Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Tukilakot kohtuuttomia - työrauhasääntely uudistettava

Jaa
- Postilakon tukilakot ovat kohtuuttomia ja uusin muistutus siitä, että Suomen työrauhasääntely kaipaa nopeasti uudistamista. Hallituksen pitää perustaa työryhmä uudistamaan Suomen työrauhasääntelyä, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers

Lakko-oikeus kuuluu demokratiaan, mutta laittomat lakot pitää ehkäistä ja tukilakot sovittaa kulloisenkin ongelman kokoon. Lisäksi poliittisia lakkoja pitäisi rajoittaa yleiseurooppalaiseen malliin, Yrittäjät ehdottaa.

- Työrauha on arvoton asia, kun tukilakkokynnys on matala, kuten postilakon yhteydessä on nähty, Pentikäinen sanoo.

Pentikäinen kertoo, että postilakko aiheuttaa harmia monille yrityksille ja kuluttajille.

- Se vaarantaa koko Postin tulevaisuuden, koska moni asiakas siirtää jaettavan digitaaliseen muotoon tai siirtyy käyttämään Postin kilpailijoita, Pentikäinen sanoo.

- Tukilakot taas vaarantavat koko Suomen hauraan talouskasvun, hän pelkää.

”Jos tukilakon vaikutus olisi suhteeton, se pitäisi kieltää”

Työehtosopimuslain mukaan työehtosopimus velvoittaa välttämään työtaistelutoimia, jotka kohdistuvat työehtosopimukseen tai sen määräykseen. Säännös turvaa työrauhan yrityksissä, jotka noudattavat työehtosopimusta normaalisitovuuden perusteella. Työnantajaliittoihin kuulumattomien yritysten työntekijöillä ei ole työrauhavelvollisuutta.

Tukilakot ovat laillisia, jos niillä tuettava lakko on laillinen. Ammattiyhdistysliike voi siis tukea työehtosopimusriitaa tukilakkoilemalla aloilla, joilla on työehtosopimus ja työrauhavelvoite voimassa. Nykysääntely ei sisällä rajoituksia tukilakoille.

- Jos tukilakon vaikutus olisi suhteeton, se pitäisi kieltää. Arvion voisi tehdä työtuomioistuin ennen kuin tukilakko olisi oikeus aloittaa, Pentikäinen esittää.

- Lisäksi pitäisi kiristää laittomista työtaisteluista tuomittavia sanktioita, jotka ovat tällä hetkellä mitättömiä suhteessa aiheutettuun vahinkoon.

Poliittinen protestointi kuuluu vapaa-ajalle

Poliittisten lakkojen osalta pitäisi siirtyä eurooppalaiseen käytäntöön, jossa lähdetään siitä, että poliittinen protestointi kuuluu vapaa-ajalle. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on katsottu sallituiksi korkeintaan parin tunnin protestilakot. Suomessa sääntelyä pitäisi muuttaa vastaavasti.

- On kohtuutonta, että työnantajalle ja muille työntekijöille aiheutetaan vahinkoa, kun halutaan vaikuttaa poliittisiin päättäjiin, Pentikäinen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Työelämägallup: Ulkomainen työvoima saa enemmän tukea kuin vastustusta – suhdanteet muuttaneet asenteita7.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

Työelämägallupin vastaajista 44 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, kun vastustajia on 38 prosenttia vastaajista. Kannattajien osuus on laskenut merkittävästi syyskuusta 2023, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia. – Kun talous hidastuu ja työllisyysnäkymät heikentyvät, ulkomainen työvoima aletaan nähdä ennemmin kilpailijana kuin tarpeellisena vahvistuksena, arvioi johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä.

Työelämägallup: Vain joka viides kannattaa jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistoa5.7.2025 07:16:00 EEST | Tiedote

Työelämässä olevista 66 prosenttia vastustaa hallituksen esitystä poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus, kun taas 22 prosenttia kannattaa sitä. Vahvin kannatus löytyy yrittäjien joukosta, ja vähäisin tuki työntekijöiltä. Joka kymmenes arvioi, että muutos vaikuttaisi omaan jäsenyyteen liitossa, mutta 68 prosenttia uskoo, ettei vaikutusta olisi. Erityisesti nuoret kokevat vaikutusta. Heistä 14 prosenttia kertoo muutoksen vaikuttavan jäsenyyteensä.

Yrittäjät: Ansiotuloverotus kevenee – toiminimiyrittäjien veronkiristys peruttiin26.6.2025 12:05:18 EEST | Tiedote

Hallitus lähetti tänään lausunnoille veropaketin, joka keventää ansiotuloverotusta kaikissa tuloluokissa. Yrittäjien vaatimuksen mukaisesti hallitus perui aikeensa poistaa kaavamainen työhuonevähennys toiminimiyrittäjiltä. Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto olisi tarkoittanut verotuksen kiristymistä tuhansilla yksinyrittäjille ansiotuloveron kevennyksestä huolimatta. Lisäksi hallitus esittää, että eri järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistetaan, mikä koskee myös Suomen Yrittäjien jäseniä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye