Päivälehden museo

Mistä syntyy uutiskuvan arvo?

Jaa
Uutiskuva voi olla epätarkkakin, jos se on ainoa autenttinen todiste historiallisesta hetkestä tai henkilöstä. Peter Janssonin valokuvanäyttely Päivälehden museossa kertoo lehtikuvauksen kulta-ajasta.
Poliisilla oli tilanne päällä Heikinlaaksossa maaliskuussa 2007. Kuva: Peter Jansson (HANDOUT)
Poliisilla oli tilanne päällä Heikinlaaksossa maaliskuussa 2007. Kuva: Peter Jansson (HANDOUT)

Vieläkö uutiskuvaa arvostetaan nykymediassa?

Jos asiaa kysyy eläkkeellä olevalta lehtikuvaaja Peter Janssonilta, vastaus on ei. Hän sai työskennellä lehtikuvauksen kulta-aikoina 1970-luvulta aina 2000-luvun toiselle vuosikymmenelle.

Janssonin ura alkoi Hufvudstadsbladetista 1974. Sen jälkeen hän kuvasi Lehtikuvalle ja freelancerina muun muassa Helsingin Sanomille, Uudelle Suomelle, Ilta-Sanomille, Iltalehdelle, Pressfotolle, Expressenille, Aftonbladetille ja Dagens Nyheterille. Eläkkeelle hän jäi 2015.

Viidellä vuosikymmenellä uutiskuvia metsästäneen lehtikuvaajan uraan mahtui monenlaisia seikkailuja. Kiehtova työ vei Janssonin kuvaamaan rikospaikkoja, oikeudenkäyntejä, urheilukisoja ja julkkishäitä sekä autolautta Estonian pelastustöitä ja Aasian tsunamin hirvittävää jälkinäkyä.

Uransa aikana Jansson näki muutoksen uutiskuvan merkityksessä. Hänen mielestään ammattikuvaajien arvostus on laskenut ja uutiskuvat vähentyneet sanomalehdistä.

- Kannattaisi muistaa oman ainutlaatuisen sisällön merkitys mediakilpailussa: uutisen voi varastaa kilpailijoilta mutta uutiskuvaa ei, Jansson huomauttaa.

Uutiskuvaa ei voi arvioida samoilla kriteereillä kuin taidekuvaa, jossa esimerkiksi valoilla, varjoilla, sommittelulla ja kuvan teknisellä laadulla on iso merkitys. Monien Janssonin kuvien arvo syntyy niiden ainutlaatuisuudesta, yhteiskunnallisesta merkityksestä ja kuvien hankkimiseksi tehdystä työstä. Uutiskuva voi olla epätarkkakin, jos se on ainoa autenttinen todiste historiallisesta hetkestä tai henkilöstä.

Janssonin kuvat heräävät nyt eloon 26. helmikuuta avautuvassa valokuvanäyttelyssä Päivälehden museossa. Viime syksynä ilmestyi Peter Janssonin ja Pasi Kiviojan kirja Tilanne päällä! Suuria uutisia ja arkoja aiheita lehtikuvaajan silmin (Docendo). Valokuvanäyttelyssä on esillä myös kuvia, joita ei ole julkaistu kirjassa.

Tilanne päällä! Lehtikuvaaja Peter Jansson uutiskuvien jäljillä -näyttely Päivälehden museossa, Ludviginkatu 2–4, Helsinki, 26.2.–25.3.2020. Avoinna joka päivä kello 11–17. Vapaa pääsy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt: Peter Jansson, p. 0400 447 491


Lehdistökuvapyynnöt Päivälehden museosta: museo@hssaatio.fi, puh 020 720 9810

Kuvat

Poliisilla oli tilanne päällä Heikinlaaksossa maaliskuussa 2007. Kuva: Peter Jansson (HANDOUT)
Poliisilla oli tilanne päällä Heikinlaaksossa maaliskuussa 2007. Kuva: Peter Jansson (HANDOUT)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Päivälehden museo
Päivälehden museo
Ludviginkatu 2-4
00130 HELSINKI

09-122 5210http://www.paivalehdenmuseo.fi

Päivälehden museo, avoinna ma-su klo 11-17 / Myös tilauksesta / Vapaa pääsy. Päivälehden museo on osa Helsingin Sanomain Säätiötä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye