja hotelli oli lähes loppuunmyyty.
"Jos en muuta saa, menen kaupan kassalle töihin"1.6.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lausahdus paljastaa sitkeän asenteen: palvelualan työ nähdään yhä liian usein viimeisenä vaihtoehtona, ei arvostettavana ammattina.
Keskimaalta uusi palvelu – vuokrattavat itsepalveluvarastot Jyväskylään28.5.2026 09:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa tuo markkinoille uuden Rent-it Varastot -palvelun, joka vastaa Jyväskylän alueella viime vuosina kasvaneeseen säilytystilan kysyntään. Palokan Orren liikekiinteistöön avataan kesäkuun aikana moderni itsepalveluvarasto, joka tarjoaa asiakkaille helpon, turvallisen ja joustavan ratkaisun säilyttämiseen.
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. – keittiön lattiaremontti valmistui ennakoitua nopeammin18.5.2026 09:55:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Ravintola on ollut suljettuna kaksi viikkoa keittiön lattiaremontin vuoksi, mutta työ valmistui ennakoitua nopeammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

