Järjestöt: Hallituksen 22,5 miljoonan lisärahoitus kehitysyhteistyöhön tärkeä päätös
”Iloitsemme siitä, että nykyinen hallitus arvostaa kansalaisjärjestöjen todistetusti tuloksellista työtä. Järjestöt työskentelevät kaikkein haavoittuvaisimpien ihmisten kanssa usein maailman kaikkeinista köyhimmissä maissa. Tällä lisärahoituksella saadaan aikaan tärkeitä ja vaikuttavia tuloksia. Suunta on nyt vuoden 2016 leikkausten jälkeen vihdoin oikea”, sanoo Fingon kansalaisyhteiskunnan asiantuntija Pauliina Savola.
Ulkoministeriö myöntää lisärahoitusta yhteensä 17 suomalaiselle järjestölle. Rahoitus on suunnattu Afrikkaan, ja siinä huomioidaan ilmastonmuutos, vähemmistöjen oikeudet, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Lisärahoitusta saavien järjestöjen joukossa ovat esimerkiksi Siemenpuu-säätiö sekä World Vision.
”World Visionissa lisärahoitus mahdollistaa Keniassa ja Somaliassa käynnissä olevan sukupuolielinten silpomisen vastaisen työn viemisen kestävämmälle rahoituspohjalle. Ylipäätänsä on hienoa, että nyt hallitus on tehnyt linjauksia, jotka tukevat kestävää kehitystä ja ihmisoikeuksia maailmalla”, sanoo World Visionin ohjelmajohtaja Annette Gothóni.
“Siemenpuu-säätiössä tuemme tällä rahoituksella afrikkalaisia järjestöjä heidän työssään ympäristön ja köyhyyden vähentämisen eteen. Hallituksen päätös lisärahoituksesta järjestöjen kehitysyhteistyöhön on merkittävä osoitus siitä, että kansalaisyhteiskuntien vahvistamista ja järjestöjen arvokasta työtä globaalissa etelässä arvostetaan”, sanoo Siemenpuu-säätiön toiminnanjohtaja Hanna Matinpuro.
Myös Fingon Powerbank-hankkeelle myönnettiin rahoitusta. Hankkeen tavoitteena on tukea järjestöjen valmiuksia hyödyntää ja luoda innovaatioita kehitysyhteistyössä.
”Haluamme Powerbank-hankkeessa löytää uusia ratkaisuja kehityskysymyksiin eri sektorien välisellä yhteistyöllä. Tavoitteena on, että suomalaiset ja afrikkalaiset järjestöt pystyvät aiempaa helpommin ottamaan käyttöön työtä tehostavia ratkaisuja, kuten uusia digitaalisen tiedonkeruun välineitä”, sanoo Fingon kehittämisen ja innovaatioiden asiantuntija Mika Välitalo.
Fingon kansalaisyhteiskunnan asiantuntija Pauliina Savola muistuttaa, että kansalaisyhteiskunnan tila on globaalisti uhattuna. Myös sen takia on tärkeää, että Suomen hallitus arvostaa järjestöjen työtä kansalaisyhteiskunnan tilan vahvistajana ja ihmisoikeuksien puolustajana.
”Vaikka tämän hakukierroksen painopistealueena on Afrikka, on samalla tärkeä muistaa, että suomalaiset kehitysjärjestöt tekevät laajasti yhteistyötä myös muualla. Kattavien kontaktien, ymmärryksen ja monipuolisen yhteistyön tukeminen jatkossakin on kaikkien toimijoiden etu, sillä maailma muuttuu nopeasti”, Savola sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Savola
Kansalaisyhteiskunnan ja edunvalvonnan asiantuntija, Fingo
Pauliina.savola@fingo.fi
+358 50 317 6702
Tietoja julkaisijasta
Fingo on suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, joka edistää kestävää kehitystä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumista globaalisti. Noin 250 jäsentämme työskentelee kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen, globaalin kansalaiskasvatuksen, humanitaarisen avun, rauhantyön, ihmisoikeustyön tai muun kestävää kehitystä edistävän toiminnan parissa Suomessa ja maailmalla. Fingo viestii, vaikuttaa, kouluttaa, kokoaa ihmiset yhteen ja rohkaisee toimintaan. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi − ihan kaikille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Suomen suurin kestävän kehityksen festari on pian täällä – katukeittiöt ja ständit julkaistu5.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Maailma kylässä -festivaali tuo Helsingin Suvilahteen värikkään kattauksen kasvisherkkuja, kulttuureita ja kestävän kehityksen toimijoita. Mukana on 40 katukeittiötä eri puolilta maailmaa ja 160 näytteilleasettajaa, jotka yhdessä rakentavat festivaalin ainutlaatuista tunnelmaa.
Hätä Gazassa on sietämätöntä ja julmaa: Suomella on vastuu toimia30.4.2025 13:58:52 EEST | Tiedote
Israel on lähes kahden kuukauden ajan estänyt ruoan ja lääkkeiden toimitukset Gazaan, rikkoen YK:n kansainvälisen tuomioistuimen sitovaa määräystä. Suomella on vastuu ja velvollisuus toimia, ja tällä hetkellä päättäjien vaikeneminen ja toimettomuus on vakava laiminlyönti.
Suomen hallitus on pureksimatta niellyt komission esityksen heikentää yritysvastuusääntelyä24.4.2025 16:28:08 EEST | Tiedote
Hallituksen tänään eduskunnalle luovuttama kirjelmä on karua luettavaa. Hallitus kannattaa komission esittämiä heikennyksiä EU:n yritysvastuusääntelyyn, vaikka ne ovat kova kolaus ihmisoikeuksille ja ympäristölle. Suomen ei tulisi mahdollistaa yritysvastuudirektiivin vaikuttavuuden heikentämistä, vaan aktiivisesti vastustaa sitä ja puolustaa neuvotteluissa kansainvälisten vastuullisuusnormien noudattamista.
Hallitus leikkaa jälleen kehitysyhteistyöstä − sääntöperustaisuus matkalla romukoppaan23.4.2025 22:59:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkasi jälleen kehitysyhteistyöstä. Päätökset merkitsevät vaikeassa asemassa olevien ahdingon syvenemistä ja Suomen vetäytymistä jo tekemistään sitoumuksista.
Fingon puoliväliarvio: Hallituksen on petrattava kestävässä kehityksessä ja kansalaisyhteiskunnan tukemisessa22.4.2025 15:48:35 EEST | Tiedote
Fingo teki hallituksen kehityspolitiikasta, kansalaisyhteiskuntapolitiikasta ja kestävästä kehityksestä puoliväliarvion. Maailman valtiot ovat yhdessä sitoutuneet edistämään kestävää kehitystä. Aikana, jolloin sääntöperusteista maailmanjärjestystä haastetaan voimakkaasti, Suomen tulee edistää aktiivisesti yhteisiä sitoumuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme