Tekoäly ohjaa nuoret työelämään ensi vuonna
15.11.2019 10:05:43 EET | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote

Duunikoutsi-mobiilisovellus on kehitetty tukemaan nuoren ensiaskeleita työelämässä. Tämän vuoden toukokuussa julkaistu sovellus nostaa nuorten työelämävalmentamisen uudelle tasolle, kun TAT ja Oikotie Työpaikat lähtevät kehittämään sitä tekoälyä hyödyntäväksi kokonaisuudeksi yhdessä uusien kumppanien Headain ja SAK:n kanssa.
Duunikoutsi on henkilökohtaista kehitystä tukeva virtuaaliympäristö, jossa nuori saa ohjausta työelämätaidoissa sekä kerää työhistoriaa, kokemuksia, osaamista ja vahvuuksia yhteen ja samaan paikkaan. Tekoälyn avulla Duunikoutsi osaa antaa yksilöllistä palautetta ja tarjota kunkin nuoren vahvuuksiin sopivia kehityspolkuja työelämätaidoissa. Kehitystyö on nyt käynnistynyt ja tekoälyllä höystetty Duunikoutsin 2.0 versio julkaistaan alkuvuodesta 2020.
– Olemme erittäin iloisia uusista kumppaneistamme, joiden avulla Duunikoutsi palvelee nuoria entistä paremmin. Headailla on Suomen parasta tekoälyosaamista ja SAK haluaa edistää nuorten asemaa työmarkkinoilla ja laajemminkin yhteiskunnassa. Uskomme, että Duunikoutsin avulla nuorten on helppoa astella työelämään, sillä vinkit työelämän tilanteisiin löytyvät nuoren takataskusta ja apua on tarjolla vuorokauden ympäri, TATin talous- ja työelämäasiantuntija Riikka Lehtinen kertoo.
– Ympärillämme on jo nyt valtavasti dataa työelämästä ja siellä tarvittavista vahvuuksista. Tekoälyn avulla voimme valjastaa tiedon palvelemaan nuoria, jotka vielä etsivät omia vahvuuksiaan ja työelämään johtavaa polkua. Duunikoutsi on erinomainen esimerkki siitä, miten tekoälyllä voidaan luoda arvoa nuorille. Headai on sen vuoksi erittäin mielissään tästä kumppanuudesta, Headain liiketoimintajohtaja Anu Passi-Rauste kommentoi.
– SAK on jo vuosia tarjonnut nuorille kesätyöntekijöille tietoa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan esimerkiksi yhdessä palkansaajakeskusjärjestöjen toteuttaman Kesäduunari-info -palvelun muodossa. Duunikoutsin avulla työelämätuki ei rajoitu nyt pelkästään kesään ja kesätyöntekijöihin. Uskomme, että jatkossa nuori löytää kaiken tarvitsemansa työelämätiedon ja -tuen Duunikoutsi-mobiilisovelluksesta vuoden jokaisena päivänä, SAK:n järjestöasiantuntija Jussi Kukkola sanoo.
Duunikoutsi-sovelluksen kehittäjiä ovat yhteistyössä Talous ja nuoret TATin kanssa Oikotie Työpaikat, SAK, Headai. Sovelluksen käyttöliittymän toteutuksesta vastaa 10Monkeys. Duunikoutsi on ladattavissa sovelluskaupoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka Lehtinenasiantuntija, talous- ja työelämätaidot
Puh:041 545 0800riikka.lehtinen@tat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori - lähtökohdista riippumatta - saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
The Future Founder-stipendier stärker företagsamheten i gymnasierna i Finland – målet är att bevilja ett stipendium på 1 000 euro i varje gymnasium11.12.2025 00:00:00 EET | Tiedote
Teknikentreprenören Zach Shelby och Ung företagsamhet och ekonomi NYT rf lanserar ett nytt stipendiesystem för gymnasier. Syftet är att inspirera nya generationer av företagare och att öka användningen av programmet Ett år som företagare i gymnasierna. Bakom stipendierna står en fond som grundats av Shelby och av Peter Sarlins Foundation PS, som långsiktigt stödjer utbildning och forskning för att stärka Finlands och Europas teknologiforskning och konkurrenskraft. Fonden får dessutom stöd av de europeiska teknikföretagarnas Illusian Founder Office.
The Future Founder -stipendit vahvistamaan yrittäjyyttä Suomen lukioissa – tavoitteena myöntää 1 000 euron stipendi jokaiseen lukioon11.12.2025 00:00:00 EET | Tiedote
Teknologiayrittäjä Zach Shelby ja Nuorten yrittäjyys ja talous NYT käynnistävät uuden stipendijärjestelmän lukioille. Stipendien tavoitteena on inspiroida uusia yrittäjäsukupolvia ja lisätä Vuosi yrittäjänä -ohjelman käyttöä lukioissa. Stipendien taustalla on rahasto, jonka perustaja on Shelbyn lisäksi myös Peter Sarlinin perustama Foundation PS, joka tukee pitkäjänteisesti koulutusta ja tutkimusta vahvistaakseen Suomen ja Euroopan teknologiatutkimusta ja kilpailukykyä. Rahastoa tukee lisäksi eurooppalaisten teknologiayrittäjien Illusian Founder Office.
Nuorten usko työelämään vahvistunut – tuhansia nuoria osallistuu Maailman suurimpaan etäTETiin marraskuussa29.10.2025 15:00:38 EET | Tiedote
Mitä kaikkea tarjoaa yksi viikko työelämässä parinkymmenen eri työnantajan hommissa? Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -järjestön Maailman suurin etäTET kokoaa tuhannet nuoret yhteiselle, ainutkertaiselle TET-jaksolle 3.–7. marraskuuta. Maanlaajuinen TET tarjoaa monipuoliset tutustumismahdollisuudet työelämään myös pienten paikkakuntien nuorille. Ovensa tettiläisille avaavat elintarvike-, kunta- ja hyvinvointi-, metsä-, finanssi- ja kaupan alan toimijat.
Undersökning: Unga har rekordpositiva attityder till företagande – hälften överväger att bli företagare5.9.2025 00:00:00 EEST | Tiedote
Ung företagsamhet och ekonomi NYT Finlands Näringsliv EK EMBARGO: fre 5.9 kl. 00 Finlands Näringsliv (EK), som är huvudarrangör av Företagardagen den 5 september, vänder uppmärksamheten mot den nästa generationens företagare. Ungas attityder till företagande har utvecklats i en lovande riktning i Finland. Det är positivt med tanke på ägarbyten att unga är särskilt intresserade av att bli företagare i ett existerande företag. Intresset för att starta nya företag är störst bland unga från invandrarfamiljer.
Jättesuccé för Finland i ungas företagsamhetstävling i Aten – tre pallplaceringar till de finländska teamen4.7.2025 16:53:47 EEST | Pressmeddelande
Finland representerade framgångsrikt i den internationella Gen-E-tävlingen. BioAnglers NYT, ett företag grundat av två gymnasiestuderande, vann FedEx Access Award och placerade sig på tredje plats i sin innovationskategori. TarjousMatch NYT utsågs till näst bästa företaget på högskolenivå. Finland tog därmed hem fler pallplaceringar än något annat land i tävlingen. Under evenemanget delades också utmärkelsen ut till Europas bästa skolor inom entreprenörskapsutbildning – bland dessa fanns Tampereen seudun ammattiopisto Tredu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

